Ei tämä ole mitään rakettitiedettä; joiltain vain putoaa hanskat heti, jos kaikki ei mene juuri kuten itse haluaa

Se on pikkuhikka, jos ulkona säilytetylle polttomoottoriautolle tulee käynnin tukahduttua blackout. Akun navassa on kosteutta; joko siinä ollut huurre suli tai muualla konetilassa olleen jään peruja ollut vesi kulkeutui moottorin lämmettyä. Turha ihmetellä; hanskat käsiin, avauslenkki esiin ja hoida homma.

Tuo torvensoittelu on ihan turhaa – päätä: kierrätkö ympäri vai odotatko hetken. Virrattomassa autossa eivät muuten sitten toimi hätävilkutkaan. Heijastinliivi on hyödytön, koska olen pystyssä olevan konepellin alla. Ja varoituskolmioon en vilkaisekaan, sillä sen kanssa värkkääminen vie kauemmin kuin itse häiriönpoisto. 

No; senverran tökki, että erehdyin luulemaan pääseväni vähällä, kun virta tilapäisesti palasi akunkengän liikahduksessa. Juuei; se oli silti auki-irti-hierotaan-paikalleen-kiinni ja vasta nyt kone käynnistyi uudestaan. Tulinko muuten jo sanoneeksi, että satuttiin seisomaan ostoskeskuksen kääntymiskaistalla? Ai en.

"Tulinko muuten jo sanoneeksi, että blackoutin aikaan auto seisoi ostoskeskuksen kääntymiskaistalla?"

Sitten todennäköisesti jätin mainitsematta senkin kuinka kohta näin parin auton päähän pysähtyvän kulkupelin, jossa pantiin sinivilkut päälle; eivät kuitenkaan lähteneet ohittamaan jonoa pillit päällä. Minulle/minusta saatettiin siis juuri – ensikertaa koskaan elämässäni – soittaa poliisit. En tiedä. Jätin kysymättä.

Kohta viereen käveli virkapukuinen heijastinliivejä asetteleva naiskonstaapeli, joka olisi voinut olla sen tyttären ikäinen, mitä minulle ei syntynyt. Avasi sivuoven; jätin käskyttämättä irti ja kauemmas. Huomasin näet hänet jo aikoja sitten; en liioin viitsi lukita joka ovea joka kerta erikseen, kun pakkanen hyydyttää keskuslukituksen.

Valitan pysähtymispaikkaa; selitän häiriön ja kerron sen poistosta. Lupaan tehdä niin puhallus- kuin pikahuumetestinkin, kunhan vain siirrymme turvallisempaan paikkaan esimerkiksi ostoskeskuksella. Ei. Auto on kuulemma työnnettävä bussipysäkille. Häh!? Sehän käy jo! Painoin vapaalla kaasua, jotta nyt hänkin kuuli käyntiäänen.

"Saattoi siis käydä niin, että minulle/minusta oli juuri – ensikertaa koskaan elämässäni – soitettu poliisit."

Olipa z-sukupolvisesoletetulla naispoliisilla huono huomiokyky. Vaikka toisaalta: eihän allani ollut mitään männävuosituhantista 1200:sta Ladaa, joka oli niin käyntiääneltään kuin paljolti muiltakin ominaisuuksiltaan melkoinen traktori. Liikkua ei silti parane; liikennevalo ei nimittäin vielä näytä vihreää tällä kaistalla oleville.

Käyn läpi niin auton omistussuhteet, käyttöoikeuden, ajokortin, iän, kokemuksen kuin ongelmanratkaisutaidotkin. ”Hyvä, että olet noin kokenut”, sanoi tärkeä pikkunainen yhtä vittuilevasti kuin luokanopettaja 80-luvun ala-asteen ruokalassa. Olivat vielä menossa toiselle tehtävällekin! Toivottavasti kukaan ei ollut hengenhädässä.

Valo vaihtuu risteyksessä; ajan kauppakeitaan tai -aavikon oikealle ovelle. Ehdin ajoissa; saan ostetuksi sen muovisen varastolaatikon mitä olin tullut hakemaankin. Oli epäpersoonallisen väsynyttä asiakaspalvelua lähes tyhjässä liikkeessä; ei kerrottavaa jälkipolville, jos nyt minulle sellaistakin vielä jostain ilmaantuisi.

"Hyvä, että olet noin kokenut, sanoi tärkeä pikkunainen yhtä vittuilevasti kuin luokanopettaja ala-asteen ruokalassa."

Siispä; matka jatkuu ja siirrytään seuraavaan – vielä useita tunteja auki olevaan – monta kertaluokkaa isompaan halliin. Kukaan ei yllättyne, että moisesta taas ei ole löytää sen paremmin tuotetta kuin myyjääkään. Lopulta kysyn vieraan osaston sellaiselta missä ovat kengännauhat ja minkäkokoiset sellaiset ostetaan nilkkureihin.

30% oikein. Hyllynväli tiedettiin, mutta kysytty ei ollut päädyssä vaan jossain kyseisen hehtaarin keskellä. Niinikään; ei sitten viitsinyt edes kysyä keneltäkään sillä päälläolleella pämärillään – vaan puhalsi suoraansanottuna perseestään – voitavan ostaa minkäkokoiset itse tahtoo. Loistava vastaus; omasta ja äidin mielestä, varmaan.

Onneksi kaikissa kengissä onkin yhtä monta nauhaväliä! Oho, eiku. Samanlainen suhari kuin se eräosaston tyyppi kerran; oikein kysyi voiko auttaa, muttei osannutkaan. Käänsi puheen minun läppäriini entiedän tai ähäkutin väistääkseen. Koetan arvailla, että mitkä saattaisivat sopia sekä harpon kassan kautta pois.

"Koetan arvailla mitkä kengännauhat saattaisivat sopia nilkkureihin sekä harpon kassan kautta pois."

Sentään kirjaston omatoimiajalla lehdet sai lukea välikohtauksitta ja noutopisteeseen paketissa tullut flat cap istui päähäni loistavasti. Päädyn törsäämään 0.95:n pulloon Olvi Ananas 2.0:aa, sillä siinämäärin railakkaasti tämä kaikki jo otti minua aivoon. Tiskasin kokkasin söin katsoin tv:tä kävin suihkussa.

Ei tämä ole mitään rakettitiedettä; nämä olisi voinut tehdä tai tietää kuka tahansa, mutta jostain syystä nykyään joillain putoaa hanskat, jos kaikki ei heti mene täydellisesti niinkuin itse halusi. Mutta; kyttääminen, juoruilu, mielensä osoittaminen, päteminen ja tuputtaminen – ne kyllä sujuvat näiltäkin.

Minä pomotan – tiedetään – kerro jotain uutta. Teen niin kuitenkin vain, jos ei tapahdu mitään, tehdään vääriä asioita tai jommastakummasta yritetään vaieta perusteettomasti. Kyse on aina käsillä olevan asian hoitamisesta mahdollisimman sujuvasti eikä ihmisten kanssa seurustelusta. En ole vailla hyvänpäivän-/puolituttuja.