Otsikko on vastaukseni lapsuudenkaverini puhelunlopetusrepliikkiin äskeisenä myöhäiltana, kun oli kumpaisenkin aika siirtyä iltapuhteisiin. Todellakin; näin sitä on asiat nähtävä, vaikka tarkoittaisi silläerää muutakin kuin tuttavallisen jutustelun kerrallista loppua. Jatkettiin toisena aikana.
Olen lukenut Jani Sinokin toimittamaa Rasismin filosofiaa, koska Turun Sanomat kirjoitti hänestä julkisena intellektuellina netin kaikenkarvaisten keskellä. Teos on antanut aihetta minäkuvani ja ihmiskäsitykseni pohdintaan. Myös Uutissuomalaisen hikikomori-juttu herätti ajatuksia eletystä elämästä.
Mutta; sitten olikin aika täyttää tan-värinen pikkulaukku kaikella mitä saattaa tarvita, kun laittaa käyntiin 20 vuotta vanhan epäsäännöllisesti ajetun bensa-auton talvella. Mahtoikohan tuokin kanssaihminen parkkipaikalla tarkoituksella järjestäytyä niin, että hänet kohdattiin ja piti siten tervehtiä? Olipa pitkä askare tai hitaat askeleet.
"Lukeminen ja ajattelu sijansa saakoon, mutta sitten tuli aika laittaa auto käyntiin viikkoajan edeltä."
Jälkeensä suunta oli lehtienlukuun, missä sain keskenkaiken tehdä Vaara-kirjastojen sponsoroiman väliverryttelyn pihalla kirjautuakseni omatoimiajalle. Poistuessani keski-ikää lähestyvä naisenpuoli olisi änkenyt samalla ovenavauksena sisään, mutta taipui sentään enemmittä välikohtauksitta noudattamaan säädettyä menettelyä.
Ensimmäisen tauon jälkeen suuntasin markettiin; ostin purkin ketsuppia, jota en ollut vielä eilen huomannut tarvitsevani. Sisäänkäydessä esikeski-ikäinen naisenpuoli kulki silmät niin tiiviisti kantamuksessaan, että olisi törmännyt ellen väistänyt oikean kautta. Avautuupa ovi säästeliäästi; pakkasenko syytä tuokin?
Poimin ilmoitustaulultaan tiedon yleishyödyllisen toimijan järjestämästä älylaitekoulutuksesta muualle taidoistaan vajaalle ikäihmiselle; välitin sen välittömästi eteenpäin äänipuhelulla. Mikä lieneekään paras tapa; lukeako ilmoitus samantein vai pyytää vastaanottaja tarkastelemaan ilmoitustaulua omana aikanaan?
"Keski-ikää lähestyvät naiset eivät katsoneet lainkaan eteensä eikä älylaitetaitoja vaillaoleva löydä kursseille."
Ostoksen varalle olin laittanut fishtailin povariin punaisen Puhaksen kestokassin, sillä tuohan ei mahtuisi sen paremmin taskuun kuin kapsäkkiinkään. Kävelin seuraavan legin pysähdyspaikalle. Jatkaessani matkaa silmäsin vasemmalle ylettömän metelin tähden; äänenlähteeksi paljastui lasten harrastusvuoro julkisessa rakennuksessa.
Paistoin päivälliseksi kotimakkaraperunoita, salaattia korvaava aterianosa oli pilkottua kurkkua ja tomaattia. Kävin suihkussa. Olipa kaikkiaan vähätapahtumainen sekä epämielenkiintoinen keskitalvinen ilta tässä käpykylässä. Paras puolensa mahtoi olla, jottei seuraani ängetty tai yritetty puhua vaikka sitten väkisin.
Katsoin MOT:n kuin oli juuri niin epäpaljastavan vastuuttamattoman tylsä mitä odotinkin; sopiva jatko oli jakso tv:n historiaa ja Vallan algoritmiä. Makuulla sain hädintuskin luetuksi esseen verran kirjaa, kun tuli jo aika sammuttaa yövalo sekä mennä peiton alle. Unia todennäköisesti näin, mutten muista niistä yhtäkään.
"Kauppa, kävelylenkki, päivällinen, suihku, tv:n katselua ja kirjan lukemista ennen nukahdusta."
Todentotta; jos lopputulos on tämä, pohtii jo hiljan olisinko saanut onnellisemman elämän hikikomorina. Pistänyt poikki peruskoulusta, tehnyt parhaani luistaakseni niin armeijasta kuin siviilipalveluksestakin ja vetäytynyt sosiaalisesti kaupungin vuokra-asuntoon. Ikinä ollut mennyt enkä tehnyt yhtään mitään.
Osuutensa pohdintaan oli myös Laukku-Leenaksi julkisuudessa kutsutun postuumilla elämänkerralla. Hänestä en ollut kuullutkaan ennenkuin pännänaisen – Keskari-medioiden toimittajaoletetun hyvinhoidettuun lanseerauskampanjaan kuuluneen lehtijutun luin. Niminaisen tarinasta ei vielä edes tiedetä kaikkea!
Tällä mainitaan olleen 80 laukkua, jotka saivat kulkurivuosina kyytiä taivasalla vietettyinä öinä – parhaimmillaan vettyen ja pahimmillaan jäätyen talviseen maahan kiinni. Voi mikä lukuisten vastoinkäymisten kirjoma – suoranainen tragedia – hänenkin elämänsä oli; ihmisvihansa ynnä avuntorjuntansa ei ole mikään kumma.
"Laukku-Leenaksi julkisuudessa mainitun naisen elämä oli lukuisten vastoinkäymisten kirjoma tragedia."
Avasin jo tekstinkäsittelyn kertaalleen ennen tätä. Kirjoitin vastauksen joensuisen Karla Könösen, – joka tarkemmassa tutkiskelussa osoittautui harrastelijaurheilija-somevaikuttajaksi – yleisönosastokirjoitukseen käytöstavoista tai pikemminkin niiden puutteesta täkäläisittäin. Olisi ennemmin videoinut ja antanut somen murskata heidät.
Nimittäin ne kateellisen mölähteleväis-änkyröiden karjalaisjunttien pojat, jotka olivat vain vailla erilaisuuttaan yleisestä kuvasta poikkeavaa kuin olisi liian kiireinen ehtiäkseen tai heikko kyetäkseen kostamaan. Siispä; valkoihoinen kantasuomalainen huuteli n-sanaa valkoihoiselle kantasuomalaiselle. Hiihtoladulla. Älykääpiöt!
Eivät ne sitä julkaise edes pahin terä tylsytettynä, sillä vajaassa aanelosessa latelin liikaa ikäviä totuuksia Pohjois-Karjalasta, karjalaisista ja siitä mitä useimmat tekemisensä siksi pakostakin ovat. Naismaanpuolustusta käsitelleen vastaavankin työnsivät sitten mulkattuna printittömän päivän näköislehteen ilman ylösnostoja.
Kun siis ei lopettaakaan voi, on jatkettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Tätä blogia voi kommentoida vain suomen kielellä.
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.