Ihmisluontoa bongaamassa

En tiedä mitä tapahtui; olin tekemässä kuvituskuvia ostoskeskuksen
järjestyksenvalvonnan toimintamallien muutoksesta kertovaan
lehtijuttuun, kun ne vain yht'äkkiä juoksivat kamerani eteen.

Olin Helsingissä piirivartijana lähdössä lailliseen ammattijärjestön julistamaan lakkoon. Peitin Securitaksen natoneuleen merkit öljykangastakillani, nostin repun pykälään ja odottelin kyytiäni jalkakäytävällä. Vierestä käveli ennen kilpailutusta samaa firmaa ollut respa, joka mielestään vitsaili hauskasti ”lintsaamisestani”.

En tiedä veikö enemmän väsymys vai taistelutahto; mainitsin vain hyvin lyhyesti hampaideni välistä, että pitäisi varmaan mennä kun vielä pystyy. Hänhän oli rikkuri, joka teki lakonalaista työtä lisätyönä! Tämä välikohtaus saattoi olla viimeinen niitti, joka rikkoi välimme lopullisesti; tai sitten se oli seuraava, en enää muista ihan tarkkaan.

Tuolloin istuin yöllä keskusvalvomon kaarevan pöydän takana mitääntekemättömänä. Puhelin soi; vastasin, koska olin lähinnä konetta. Respahan se siellä; pyysi päissään kyytiä kotiin niiden ilmeisestikin juuri päättyneistä pikkujouluista. Ei tietenkään saanut, koska Securitakselle siirtyneet olivat allekirjoittaneet tuotantoautosopimukset. 

"Vastaan tuli respa, joka teki lakonalaista työtä lisätyönä. Vitsaili vielä mielestään hauskasti lintsaamisestani."

Selitin asiallisesti, että sen perusteella saisi kiinnijäädessä irtisanoa varoitusta antamatta. Turhaan. Suuttui; selitti, ettei pitäisi sattua vastaansa millään pimeällä paikalla. Jokatapauksessa; olin tuon jälkeen ilmaa: minulle ei puhuttu mitään ja uudet työntekijät jätettiin johdonmukaisesti esittelemättä ensikerran tavattaessa.

No, sittenpä oli valvomovartija, joka taas pyysi ”sairaskyytiä” esittäen uskomattoman pitkälleviedyn pelleilyn. Menin siihen mukaan ihan silkkaa uteliaisuuttani; kunnes tajusin päätepisteen olevan sairaala, jonka Securitas-vartijat olivat kuuluisia pysäköinnin valvonnan varjolla tapahtuvasta kyttäämisestään. Tietenkin olin kuullut siitä.

Siispä laitoin asianomaisen kävelemään jo sairaalan liittymässä; hän taas kertoi muistavansa minua iltarukouksessaan. Myöhemmin yöllä kuulin, että tämä oli päässyt pois ja palannut kotiinsa omin kyydein. En saanut seurauksia enkä ollut edes koskaan kuultavanakaan. Syyttää ei voi, koska en tiedä, mutta epäilykseni minulla kyllä on.

"Valvomovartija pyysi 'sairaskyytiä' uskomattoman pitkälleviedyllä pelleilyllä, johon menin mukaan uteliaisuuttani."

Kuljin Joensuussa päälläni vähintään vaan ei ainoastaan mustat reisitaskuhousut, Schottin Peacoat, nahkasormikkaat ja Kangolin talvi-flatcap. Kädessäni oli musta keinonahkainen vetoketjusalkku, jonka ostin nostalgiapäissäni, koska muistaakseni olisin halunnut omistaa sellaisen 16-vuotiaana lukion ekaluokkalaisena.

Olin tulossa Ukrin illasta; salkussa oli taskuihin mahtumaton henkilökohtainen omaisuuteni ja kaksi Dollystä iltapalaksi ostamaani täytettyä patonkia paperipussiin pakattuina. Minua tervehdittiin etuoikealta, mutta heilautin vain vapaata kättäni vastaukseksi enkä pysähtynyt. Sitten sen kuulin:”Olikohan se joku tärkeä?”

Hahhaa. Olipa välttämätön asia; piti huvinpäiten tervehtiä tuntematonta ja odottivatpa tämän vielä pysähtyvän tarinoimaankin, vaikka oli kirpeä talvikeli. Kiitos kysymästä; juuri tuolloin olin lähinnä kiinnostunut pääsemään Centrumin pohjakerroksen penkille istumaan, että voisin odottaa bussin lähtöä mahdollisimman mukavasti.

"Oli kirpeä talvikeli ja minua kiinnosti lähinnä päästä istumaan Centrumin penkille odottamaan bussia."

Niin, olivathan ne rekrymessutkin aikanaan melkoinen elämys. Karsin tarkoitusta silmälläpitäen ansioluettelon malliksi lyhyt, tulostin sen kaksipuolisena ja laitoin signaalitaskuun näyttökappaleeksi. Jakokappaleet olisivat olleet muovitaskussa salkussa, mutta niitä en tullut koskaan käyttäneeksi ainuttakaan – turhia olivat.

Voisin nimetä mielestään henkilöstöpalvelufirman ja sitä ständillä edustavinaan olleenkin, mutta jätänpä kuitenkin sanomatta. Viimemainittu sitten triggeröityi ja rupesi tekemään itseään tykö koettaen olla ovela – voi ei. Olisi tuosta vain ottanut lukukappaleeni mukaansa saatesanoin:”No, jos tämä nyt vaan on tässä.”

Väänsin jonkin puolihuvittavan vitsintapaisen, jolloin asiaomainen epähuomiossa hellitti ja liukenin paikalta enemmittä välikohtauksitta. Johan piti elämän! Miksei hän vain muiden lailla tyytynyt kiittämään käynnistä ja tarjonnut esitteen, karkin tai molemmat. Kun ei kerran selvästikään ollut kiinnostunut minusta ammattilaisena.

"Henkilöstöpalvelufirman edustaja triggeröityi ja oli olevinaan ovela koettaessaan viedä näyttökappaleeni."

No, olenhan minä tavannut senkin kuvatuksen, joka pyysi lähettämään ansioluettelon sähköisenä. Sitten ei toviin kuulunut mitään; kunnes talouspäällikkö kirjoitti ulkotyömieheksi palkatun hakija, joka omasi koulutuksen ja työkokemusta. Älä vaan enää koeta "auttaa" minua. Pidä tunkkisi. Hyvä, kun mokomat messut loppuivat.

Äsken ajoin partaani vessan peilin edessä vanhalla verkkovirtakoneella, joka mellasti kuin 1900-luvun puolivälin traktori; sitten yht’äkkiä kuulin kuinka ovikello kilahti. Ovisilmässä näkyi kaksi teini-ikäistä rinnan vailla suurempaa hätää; jätin avaamatta. Täälläpäin minun ovikelloani soittavat ennaltailmoittamatta nimittäin vain turhat.

Laittauduttuani astuin ulos ja kävelin pihan poikki; huoltorakennuksen takana käynnistyi vähintään viisi mopoa, joilla ajettiin matkaansa. Tarkistin postilaatikkoni; se oli tyhjä, minkä jälkeen jatkoin matkaani kadulle. Havainnoin kaksi teiniä jättikassien kanssa; he olivat tulossa tien toiselta puolen pullot kantamuksissaan kilisten.

"Täälläpäin minun nimittäin ovikelloani soittavat ennaltailmoittamatta vain turhat, joita en olisi välittänytkään tavata."

Facebookin puskaradiossa asiasta nousi keskustelu. Olivat sanoneet ihmisille keräävänsä palautettavia pulloja tai pikkuhiluja retken järjestämistä varen. Kyseltiin, epäiltiin, vähäteltiin ja palloteltiin vastuuta oven avaavalle aikuiselle. Puheena kuulin, että yhdellä toisella ovella taas oli sanottu kerättävän kevätretkeä varten.

Huh-huh. Jos oletamme tämän olleen asiallista toimintaa eikä luikureiden tempaus, ilmeisesti Prismasta, Citymarketista ja Tokmannilta oli kaikista loppunut järki yhtä aikaa eikä johtamistaitoa ollut koskaan ollut mitään mitattavaa määrää. On lyhyesti sanottuna edesvastuutonta lähettää alaikäisiä ihmisten oville lauantai-iltana.

Jo tämänkokoisessa ja näin lähellä kaupunkia sijaitsevassa kylässä voi lauantain alkuillasta tapahtua monta asiaa, joita teini-ikäisten ei vielä tarvitsisi tietääkään; saati sitten nähdä niitä itse, jos edesvastuuton toimintatapa sen suo. Puhumattakaan erityisesti juuri tästä ajasta tartuntatautitilanteineen.

"Facebookin puskaradiossa kyseltiin, epäiltiin, vähäteltiin ja palloteltiin vastuuta oven avaavalle aikuiselle."

Asiallinen toimija lähettäisi kirjallisen ennakkotiedon; ilmoittaisi kontaktittoman noudon tiettynä aikana ja paikasta, mitkä kuitenkin tietävät vain viestin lähettäjä sekä vastaanottaja. Oville mentäisiin ainoastaan sovitusti poikkeustapauksissa, jos esimerkiksi noudettavaa on paljon tai lahjoittajalla on liikuntaeste.

Vaikka toimintatapa ei nyt vakuuttanyt; muistan kyllä, että palautuspullojen keräämistä on aiemmin harjoitettu täälläpäin esimerkiksi rahanhankintakeinona luokkaretkeä varten. Toistaiseksi en ole saanut sanaa, että poikajoukon jäljiltä olisi paljastanut varsinaisia rikollisia tekoja tai vakavaa häiriökäyttäytymistäkään.

Ja aivan äsken taas kommentoin julkisella Facebook-seinällä, koska aihe oli minusta mielenkiintoinen. Kuinkas sattuikaan; koko edeltävän päivän kävijättömään blogiin löytyi niitä oitis kaksikin kappaletta. Sellaista sattuu; eivät mokomat stalkkaajat koskaan mitään keskustele, kunhan vain pyörivät turhanpäiten vaivoina jaloissani.