Siviilien onneton suhde yksityiseen turvallisuusalaan

Niin; ollaan kaikentietäviä ja kuulemma pystytään tekemään vartijan tai järjestyksenvalvojan työt itse paremmin. Ihan jo valokuvasta nähtiin mikä kukin on naisiaan, sekä pannaan lainausmerkit ammattilaisuuden ympärille, kun 80 vuoteen kerran yksi toimenpiteen kohde kuoli käsiin.

Hohhoijaa. Ihmisen ei pitäisi olettaa tietävänsä kaikkea, vaikka näkee jonkin silmiensä edessä, mutta silti näin tapahtuu. Laumaeläin näet sopeutuu ympäristöön ja ryhmään; alkaa tavoitella omaa etuaan esimerkiksi nokkimisjärjestystä rakennellen. Sellainen vain tuntee myötätuntoa yhtä kohtaan, toista kohtaan ei.

Siksi juuri kiinnioton tehnyt vartija joutuu sanomaan kolmannelle, että älä sinä siihen toljottamaan tule – ei mahdu. Eräs toinen taas saa pitää kiinni itsehillinnästään; nimittäin yht’äkkiä jaettuihin tiloihin ei pääse, korvaavia aletaan vasta nyt keksiä ja sotkun aiheuttajan pitää vielä häiritä vartiointitehtävää suutaan soittamallakin.

"Ei pitäisi olettaa tietävänsä kaikkea, vaikka näkee jonkin silmiensä edessä, mutta silti näin tapahtuu koko ajan."

On hyvin inhimillistä yliarvioida tietonsa ja osaamisensa juuri elämänalalla, josta ei oikeasti tiedä mitään. Kun kerran asemoi itsensä ammattilaiseksi kenellä on oikeus sanoa asioita aputyöläisille, työväenluokan yläpuolisiin luokkiin kuuluvaksi tai peräti vanhemmaksi – kuvitellen oikeudekseen opettaa nuorempiaan ja pitää heidät kurissa.

Oikeasti koko ”hierarkia” oli tosin kaunayhteiskunnan säälittävänä piipittävän huomionkipeän, turvattomuutta tai merkityksettömyyttä tunteneen kansalaisen eli alamaisen itsesepitys. Se voi olla psykologisesti ja sosiaalisesti ymmärrettävää, mutta on turha odottaa kiitosta, jos tämän varjolla sekaantuu operatiiviseen turvallisuustyöhön.

Mutta toisaalta – eipä olla aivan naurettavia – todellisuudessa yhteisymmärrykseen ei ikinä pyrittykään. Kuviteltiin olevansa etuoikeutetuja, mutta sitten se uho taittuikin ja lihas totteli – voimankäyttöä. Tälloin netissä swaipataan sekä livenä joko paetaan paikalta tai jäädään siihen sivuun kyttäämään ja mussuttamaan voimattomana.

"Oikeasti 'hierarkia' oli kaunayhteiskunnan kansalaisen eli alamaisen tarkoitushakuinen itsesepitys."

 Niin – sitä päästään sujuvasti siviileille tavalliseen ajatusvääristymään, että turvallisuutta työkseen tekevä ei saa erehtyä tai tehdä virheitä. Joka ainoa virhe muuten maksaa – voi menettää niin työn tekemispaikan, työsuhteen kuin koko tuon työn tekemisoikeudenkin. Ja vasta nyt meni rikosoikeuden puolelle.

Monikohan omasta mielestään pätevä sekä vahva on siis oikeasti pelkkä mölisijä, kylmä omaneduntavoittelija tai työelämässä säälittävästi sätkyttelevä yhden tempun taikuri? Eikä siksi käsitä eli ainakaan myönnä, ettei pidä oletella, runnoa, töniä eikä möläytellä. Valta on nimittäin aina suhteellista, mutta tyhmyys taas on ääretöntä.

Ikinä ei näet pidä unohtaa, että turvallisuus on paitsi vallankäyttöä että kilpailulle altistettua bisnestä. Siinä on siis osattava tasapainottaa keskenään niin maksavan asiakkaan, maksun vastaanottajan, viranomaisten, toimenpiteen kohteen kuin yleisönkin edut. Tai, no, ainakin se mitä ne kulloinkin edukseen luulivat.

"Siviileillä on yleisesti sellainen ajatusvääristymä, että turvallisuustyössä ei muka saa erehtyä eikä tehdä virheitä."  

Niin. Pitikö mennä kiinni tai kannattiko aukoa päätään? Kun ei ollut varma mitä löytyy, oikeudet olivat arvoitus tai vain luuli pärjäävänsä. Tuli siis huti, turpaan, poliisilla on asiaa sinulle sekä pääsit vielä häpäisyvideoonkin. Niinpäniin; etuoikeus- ja ylempiluokkaisuus olivat kuvitelmia – ne sortuivat todellisuuteen törmättäessä.

Todellisuudessa, jossa muun muassa kuollaan virkamiehen käsiin tai ollessaan vapautensamenettäneenä. Montako kertaa sellaista sattuu vuosittain versus yksityisen turvallisuusalan ainoa tapaus koko toisen maailmansodan jälkeisenä aikana? Säilytäpä suhteellisuudentajusi, jos aiot kansalaisuuden lisäksi olla myös julkipuhuja.

Siksi siviilien suhde yksityiseen turvallisuusalaan onkin niin onneton. Salataan todet motiivit eikä oteta mitään vastuuta sen paremmin sanoista, teoista kuin niiden seurauksistakaan. Ei yksinkertaisesti suostuta jakamaan samaa todellisuutta; joko nähdään vinoon jo lähtöjään tai sitten manipuloidaan aivan liikaa.

"Pitikö mennä kiinni tai aukoa päätään? Kun ei ollut varma mitä löytyy, oikeudet olivat arvoitus tai vain luuli pärjäävänsä."

Pitää hyväksyä tosiasiaksi, että yksityinen turvallisuusala on ollut täällä jo 101 tai 106 vuotta; ikäero perustuu kahden eriävän varhaisvaiheen ilmiön olemassaoloon. Sen synty oli tarpeellista, koska poliisi otti aina kaikki saamansa rahat, mutta teki niillä mitä parhaaksi katsoi – takuuta ei ollut yhtään mistään.

Rakenteet ja lukot olivat mitä olivat, vakuutusten kattavuus huono ja paikalla asuvaa henkilökuntaa vain patruunoiden suuryrityksissä. Pienet sekä keskisuuret yritykset olivat pahoissa vaikeuksissa ilman turva-alaa. Nyt ollaan pääsemättömissä; sitä ei sen paremmin pystytä korvaamaan kuin haluta parantaakaan palveluitaan riittävästi.

Valtansa on silti tosiasiallisesti olemassa; se syntyi 1944, olemassaolonsa vahvistettiin 1983 ja asia tuli loppuunkäsitellyksi vuosina 1998, 2002 sekä 2003. Kuinka on mahdollista, että ollaan niin ihmis- ja perusoikeudellisia kansalaisia, mutta oma kuuliaisuus julkiselle vallalle – myös vähäiselle sellaiselle – unohtui täysin?

"Kuinka on mahdollista, että kansalaisen oma kuuliaisuus julkiselle vallalle – myös vähäiselle sellaiselle – unohtui täysin?"

En saata sanoa, että onko tämä ensisijassa tietämättömyyttä, todellisuudenkieltämistä vai kohtuuttomaksi karannutta omaneduntavoittelua. Asiaintila on jokatapauksessa yksiselitteisesti surkea ja vaikeasti korjattava; kaikki huutavat vaatimuksia niin kovaan ääneen kuin keuhkoista lähtee, mutta kukaan ei tee mitään.

Ainakaan mikään ei tule paremmakseen, jos lähtökohta siviilin ja turvallisuusalan kohtaamisessa on jatkossakin välttämättömänä pahana kohteleminen. Yrittää juoksuttaa, hyväksikäyttää, tehdä tyhjäksi, vältellä tai teeskennellä niinkuin vastapuoli ei olisi olemassakaan.

Mikähän sitä sisäministeriön yksityisen turvallisuusalan työryhmän työtä oikein viivästyttää? Viimeisinkin määräajan pidennys oli loppu jo kohta kuukausi sitten. Mahtaa ehdotuksistaan tulla erikoisen hyviä, kun niitä noin kärsivällisesti haudutetaan. Tai sitten odotettavissa on joko ei mitään eli tyhjännyhjäys.