Pieni välinpitämättömyys voisi jopa pukea minua

(Kuva: Jari Kähkönen)

Muistan kyllä vielä vähintään kymmenen vuoden takaa kuinka nimeni oli aavistuksen verran liian kiinnostava joistakuista sangen kummallisista pääkaupunkiseudun turva-alaisista ja nettiin elämänsä hukanneista. Hah, nyt näin on taas, mutta asialla ovat landepaukut sekä heidän kaupunkilaisserkkunsa.

Kumma kuinka asia ei tuntuisi liikuttavan minua lainkaan. Joskus suutuin tosissani turhanuteliaiden luusereiden kyttäämisestä, koska eivät he olleet edes luovien alojen ihmisiä; saati sitten sellaisia, jotka siellä mistään päättäisivät. Rahojen ja pällin raja meni suurinpiirtein irtonumeron tai kappaleen ostamisessa vähittäismyynnistä.

Niinjoo; sittenhän olivat fotarihangaroundit, jotka linkkitrollasivat saadakseen kuvitella minun tulevan paikalle ja reagoivan. Höpöhöpö. Kuinka paha päävika pitää jollakulla olla, jos luulee minua vallanpitäjäksi, joka pitää saada jollain tavalla alennetuksi? Voivoi. Mutta miksi tämä ilmiö ei olisi todellinen, kun kerran Sanna Ukkolakin niin sanoi.

"Kuinka paha päävika pitää olla, jos luulee minua vallanpitäjäksi, joka pitää saada jollain tavalla alennetuksi? Voivoi."

Itse hakutermin muodostuminen on nähdäkseni sattumaa. Sellaista se vain on tietoverkossa, jossa en ole mielelläni vaan koska minun valitettavasti täytyy. Ehkä joillakuilla sitä ruutuun naputtaneilla oli lähtöjään joku intressi, jota ne kyttäsivät tosissaan; eivätkä pystyneet kommunikoimaan kanssani suoraan.

Olisin nauranut päin naamaansa ja kysynyt, että mitä hittoa oikein luulet itsestäsi tai tuosta? Verkkopreesenssissäni on kaikki mikä siellä tuleekin olla, ja puheesi kertoo, ettet ymmärrä alkuunkaan mistä on kyse. Mutta hakumoottoroipa yksinkertainen vaan, etpä vahingossakaan tee mitään merkityksellistä – toivottavasti et pahojasikaan.

En minä ole amerikkalainen poliisi, joka on koulutettu aistimaan peittely tai välttely, mitä esittänyt otetaan tiukasti hallintaan ja tarkastetaan huolellisesti. Ymmärrän; jo vuosikymmeniä sitten lukuisat virkamiehet menettivät siellä vastaavissa oloissa henkensä, joten siksi ne eivät laske tästä aiheesta leikkiä lainkaan.

"Olisin nauranut ja kysynyt mitä kuvittelet? Tuo kertoo, ettei verkkopreesensiäni ymmärretty alkuunkaan."

Kukin voi puolestani olla millainen intrapersoonallinen ongelmakimppu tai ihmistenkohtaamisrajoitteinen kummajainen hyvänsä – jos asiaa oli, en halua sitä kuulla. Näin aloin ajatella, kun huomasin pari kertaa, että oli oltu samassa huoneessa, mutta vaikkei sanaakaan sanonut niin nimenipä piti silti hakukonettaa.

Pidänkö tätä liian juhlallisena asiana/annanko toisille liikaa tunnustusta? Voi olla. Koskaan älä aliarvioi ihmisen tyhmyyden ja laiskuuden vaikutusta aivan kaikkeen. Joskus kun portfolio tuli hakutuloksissa ennen blogia; ne klikkasivat aina sitä ensinmainittua, vaikka oikeasti olivat viimemainittuun menossa.

Näkeehän tuon nytkin aika selvästi. Huomattuaan mihin tulivat; ne eivät yleensä jää moneksikaan sekunniksi. Sitäkin huvittavampaa on, että samantein ei näy palloa taulussa tai kasvavia lukemia toisessa päässä verkkopreesensiäkään. Arvailen, jotteivät ne oikeasti edes etsi juuri minua ja tämän tajuttuaan häipyvät tykkänään.

"Arvailen, etteivät ne etsi minua alunperinkään. Tajuttuaan mihin tulivat; paikalta häivytään sekunneissa."

Minulla kun on julkisessa elämässä useita etu- ja sukunimikaimoja; kiinnostuksen täytyy kohdistua johonkuhun heistä. Mitähän mieltä kaimat ovat tästä ilmiöstä? Mikä lienee kaikkein kahjoin heihin kohdistunut väärinkäsitys? Omisssani ei ole suuremmin kertomista; on vain joskus Facessa luultu jonkun koulukaveriksi.

Tosiaan; olen tullut huomaamaan, että sejasama kuinka kiivaasti jotakuta sätin – mikään omistamani arvo ei silti kasva mittayksikölläkään. Miksi siis vaivautua? Päinvastoin – vastapuoli saattaa olla niin pahasti itserakas, ettei erota kehumista ”kehumisesta” – saatan siis vain näin antaa huomiota jollekin mikä pitäisi sivuuttaa.

No, vaikken ole enää puoliksikaan yhtä tosikko sekä kiivas kuin ennen; en minä silti ole tässä välissä alkanut johtajia, sääntöjä ja joustavuuttakaan rakastaa. Aina olen osannut päästää irti, antaa olla sekä unohtaa, koska tapani ei ole hirttäytyä tai mennä asioiden kanssa pohjaan asti. Pieni välinpitämättömyys taitaisi siis jopa pukea minua.

"Aina olen osannut päästää irti, antaa olla sekä unohtaa, koska tapani ei ole hirttäytyä kiinni tai vajota mukana pohjaan asti."

Etäisyyden pitäminen kannattaa. Ihminen näet vain on sellainen olento, että yhteydessä toiseen tai kuuluessaan joukkoon se rupeaa helposti omistamaan ja määräämään. Sääntöjen kunnioittaminen sekä käytäntöjen noudattaminen ei tule automaattisesti eikä helpollakaan senpuoleen. Ne haluttaisiin määrätä itse.

Olen menneessä ollut vaikeana, kun minulle on selitetty firman haukkumissivustosta; tai oletettu jonkun työpaikastaan tykkäämisten muka ratkaisevan julkaistaanko jotain vai ei. Oli kertakaikkiaan ylivoimaista ymmärtää, että ollaan tekemisissä julkaisun kanssa, jolla on vastaava toimittaja. Siinä toimitaan journalististen arvojen mukaan.

Z-sukupolvellekin on annettu ja tehty puolesta kaikki – enemmänkin olisi annettu sekä tehty, jos vain olisivat pyytäneet. Mutta kun oikeasti ne tahtoivat, että joku välittäisi heistä kyllin edes suuttuakseen tekemisistään. Siispä nyt teini-ikään ehtineet heittelivät kylänraittia ajavia autoja lumipalloilla. Kahtena päivänä peräkkäin, kertoi puskaradio.