Älä sinä siinä silmäpeliä pelaa

(Kuva: Jari Kähkönen)

Anteeksi, minunko on syy jos sinulta puuttuvat niin rahat, rohkeus kuin tyylitajukin? Tuohon tyyliin tekisi ajoin mieli töksäyttää kyttääville landepaukuille ja kirkonkyläläisille, joiden keskellä asun nyt seitsemättä vuotta. Mutta sitähän en tee, koska silloin höntit luulevat, että haen seuraa tai keskustelua.

Kun se vain yksinkertaisesti on niin, että jos karjalainen rohkaistuu puhumaan; kuulija alkaa äkkiä kaivata joko pitkää miekkaa tai rullallista jesaria. Puhe on täkäläisille jokseenkin sama asia kuin hengittäminen tai verrannollinen laumaeläimen lajityypilliseen viestintään&käyttäymiseen millä se ilmaisee ”omia ollaan”.

Alueellista radiolähetystä juontanut maakunnan oma tytärkin sanaili, että on niin kovin pohjoiskarjalaista tulla heti hymyssäsuin kysymään ”kuka sie oot” vieraalta. Sepäse. Sujuvasti jää oma itsensä esittelemättä eikä välttämättä ollut mitään asiaa ja sekin ilmaistaan maksimaalisen epäkiinnostavalla tavalla.

"On niin kovin pohjoiskarjalaista tulla ilman muuta asiaa kysymään 'kuka sie oot', mutta jättää itsensä esittelemättä."

Tietynsortin herkkyyttäkin minussa saattaa yhä olla. Olen elänyt elämän missä ilman syytä otettu katsekontakti saattoi olla ritualistista sodankäyntiä, joka oli heti selvitettävä ja asialla oleva passivoitava, ettei seuraavaksi viestiteltäisi viittomakielellä. Kysymystenkin kanssa oli oltava varovainen; turhia keskusteluja ei saanut käydä.

Olen sittemmin pyrkinyt olemaan harkitun reagoimaton ja komentamaton; en välttämättä anna havaita kaikkea minkä huomaan enkä suurin surminkaan käskytä ketään. En rupea yhdenkään viihteeksi, mutta osaton olen siihen, jos inspiroin jotakuta pitämään omaa hauskaa keskenään. Josko siinäkin olisi jokin viisaus?

Nyt taas harva tämän maan päällinen asia nimittäin raivostuttaa minua yhtä perusteellisesti kuin täkäläinen riekkuva hähättely, jossa kohteeksi otetun asiat käsitellään erittäin ikävästi yhteisöllisenä viihteenä asianomaisen itsensä seläntakana. Sehän siinä vain on, että kun mokomakin elämöinti ei välttämättä aina pysy siellä.

"Olen elänyt elämän, jossa katsekontakti ilman syytä saattoi olla vaaran merkki eikä turhia keskusteluja saanut käydä."

Ei minua kiinnosta, jos pistän katsojan silmään, poikkean hänen vähemmän kuin avarasta katsantokannastaan ja koetan olla suuttumatta silmittömästi mikäli kolmanneksi tulee jotain normaalista. En välttämättä välitäkään esitellä itseäni enkä tulla tutuksi, koska minulla on enää hyvin vähän harhakuvitelmia ihmisluonnosta.

Minä en ole epäkypsä kakara tai sisäisesti tyhjä ihminen, joista kumpikin todennäköisesti kerjää huomiota omista syistään. Luen, ostan, teen, kirjoitan, olen mieltä tai pukeudun siten kuten itse hyväksi katson. Kiva, jos joku tykkää, mutta en minä niin tee saadakseni huomiota tai kavereita; se tulee järjestyksessä viimeisenä.

En rupea pitämään hovia kunkkuna, koska minulla ei ole pienintäkään aikomusta ottaa selvää mitä moisen koossa- ja hallinnassapitämiseen vaaditaan; eikä tulisiko minusta mahdollisesti epäonnistuessani sittenkin vain jonkunsortin selkänsä takana naurettu kylähullu. Ei, koska moista nollan arvoista tietoa en tarvitse mihinkään.

"Ei kiinnosta pistänkö silmään, poikkeanko katsannon ahtaudesta ja koetan olla suuttumatta, jos puhutaan normaalista."

Niinno; sitten istahdat iltakävelyllä julkisen rakennuksen aitaamattoman pihan penkille, jonne viereesi asetutaan monipakkaus Pirkka-olutta muovipussissa, sanojan ilmoituksen mukaan kahden vuoden raittiutta rikkomaan. Kiitos vaan; en juo olutta ja tuolla entréella takaa kanssani vain hyvin lyhyen audienssin.

En itsekään ole mitenkään sujuva muodollisessa käyttäytymisessä, joten edessäni ei tarvitse pokkuroida. Eikä juttujenkaan tarvitse välttämättä olla mitenkään kultturelleja tai tieteellisiä. Mutta olisi ihan kiva, jos löytyisi edes alkeelliset käytöstavat, kyky kohdata kanssaihminen ja jotain sanottavaa. Sikäli, jos et ole juuri sitä mille näytätkin.

Stalkkaamiset, kyttäämiset, salakuuntelut ja silmäpelin voit niinikään huoletta jättää. Jos minulla ei ole sinulle jotain asiaa, en noteeraa mitenkään; elehdi miten elehdit. Sekä, olen jo hyvissäajoin huolehtinut ettet hyvän päivän kirveenvarren ohella saa tietää mitään sellaista, mikä ei jo vanhastaan ole yleisöjulkista ja siten kaikkien tiedossa.

"Olisi ihan kiva yllätys, jos löytyisi edes alkeelliset käytöstavat, kyky kohdata kanssaihminen ja jotain sanottavaa."

Kun väestökirjanpidollinen kotikunta muuttui; eräskin ei tätä älynnyt, ja kävi siksi puhumaan asiasta niinkuin olisi jo muka jotain tiennytkin, parhaassa Jante-hengessä. Töksäytin hänelle päin naamaa, että ”ai kato, sinäkin lopulta huomasit sen minkä muut ovat tienneet jo kolme kuukautta”. Voivoi, mikä uteliaisuus ja vallanhimo.

Ei ihminen näet viitsi olla pitkään vastavuoroinen tai automaattisesti kunnioita toisen oikeuksia ja ihmisarvoa. Siksi rajoja pitää niin asettaa kuin puolustaakin. Jossain vaiheessa vuorovaikutus ei ylipäätään enää kiinnosta, koska se on suhteettoman työlästä tarjoamaansa hyötyyn nähden. No, kukin on millainen on; mitä minä siitä.

Niin suurta tai totaalista luuseria on tuskin olemassakaan, että se ei mielistelemällä, valehtelemalla tai heikomman sorrettavakseen järjestämällä yrittäisi korottaa asemaansa. Epäyhdenvertaisuus, epäoikeudenmukaisuus ja pahoinvointi ovat elämän perusvoimat; sekö on kauheinta kaikesta, kun joku ei haluakaan pelata niillä?