Vai haluaisit sinä tietää, että kenen kanssa riitelen

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä kuva tuli tehtyä ihan silkkaa piruuttaan, kun ostin
markkinoilla hengähdystaukoa pitäneeltä helppoheikiltä vain kuution muistilappuja
ja konttorikirjan; kokonaista muovikassillista paperitavaraa en olisi tarvinnutkaan.

Tässähän muistuu suorastaan mieleen Politiikka-Suomen Stubb-haastattelu, jossa nimeltämainittu sanoi, ettei enää ala kansanedustajaksi tai ministeriksi Suomessa. Että on mulkvisteja, joita hän ei enää koskaan halua lähelleen. Näin ajattelen itsekin turhanuteliaista riidanetsijöistä – olivatpa mitä sorttia hyvänsä.

Sellainen seuloo läpi nollasta parissakymmeneen sekuntiin hirveän kasan tekstejä, joiden ainoa yhdistävä tekijä on otsikko, jonka arvaili olleen affektiivinen. Voivoi. Minulla ei luonnollisesti ole käsitystä, että kuka lukuisista taaksejääneistä kielteisistä persoonista kyseinen on – enkä sitä oikeasti halua tietääkään.

Monikohan vartijana esiintynyt oli todellisuudessa pelkkä tietokoneesta itselleen ruumiinosan kehittänyt kävelevä persoonallisuushäiriö vailla elämänhallintaa? Sitä se yksinäisyys teettää; nähdyksi tulemisen tarpeessaan ängetään väittelyihin vieraasta aiheista – niin kutsutut tiedot olivat pelkkiä googlauksia ja valistumattomia arvauksia.

"Seulotaan 0-20 sekunnissa hirveä kasa tekstiä ainoana motiivinaan pyrkimys löytää jostain riita."

No, saattoihan usea todellinen vartijan tai järjestyksenvalvojan hyväksynnän haltijakin olla pelkkä valtakade pennalisti, joka simputtaisi jos vain uskaltaisi eli pääsisi kiinni. Sitä ennen se pitää firman puolta, kunnioittaa esimiestä, on toimivinaan asiakkaan parhaaksi ja luullee jopa olevansa vielä isänmaallinen hyvä ihminenkin.

Valokuvauskeskustelijoista puhumattakaan. Näillä tekotaiteellisilla friikeillä oli kyllä saman verran narsismia ja antisosiaalisuutta kuin todellisillakin tekijöillä, mutta näyttöjä ei löytynyt edes kahtiataitetun harmaan pahvikartsan muodostaman vanhankansan portfolion vertaa. Silti, kaikki tiedetään ja osataan. Kuulemma.

Olipa myös todella mieltäylentävää huomata, että Kontrollin verkkopreesensin vain toimittajille näkyvässä osassa oli oikein Kähkönen ja Turvasanomat -niminen ketju, jossa entiset työtoverioletetut ilkkuivat sekä juorusivat itsestään. Siellä oli lopulta oikein suora linkityskin, jota piti sitten mennä klikkailemaan.

"Todellinen vartija, järjestyksenvalvoja ja valokuvauskeskustelija heijastivat häpeilemättä ulos epätotta minäkuvaa."

Tämän nähtyäni huomautin päätoimittajaa, että jos viitsisit kertoa alaisillesi etten ole vielä kuollut. Nii-in, mitähän asiallista asiaa varten mokomakin ketju piti perustaa ja kuka sen teki? Älkää naurattako. Esimerkiksi; jotain turvallisuusjournalismiklusteria ei ollut koskaan olemassakaan eikä mitään keskinäistä yhteistyötä ikinä tehty.

Niinno, ihmiset nyt ovat mitä ovat. Siltikin, vaikka toisilla luonnehdinta onkin enemmän biologinen lajimääritys, jota on hyvin haasteellista todentaa käyttäytymistä havainnoimalla. He ovat ”ottavinaan selvää” eli juoruavat toisen kanssa, joka taas on tietävinään, koska se on käypää valuuttaa tuossa symbioosissa.

Kuinka moni ottaakaan tahallaan seurassa puheeksi kysymyksen, josta tietää tulevan riita, koska paikalla on vastakkaisten kantojen edustajat – pelkästään siksi, että saataisiin nauraa? Tai lietsoo, maustaa, levittää sekä muutoin edistää olemassaolevaa riitaa huvittelutarkoituksessa? Edes banaania ja tupakkaa ei enää tarjota palkinnoksi.

"Niinno, ihmiset nyt ovat mitä ovat. Toisilla luonnehdinta on lähinnä biologiaa, jota on vaikea todentaa käyttäytymisellä."

Epävarmuudenkaivaja-pahanilmanlintujakin on kyllin nähty. Sensortin ilkeämieliä, jotka eivät yksinkertaisesti kestä, mikäli tunnelma ei ole syyttelevä ynnä vainoharhainen. Tätä kirjoitettaessa en saata arvioida, että kummasta on pahempi riesa; jo mainituksitulleista vai mitään kielteistä kestämättömistä pakkopositiivisista.

Kohta viisikymppisenä työväenluokkataustaisena, vaihtelevan ja polveilevan elämän eläneenä; ei yksinkertaisesti ole ottaa uskoakseen kuinka jotkut kuvittelevat minun menevän toistuvasti samaan vanhaan. Voitko ystävällisesti olla pitämättä minua vertaisenasi – sellaista luonnehdintaa en ole ansainnut – kiitos.

On ehditty nähdä kaverin parisuhteita, joiden naisosapuoli tarkoituksella tekee jotain mistä tietää tämän suuttuvan – minun edessäni. Tai mikäli tilaisuus suo – käy sujuvasti läpi perheriitaansa minun kanssani – toisen osapuolen istuessa huoneessa samanaikaisesti. Esimerkiksi; aivan kaikkea en välittäne edes julkisesti kirjoittaakaan.

"En yksinkertaisesti ota uskoakseni, että jotkut kuvittelevat minun menevän toistuvasti samaan vanhaan. En ole sinä."

Mainitsemattakaan julkistilassa puhumaan tulevista, jotka eivät älyä tai halua lopettaa, mutta kaikilla ympärillä on hauskaa, kun hölisijän kohteeksi ottama yrittää pitää kiinni arvokkuudestaan. Kuinka ihmeessä olisi eri asia, jos tämä tehdään epäsuorin menetelmin tietoteknisesti? 

Mikäliene kylähullu, kummajainen, marginaalitapaus tai yksilöpsykopatologioidensa summa; suoraansanottuna ei kiinnostakaan, koska sellaisilla on ikävä tapa tärvellä ilmapiiri, tukkia tila ja viedä aika. No, ihmisarvo se on hänelläkin, mutta minulla ei ole aikomustakaan antaa vetää itseäni alas tasolleen vain ympäristön huvitukseksi.

Mikähän kaverioletetun tyhmä kysymys, vielä tyhmempi möläytys tai yritys alkaa inspiroimanani kertomaan asiaan heikosti ellei olemattomasti liittyvää omaa juttua sai minut suhtautumaan nykyisellä jyrkkyydelläni julkiseen riitelemiseen? Koskaan en sitä kyllä kannattanut; tekemiselläni oli aina joku yleisempi merkitys, jota peräsin.

"Ihmisarvo se on julkistilan hölisijälläkin, mutten anna vetää itseäni alas hänen tasolleen pelkästään yleisön huvin vuoksi."

Niin; monikohan sananvaihtoa seurannut oli samaa mieltä? Tai olisi kyllä voinut saadessaan ottaa itselleen kaiken tulossaolevan edun, mutta hylännyt toiset oman onnensa nojaan veisaamatta täydellä viidelläkään itse asiasta. Idealismi menee vanhaksi tosi nopeasti eikä älyllistä sokkoleikkiäkään jaksa loputtomiin.

Käyttäytymisellä on seurauksensa; on lukuisia ihmisiä, firmoja, järjestöjä ja asioita – mihin en tänään kajoa suojavarusteet päällä ottimillakaan – jos suunnastaan silti kuuluu jotain ääntä, vuorovaikutus loppuu ennätyksellisen tylysti sekä lyhyeen. Toiset torjuin tai pistin estolistalle jo pelkän somekäyttäytymisensäkin vuoksi.

Vai kyselitte te teksteissä nimeltämainituilta nauraahähätellen, että oliko hän ”pissinyt muroihini” – olipa asia mikä hyvänsä tai kirjoitettiinpa se kuinka tahansa? Ettekä uskaltaneet esitellä itseänne vaan huutelitte minulle hävyttömiä piilostanne. Ja minä muka olen se joka suututtaa, riitelee sekä kenellä on aina niitä joitain keissejä?

"Käyttäytymisellä on seurauksensa; lukuisiin ihmisiin, firmoihin, järjestöihin ja asioihin en enää tartu ottiminkaan."

Hohhoijaa. Onneksi minulla ei ole samoja luonnevikoja, häiriöitä tai sairauksia kuin mokomaan sortuneilla...huoh...kanssaihmisillä. Onneksi heidän maailmansa oli juuri niin ahdas ja köyhä kuin mille näyttikin, että ulkoistetuksi tultuani olen myös ulkona pysytellytkin. Ajatukselle takaisin kaipaamisesta en jaksa edes enää nauraa.

Sitä luulisi – näin niinkuin ainakin puolikoulutetun metodeilla sekä keskinkertaisella älyllä – että meillä ei ole eikä koskaan tulekaan mitään sanottavaa toisillemme. Kertoo jotain asianomaisesta itsestään, jos tästä huolimatta pitää vielä vuosien päästäkin noin kytätä. Sanon nyt ihan suoraan, että täällä ei teille ole mitään. 

En minä teitä vihaa ja hammastele – parhaani mukaan koetan olla ajattelemattakaan – ellei jokin sattumus nykyelämässäni ohimennen palauta mieleen jotain episodia menneestä. Onneksi sellaista ei satu kovin usein. Hyvää loppuelämää, jos nyt jollakulla teistä nimittäin sattuisi sellainenkin olemaan.