Monta tapaa lukea ja vielä useampia ymmärryksiä

(Kuva: Jari Kähkönen) Mekaanisen kirjoituskoneen aikaan käytin korjauskynää, jota
teroitin linkkuveitsellä; taisin sitä joskus puraistakin. Eikä minulla ole ollut enää
vuosiin tuota läppäriäkään, jonka näppäimistöllä se kuvanottohetkellä makasi.

Jo vuosia sitten olin sitä mieltä, ettei ihminen tahdo totta tietää. Hän haluaa turvallisuudentunnetta, joukkoon kuulumista ja mielihyvää. Näin ajattelen yhäkin, kun pohdiskelen lukemista sekä lukemisen ymmärtämistä. Kolmannesta ei kiinnosta, kolmannes ei ymmärtänyt ja kolmannes ei tiedä mitä sanoisi; niinkö?

Miksi luulet, että pääosa julkisen palvelun toimittajista ainakin vaikuttaa ulospäin keski-ikäiseltä, keskiluokkaiselta ja keskinkertaiselta? Juuri siksi. Että edes jotkut yleisöstä samaistuisivat heihin eivätkä kaataisi tehtyä työtä takaisin pelkästään pärstäkerroinpohjalta. Ikäänkuin tämä takaisi mitään itse työn laadusta. Hah.

Samasta syystä niinikään paikallis- ja maakuntalehdet työntävät ulos lähes mitä hyvänsä epäkiinnostavaa omanapakeskistä roskaa: kunhan aihe on yleisöstä moraalisesti hyväksyttävä, tarinan keskushenkilöllä on kytkös alueelle sekä hänet pystyy tunnistamaan. Usein ei tiedä, että mikä hirvittää eniten, muoto vai sisältö.

"Kolmannesta ei kiinnosta, kolmannes ei ymmärtänyt mitään ja kolmannes ei tiedä mitä sanoisi; näinkö se menee?"

Somessa materiaalia jaetaan jokseenkin mitensattuu. Yksi selittää ihan tosissaan, että (U)MV:n juttuja ei pidä jakaa, vaikka mediatalo oli ollut MTV. Toiset taas tyytyvät otsikkoon, kuvaan ja ensimmäisiin tekstiriveihin; he eivät tiedä mitä tarkoittaa narratiivi eli kokonaisymmärrys, koska lähtevät täysin laukalle ensivaikutelmasta.

Tässäkään ei ennenaikaan ollut pahempaa vikaa, kun sanomalehdissä oli vielä oppinut ja kokenut toimitussihteerikunta, joiden otsikoista sekä ingresseistä eli johdannoista sai kaiken olennaisen allaanolevasta kokopitkästä jutustakin. Näin palveltiin niin sanotusti huonoja lukijoita, joita kiinnostivat vain horoskoopit, sarjakuvat ja tv-ohjelmat.

Nykyään asiat ovat kääntyneet päälaelleen. Mediassa on vuorotuhoojia, joiden otsikko on hihihiii-klikkiä ja viimeistään ingressi lyö tekstiä korville. Eihän niistä tarkoituksella harhaanjohtavia sekä hämäriäkään tehdä; juttu halutaan luettavan ja sen toivotaan keskusteluttavan. Mutta lukutottumusten vuoksi asia ei enää ole selviö.

"Vanhojen toimitussihteereiden aikaan jutun otsikosta ja johdannosta sai kaiken olennaisen kokopitkästä jutusta."

Uusrahvaanomaiset somehuligaanit aina sillointällöin mainitsevat, että tiedonvälityksen tulisi olla objektiivista. Hahahhaa. Sellaista ei ole olemassa missään laboratoriovarmennettujen mittaustieteiden ulkopuolella. Ja tinkaaja itsekään ei sitä oikeasti halua, kunhan nyt vain denialismipäissään mellastaa jotain.

Yliopistolainen mölisee minulle, että ensin on kognitiivinen dissonanssi eli tiedollinen ristiriita ja vasta sitten tulee denialismi eli todellisuudenkieltäminen. Voisimme viisastella pidempäänkin, että miten puolustusmekanismi eli defenssi käytännössä eroaa todellisuudenkieltämisestä, mutta onko sillä oikeasti jotain väliä?

Ei sen suurempaa, kun kansanmiehen sekaannus eston ja defenssin välillä; periaatteessa niillä on eroa koppihoidon mitta, mutta käytännössähän näin puhuttaessa tarkoitetaan henkistä itsenäisyyttä ja itsestäänhuolehtimiskykyä. Olisi siis älyttävä lopettaa auktoriteettiin vetoaminen; on vedottava sensijaan tietämykseen.

"Uusrahvaanomaiset somessamellastajat vaativat 'objektiivista' tiedonvälitystä ymmärtämättä mitä puhuvat."

Mutta kun kansanmiehellä on tapana aina jossain välissä huitaista kädellään, ja sanoa että yliopistolainen osaa monia hienoja sanoja, mutta ei tiedä elämästä mitään. Yhtälailla yliopistolaisilla on kiusallinen tapa pitää arkielämän ongelmia tieteellisesti arvottomina, jos vaikka ivailevatkin itseoppineisuudelle lähinnä keskenään.

Jokaisella ihmisellä on ennakkoluulonsa ja ne ovat hänelle rakkaita. Luullaan olevansa talon väkeä eli etuoikeutettuja ulkopuolisiin nähden, ripustetaan turvallisuudentunne kyläläisyyteen tai maalaisuuteen ja vaikka lopulta kaikki muut ovat väärässä niin silti ollaan muka itse oikeassa.

En tiedä, että kummalle väärinymmärtäjäsortille pitäisi nauraa kovempaa; ristiriidan näkijälle vai omanarvontunnonkoukkijalle. Tulee mieleen se kerta, kun enkunmaikat saivat päähänsä ostattavansa meillä lyhyet kieliopit ja sanakirjat. Ainoana puhua uskaltavana kaasin ajatuksen takaisin; vetosin ensinmainittuun. Päälle vielä höhöhöä.

"Kummalle väärinymmärtäjälle pitäisi nauraa kovempaa; ristiriidan näkijälle vai omanarvontunnonkoukkijalle?"

Silti, en näe kaksista arvoa siinä toisessakaan eli loukkaavuuden tai roskapuheen sietämisessä. Mahtaakohan harrastajansa olla vahingoniloinen, kun sanon ison talon kuukausipalkkaiseen maisteriinkin sattuvan osuessaan? Siitä huolimatta, että he kokevat itsensä hienoiksi ihmisiksi, jotka eivät hevin paljasta tuntojaan ulkopuolisille.

Tämä kaikki kuuluu yhtenä osana ihmisluontoon, joka on kauniisti sanottuna häilyvä. Mitä pilkkaamista on kansan tyhmien rivien omaneduntavoittelussa, kohtalonpalvonnassa ja vahvempansa mielistelyssä; oppineethan itse ryhmäajattelevat, sekä vallan- ja rahanpitäjät vaikenevat? Selkärangattomuutta!

Kirjoittajaa ne syyttelevät vastaisuudesta, intoilusta tai katkeruudesta, koska eivät ymmärrä indoktrinaation eli vaikuttamisen olevan täysin sallittua. Jos eivät turvaudu skandaalin- sekä myynninhakuun, kun lopputulos ei kelpaakaan. Sekä lopuksi tulee aina raikas ”vuotaminen”, kun pitikin muka peesata niin sanottua virallista tiedotusta.

"En näe kaksista arvoa loukkaavuuden tai roskapuheen sietämisessäkään. Kaikkiin sattuu osuessaan."

Käytännössä erotat kansanmiehen oppineesta vain siinä miten mukahienovaraisesti hän menee henkilökohtaisuuksiin tai millä otteella teksti kaadetaan takaisin. Eivät ne oikeasti tiedä enempää tai ymmärrä paremmin; sikäli, kun ylipäätään kirjoittaa aikoo, on jaksaakseen käsitettävä ettei tämä ole katsojaurheilulaji fanikulttuureineen.

Yhtä vähän kuin valmistavalle, rakentavalle, korjaavalle tai aineettomalla hyödykkeellä palvelevalle on taattu kiitos ja huomiointi; on kirjoittajallekaan taattu kehu ja menestys. Vähättely, kateus, lyttääminen sekä varkaus taas ovat täysin varmoja asioita. Olitpa loppujenlopuksi työssäsi kuinka keskinkertainen tahansa.

Ne lukevat mitä lukevat, ymmärtävät mitä ymmärtävät ja järkeilevät lopulta kaiken kuntoon omalta osaltaan. Siksi totuutta, olennaisuutta, monipuolisuutta sekä mainoksen ja muun eroa pitää pohtia; eivät ne muuten pysy tekstissä. Eikä kerran onnistunut pysyminenkään kestä valittuna linjana, jos ei ole riittävän itsenäistä asemaa.