Ihmisen ikävä vaikeuksien luo

(Kuva: Jari Kähkönen) Suomalainen poliisi näyttää mallisuorituksen minimalistisesta
puuttumislinjasta muuan vapunaattohulinoissa vähintään kymmenen vuotta sitten.

Kiitos otsikonlainasta, Alatalo-Rinne. Viikonloppuna katselin videoita hiljaisena kynttilämielenosoituksena alkaneesta Lontoon Claphamin tapahtumista, joiden hoitamisen luulotellun arvostelun seuraamisesta inspiroiduin. No, eihän tämä ilmiö nyt ihan uusi tai tänä viikonloppunakaan syntynyt ole.

Työotsikko on mustan A 6 Snigelini mukaan ollut Asiat alkavat elää omaa elämäänsä; ymmärrän sillä sovelletun väkivallan ammattilaisten kesken niin sanottuna tahattomana eskalaationa tunnettua ilmiötä. Siinä keikka perkelöityy käsiin, jos asianosaisia vain muutama; mielenosoitus taas muuttuu mellakoinniksi.

Saman mukaan ensimmäinen ranskalainen viiva kuului Mikä on, kun et älyä mennä toiseen suuntaan kuin missä vaikeudet ovat. Minä en pane sen perään kysymysmerkkiä, koska olen aivan liian kokenut voidakseni tehdä sellaista olematta lapsellinen tai naurettava. Ihminen on utelias ja sekaantuu kaikkeen.

"Inspiroiduin Lontoon Claphamin tapahtumien luulotellusta arvostelusta, koska maailmamme on muuttumassa."

Olipa kerran varhainen lauantaiaamu lähijunassa Helsingistä Vantaalle; takana oli minkälienee takakieron kolmivuorosovelluksen kahdeksan tunnin yövuoro, mikä väsytti riittävästi. Pukinmäessä karkeasti arvioituna narkkarinnäköinen kadunmies poistettiin matkaliputtomuuden tai väitetyn lipun näyttämättömyyden takia.

No, siitä uloskantamisestahan oli tulla esitutkinta, koska konduktööri yritti sumuttaa eteisen kaiteeseen takertuneen toimenpiteen kohteen, mutta joko mekaaninen varmistin oli väärässä asennossa tai sitten käyttäjää jännitti liikaa osatakseen painaa sormella laukaisinta oikein. Onneksi. Mies laiturille, ovet kiinni ja juna jatkoi matkaa.

Tätä loppuratkaisua edelsi mittava ja pitkä seilaaminen edestakaisin pitkin vaunuja; mokoma yhteiskunnan rakenteellisen väkivallan onneton uhri pakoili konduktööriä, sekä vuorovedoin veisasi VR:n palvelutasosta ja väitti itsellään olevan lippu. Tuloksetta. Kukaan ei tullut mukaan mellastamaan tai vahinkoprovosoitunut.

"Loppuratkaisua edelsi mittava ja pitkä edestakainen seilaaminen. Veisattiin VR:n palvelutasosta, väitettiin olleen lippu."

Turha toive ei ole, koska sattumanvarainen ventovieraiden joukko voi olla arvaamaton; monet kielteiset kokemukset varoittavat, että suorittajalla on aina myös oltava varmistaja. Kaikki riippuu siitä, minä huutamaan alkava tai käsiksi käyvä pitää sekaantumaansa asiaa ja ihmisiä. Suhde on muuttunut; muuten en bloggaisi.

Minäminäminä. Siitä tuli pimeän 1900-luvun loppupuolen avainsana, jonka tähden järjestyksenpitäjää alettiin niin huutaa joukolla hiljaiseksi kuin jopa tönimäänkin. Yhdet olivat järjestykseen palautettavan puolella, toiset suuttuivat koska heidän rauhaansa muka häirittiin ja kolmannet ovat kuin se kuuluisa ”irtonainen kanuuna”.

Toinen ranskalainen viivani kuului Miksi pitää tulla siihen pyörimään, kyttäämään, aukomaan päätään JA kerjäämään huomiota. Oli juuri sitä itseään; kun hän kenellä ei ollut pysäköintilupaa, ajoi pihalle missä olisi ehkä saanut asioida kävellen. Mutta tästä sanottaessa, asiointiluukun jono alkoikin huutamaan minulle tyhmältä näyttämisestäni.

"Suhde siihen mistä aletaan huutamaan tai kehen käydään käsiksi on muuttunut. Muuten en nyt bloggaisi."

Olisin ollut täysin väärässä ammatissa, jos olisin tuolloin käynyt huutajan päälle tai ruvennut itse provosoimaan tilannetta siihen suuntaan. Siitä huolimatta, että määräysten rikkominen ja siitä huomauttamiselle virnuilu miedosti sanottuna koettelikin luontoani. Tunsin kyllä monta sellaista, jotka olisivat tehneet juuri niin.

Jostain kumman syystä normaaliväestöön luettavillakin alkoi nimittäin olla kuvitelmia haavoittumattomuudestaan ja oikeuksistaan. Osin syystäkin, koska aiemmin oli pelattu ihan liikaa pelolla ja tietämättömyydellä, jonka varjolla kanssaihmisiä oli kohdeltu niin edesvastuuttomasti kuin kaltoinkin.

Valta on nimittäin sellaista, että jos moista luulee olevan; kohta on sitä käyttämässä. Kerrankin armeijassa alokkaana toinen samanlainen oli ensikertaa apupäivystäjänä; mokoma ”vertaisjohtaja” yritti juoksuttaa minut tyhjentämään päivystäjänpöydän roskakorin, vaikkei ollut siivouspalvelu eikä aluekaan ollut meidän tuvan.

"Oli pelattu liikaa tietämättömyydellä ja pelolla. Jos näet valtaa on, sitä halutaan pian myös käyttää."

Hämmensin hitaampani ja avuttomampani puhumalla, mutta myöhemmin sain kuulla, että tuo sittemmin alikersantiksi päässyt mies oli ollut lähellä ilmiantaa minut vastaansanomisestani. Niinpä. Olennaista olisikin nähdäkseni yhteiskunnan muutos,  koska vastaavia temppuja ei enää tehdä vain harvoin, harkiten sekä vastuullisesti.

Siitä päästään nykyhetkeen ja Englantiin, jossa joukkokoontumiset on kielletty vakavista kansanterveydellisistä syistä eikä Claphamissa edes yritetty noudattaa tarpeellista varovaisuutta. Minusta Suur-Lontoon poliisi toimi esimerkillisesti; tarpeellinen poliisitoiminta tapahtui, mutta siitä ei silti seurannut mellakkaa.

Väentungoksia vailla turvallisuussuunnitelmia ja -järjestelyjä ei pidä järjestää, koska jos ei tukita yleistä kulkuväylää niin joku a) päihtynyt b) tasapainoton c) molempia yhtä aikaa tekee jotain ”mielestään repäisevää”. Tilanteen kärjistymiseen yleiseksi lyömiseksi riittää, että tulee pieni ensiaputehtävä, jonka joukko niin sanotusti väärinymmärtää.

"Suur-Lontoon poliisi toimi esimerkillisesti. Tarpeellinen tehtiin, mutta siitä ei silti seurannut mellakkaa."

Vaikka tällä kertaa kaikki sujui rauhallisesti; silti riittävä reservi mellakkavarusteisia poliiseja on varmasti ollut tarpeeksi lähellä, jos asiat olisivat menneet toisin. Seurauksia olisi tosin haukoteltu viikko ensin Lontoossa ja sitten pitkin maata. Monikohan rähisijä olisi edes kysyttäessä osannut sanoa, että kuka Sarah Everard oli ollut/miksi mellakoi?

No, jokseenkin näin niitä mellakoita on Isossa-Britanniassa tullut ja hoidettu sen sata vuotta; kaikki johtajan asemassa Metissä olevat poliisit tietävät tämän, varmasti. Joukkokokouksen haluttiin hajaantuvan, mutta toimintalinjaksi valittiin hellävaraisin mahdollinen; se tosin oli samalla pois nopeudesta ja vaikuttavuudesta.

Oltiin käytettävissä; kuunneltiin, vastattiin kysymyksiin ja tehtiin kaikki mitä voitiin, että ihmisen ikävä vaikeuksien luo ei ottaisi valtaa väkijoukossa. Niin kiinniotoissa kuin kiinniotettujen poisviennissäkin oli riittävä ylivoima, joten kaikki meni sujuvasti ja turvallisesti. Sekö ei enää teille riitä, häh? Tehän haluattekin jotain aivan muuta!