Netti kiinni sekä kamerakännykät pois – aikuisten oikeudet eivät kuulu lapsille ja nuorille

Pennuilla oli taas joku typerä villitys, "haaste" tai liian pitkän kesäloman päähänpisto. Tuntuuko hyvältä tietää, että nyt ne otaksuivat vanhat yhteisön vähiten kostamaan ja väkivaltaa tekemään kykeneviksi – lue heikoiksi – keitä uskaltaa niin sanotusti kiusata? Joku heistä olisi voinut olla sinunkin omaisesi.

Oppimassa olemaan välittämättä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Tottakai minä tunnistin nimen. Se kuului eräälle maakunnan pressiksistä; hänen pitäisi älytä olla kerjäämättä sen paremmin mielisuosiota kuin rahaakaan niiltä, joita vastaan saattaa kohta joutua toimimaan. Mikäli kyseessä on täysnimikaima, hänen tulisi vakiinnuttaa itselleen pännänimi eli oma byline mahdollisimman pian.

Liikaa tunnelmointia, liian vähän turvallisuustyötä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Aloitetaan kevyesti; en lue Paasosen Yksityisen turvallisuusalan historiaa ihan heti, koska seutukirjasto ilmoitti niteen kadonneen. Oho. Onko ironisesti hauskaa vai yksin säälittävää, jos joku tosiaan varasti juuri tuon kirjan? Hetkinen; eikös Tampereen turvallisuusmessuillakin kerran tapahtunut asevarkaus? Hehe.

Hätäkeskukseen soittamisen vaikeus, osa 2

Tämä on kaksiosaisen postaussarjan jälkimmäinen osa; ensimmäinen on täällä. Näinpä taas pari sellaista yksityishenkilöiden some-etsintäkuulutusta, että huh-huh. Yksi tapaus on satunnaista urbaania häirikköväkivaltaa ja toisessa on kerrottu julki asioita, jotka olisi tullut ymmärtää jättää vain omaksi tiedoksi.

Pieniä kriisin merkkejä vai tapaammeko Kaliningradissa?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kun luin Itiksen kauppavartijan pahoinpitelysakosta ja Tornin ravintolahenkilökunnan suorituksista, sekoilu toi mieleeni lähiöarkea kuvanneen SVT:n sarjan, joka muistaakseni esitettiin Suomessakin. Oma toiminta on oltava kunnossa ja turvallisuuden huomaa vasta puuttuessaan.

Yksityisen turvallisuusalan niin kutsuttu työvoimapula

(Kuva: Jari Kähkönen)

En minäkään muuten, mutta kun turvamyyjyyttä luukuttaneen KV Turvan pomomies alkoi LinkedInissä avautua asiasta. Ei ihme, että on väitetty työvoimapula, kun tietää millainen vitsi palkka-olot-miehitys-välineet-kohtelu-arvostus ovat noissa hommissa. Jos tulijoita ei enää ole, sen edestään löysivät.

Hätäkeskukseen soittamisen vaikeus, osa 1

Ymmärrän – jos syntyi pöllipinon päähän, ja sai kasvatusta yhden holkkitupakan verran; tällöin saattaa olla hyvin omaperäinen käsitys siitä mistä tulee soittaa hätäkeskukseen. Eikä siinä muuta, mutta kun ei enää eletä kylän säännöillä, joiden mukaan asiat sovitaan hiljaa keskenään, koska kaikki tuntevat kaikki.

Yhden tempun taikuri

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä on symbolikuva, joka ei esitä ajankohtaista tapahtumaa;
sikäli, kun joku ei sitä vielä jo ihan itse tajunnut.

Voi hyvä tavaton kuinka rahaapalvova, tekosiveä, jälkeenjäänyt ja itsepetoksellinen maa Suomi onkaan – Helsingin raitiovaunukamppailussahan(1, 2, 3) tuonkin taas näki. Yhden tempun taikuri yrittää pärjätä vain sumuttimella sekä hälyttää kännykällä; on kuin 1990-luku olisi tullut takaisin.

Onko kaikki jo tullut sanotuksi?

Tässä sitä taas naputetaan tekstiä tekstinkäsittelyyn, josta se kopioiden liittäen siirretään editoriin. Tämä järjestyksessään ties kuinkamones blogi tuli aikanaan alettua, koska koin itselläni olevan enemmän ja useammin sanottavaa kuin mitä kohtuudella mahtui portfolion mielipidekirjoitusosioon.

Näpäyttelijöitä ja keskustelunvaltaajia

(Kuva: Jari Kähkönen)

Sanotaanko, kuule skolastikko, vaikka niin, että älä sinä minun varmuudestani villiinny – äläkä väläyttele mitään hienovaraisia merkkejä – vertaisesi ymmärtävät ilmankin ja rahvaalle joudut silti antamaan keppiä. Mutta minulle älä astaloa esittele, koska kamppailussa niittaan sinut armotta – olen ammattimies.

Näin hän itse sen kokee

Työtään tehnyt toveri ei – palautteena sähköpostitse pyytämäänsä haastatteluun – saanut ainuttakaan vastausta kysymyksiin, mutta sen sijaan tuli kaksi liuskaa haukkumista. Todentotta – näinhän lähettäjä epäilemättä oli kokenut, mutta ei pidä luulla kaikkien olevan samanlaisia kuin on itse.

Sinä olet jo joku – sinusta tuli sellainen sillä sekunnilla, kun munasolu hedelmöittyi

(Kuva: Jari Kähkönen)

Soittakaa W.A.S.P:in I wanna be somebody! Kuinkas sattuikaan, että juuri kun pääsi YLE:ltä 69 Danny Hernandez-dokumenttiä katsomasta; jo seuraavana päivänä ohitseni pyöräillään huutaen kahdesta Hitler-tervehdyksestä sitä vähemmin kuultua. Ja sitten näen ”linja-auto-aseman” penkissä tuon tarran.

Ah; niin Kaurismäkeläistä, niin kaurismäkeläistä että

(Kuva: Jari Kähkönen) Kai täällä on joskus ja jonkun mielestä kaunistakin.
Palasin kaupasta kävellen pitkin Keskuskadun kevyen liikenteen väylää,
kun tämän kuvan tein.

Kävelen tiellä alamäkeen kunnan vuokratalon välittömässä läheisyydessä. Vastapuolina; puolipitkää, hyvänä päivänä jakaukselle kammattavissa olevaa tukkaa ynnä ylähuulen haivenia kasvattava teini-ikäinen. Sekä korkeintaan viisivuotias pikkupoika, joka seuraa tarkkaan kaikkea mitä ensinmainittu tekee.

Koulutusalemmuudentuntoa viallisen yhteiskuntakäsityksen varjossa

Kyllä siinä taas YLE indoktrinoi aitokeskiluokkaista työnteon iloa koko väestöön niin tökerösti, että huh-huh – luulisi kuin ei Karl Marxia olisi koskaan ollutkaan – eikä yhteiskuntakäsitys terminä rekisteröisi enää mitään. Keskiluokan katoaminen – digitalisaatio – mutta käytännön elämän verrokkina siivooja, häh?

Ei paljon nappaa kuka pääsi vakituiseksi karjalaiseen kylälehteen

Luinpa somesta kuinka eläkeläistoimittaja, joka kevättalvella yllytti kansanliikettä, minkä varjolla vouhottaa yksinäisyyttään ja ikävystymistään – jakoi uutisen journalistiyhdistyksen kielteisestä kannustuspalkinnosta. Sopiva vitsi tähän kohtaan lienee, että viestintä on taitolaji ja onnistuu vain vahingossa.