Liikaa tunnelmointia, liian vähän turvallisuustyötä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Aloitetaan kevyesti; en lue Paasosen Yksityisen turvallisuusalan historiaa ihan heti, koska seutukirjasto ilmoitti niteen kadonneen. Oho. Onko ironisesti hauskaa vai yksin säälittävää, jos joku tosiaan varasti juuri tuon kirjan? Hetkinen; eikös Tampereen turvallisuusmessuillakin kerran tapahtunut asevarkaus? Hehe.

No, siitä pääsemme some-etsintäkuuluttavien siviilien maailmaan, jossa tällä kertaa tunnelmoidaan ulkomaankilvissä olevasta pakettiautosta. Paras vastaus olisi pysäytys ja kiinniotto, jos rikos oli jo tehty; toiseksi parasta olisi tunnistaa asiallaolijat, jos rikos tehdään myöhemmin. Kaava onneen on ennakointi, nopeus sekä tuloksellisuus!

Mikäli asiassa olisi jotain pohdittavaa isännälle itselleen; se olisi talon rakennusvuosi ja tuonaikainen käsitys turvallisuusjärjestelyistä. Olen melko varma, jottei viimemainittu ole enää sama vuonna 2022. Voi olla inhimillisesti tyydyttävää tarinoida tunnelmoiden, mutta turvallisuustyöhön niillä on vain vähän annettavaa. Se jää avautumiseksi.

"Rikos voi olla jo niin tehty kuin vasta suunnitteillakin. Eli kaava onneen on ennakointi, nopeus sekä tuloksellisuus."

Entäpä häiriköinti ja kerjääminen julkisessa rakennuksessa, jonka tarkoitus piti olla kauppa, palvelut tai viranomaisasiointi? Jotakuinkin varma tohdin olla, että kahta ensinmainittua ei edes siedettäisi niiden seinien sisällä, pihoillaan eikä pysäköintialueillaankaan. No, mitäpä maallikko muutakaan kuin määkii somessa.

Itsekin kuuntelin määkimistä – livenä pistoaidan takaa lammaslaitumelta – syödessäni kesäkahvilan terassilla isot makkaraperunat kaikilla mausteilla, kun ruokajuoma oli Coca-Cola. Minä, joka en koskaan mistään Grossmanin opeista perustanut; pohdin samalla, että eikö noissa rakennuksissa ole vastuuhenkilöä, jolle asiasta sanoa?

On nimittäin aika hulppea sokea uskonloikka odottaa, että vastuuhenkilö tietää asiointimukavuutta haittaavasta epäkohdasta – ehkäpä oikein tulevasta turvallisuusriskistäkin – vaikkei kukaan sano mitään. Niinikään – jos epäkohdan korjaus edellyttää rahallista panostusta, sen toteutuminen edellyttää yleensä kannatusta.

"On aika hulppea sokea uskonloikka odottaa epäkohdat korjattavan itsestään ja kuluissa pihistelemättä."

Oikea vastaus olisi yksityiset turvallisuuspalvelut, jotka luonnollisesti pitää mitoittaa tarpeen mukaan. Mutta mitä sitten, kun sama tyyppi tulee monta kertaa vuorokaudessa soittamaan ovikelloa pyytääkseen milloin mitäkin – ymmärtämättä olevansa vaivaksi kanssaihmiselleen? Tämänkin voi – kaiketi – käsittää väärin.

Harvalla pohjoiskarjalaisella työssäkäyvällä vuokra-asujalla on tosiaan rahaa pitää ovellaan ympärivuorokautista täsmäväijyä. Kerran nuorena miehenä Tukholmassa näin kyllä sellaisenkin – oli särmä univormu, baretti päässä, sääntöjen suoma kumipuunoksa vyössä ja kainalossa venttiseiskan näköinen VHF-tukiasemaradio.

Saisivat siis lakata tunnelmoimasta sekä myöntää, että tuo yhteisöllisen muodon asumus pitäisi panna vartiointiin. Kierroksella enimmäkseen tarkastettaisiin yhteisiä tiloja anastusten, sotkemisen, vahinkojen sekä tulipalojen varalta; mutta samalla hoidettaisiin myös asiattomat ovikellonsoittajat, jotka eivät älyä mennä nukkumaan.

"Yhteisöllisen asumuksen vartiointi kohdistuisi ensisijassa omaisuuteen, mutta hoitelisi myös rauhanhäiritsijät."

Pointtini on, ettei tässä tapauksessa joku koskettimen, tilailmaisimen ja helpon keskuslaitteen pahvipaketti riitä. Vartija voisi kyllä tulla paikalle soittamalla, mutta millä oikeudella häirikkö on aiottu poistaa? Itse omistamansa omakotitalon pihan suhteen peli on selvä – ensin käsketään poistua ja sitten käsky pannaan täytäntöön. 

Tavallisen ihmisen yhteisöllisessä asumismuodossa taas siihen tarvittaisiin kyllä myös kiinteistön omistajan tai määräysvaltaa käyttävän muun tahon myötävaikutusta. Oletan, että kiinniottoperustetta ei ole vaan suoritus on yhä ruudussa [ärsyttävä]. Mutta entäpä, jos häirikkö on asukas tai asukkaan vieras?

Sitten asia kuuluu ensisijassa vuokranantajalle eli asunto-osakeyhtiölle. Jokainen voi omaan lukuunsa olla millainen ulkopuolinen, erakko, mielenterveyskuntoutuja tai puolispurgu hyvänsä – silti kaikki mahdollinen yksilönvapaus ja itsemääräämisoikeus päättyy toisten vakavaan tai jatkuvaan häiritsemiseen.

"Millä oikeudella häirikkö on aiottu poistaa yhteisöllisen asumismuodon pihalta tai yhteisistä tiloista?"

Sosiaali- ja terveyspalveluita tarvitsevasta sairaudentunnottomasta ja ongelmansa kieltäjästä tulee tehdä ilmoitus, koska muuten tämä ei ainakaan saa tarvitsemaansa välttämätöntä huolenpitoa. Olenhan minäkin nähnyt yhden iltaisin ovikelloa soittavan tupakan ja kaljan ostajan, joka kuulopuheen mukaan ”uudelleensijoitettiin”.

Onneksi tilanne ratkesi nopeasti ja vähäeleisesti, minkä täytyy minun arvailuni – ei tietoni – mukaan johtua edunvalvonta-asiakkuudesta. Mitä itseeni tulee; en periaatteesta siedä perseilyä, koiraksi rupeamista tai roikkumistakaan – soitan hätäkeskukseen nopeasti ja vähäeleisesti, koska näin ongelma ratkeaa helpoiten.

Otetaanpa tähän väliin poliisivitsi. Teet valvontapyynnön Itä-Suomen poliisille; kuinka kauan siltä kestää lukea viestisi lukukuittauksesta päättäen? Kaksi viikkoa. Jotenkin tulee mieleen 1980-luvun komediasarja Reinikaisen konstaapelihahmot, jotka matkalla tappelukeikalle pysähtyivät käymään kioskilla.

"Olenhan minäkin nähnyt ovikelloa soittavan tupakan ja kaljan ostajan, joka sittemmin 'uudelleensijoitettiin'."

No, sitten päädyt kauppareissulla tukemaan kotihoidon iltavuoroa, jonka kootut voimat eli yksi ainoa hoitaja vastasi turvahälytykseen muistisairaan vanhuksen poistumisesta kotoa. Tai onneksi meitä oli paikalla kaksi – toinen pyöräili hakemaan kotiosoitteeseen ajaneen ambulanssin tänne minne oli odotettaessa kulkeuduttu.

Muistisairaista ihmisistä minulla ei tätä ennen ollut paljoa kokemusta, joten olkoon opiksi kuinka tosissaan ja vakuuttavasti he voivat esiintyä, vaikka ovat oikeasti ihan pihalla. Niinikään vihat sekä voimat voivat olla yhä tallella, joten päätään ei sovi kääntää edes hetkeksi ja on varottava kompastumasta omaan kotihoitolaukkuunsa.

Sykähdyttävintä kaikesta oli, että yksi hoitaja sai tilanteen hallintaan laittamalla rollaattorin jarrut päälle, pitämällä kulkupelistä fyysisesti kiinni ja seisomalla järkähtämättä paikallaan. Vai oliko se sittenkin, kun potilas yritti puhumalla yllyttää ohikulkijoita poistamaan este tieltään? Onneksi mitään ei sattunut; olisi kyllä voinut.