Oppimassa olemaan välittämättä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Tottakai minä tunnistin nimen. Se kuului eräälle maakunnan pressiksistä; hänen pitäisi älytä olla kerjäämättä sen paremmin mielisuosiota kuin rahaakaan niiltä, joita vastaan saattaa kohta joutua toimimaan. Mikäli kyseessä on täysnimikaima, hänen tulisi vakiinnuttaa itselleen pännänimi eli oma byline mahdollisimman pian.

Onhan tuollainen erikoista menneen elämän haikaamista ja hyvin todennäköisesti myös freelancereiden leivän syömistä, mutta entä sitten? Hänen nykyisessä talossaan pitäisi olla esimiehet ja sisäinen turvallisuus, sekä lehdessä vastaava toimittaja – hoitakoon itse, jos jotain hoidettavaa on. Kun minäkin sen näin, saman näkevät kaikki muutkin.

En lähde enää tälläisiin joutavanpäiväisiin kisoihin – kuinka nimeltämainitsemattoman palvelussuhde, kesäloma tai sivutoimilupakaan olisi minun ongelmani? Koetan opetella olemaan välittämättä, koska tiedän jo että – tapahtui mitä tapahtui – niin pankkitilini saldo ei silti kasvaisi sen johdosta senttiäkään. Jos jokin on tärkeää, siitä maksetaan.

"Onhan tuo erikoista menneen elämän haikaamista ja freelancereiden leivän syömistä, mutta entä sitten?"

Siten kuuntelin lineaariradion audiouutisia, joissa kerrottiin sieltä-ja-sieltä lähtöisin olevan tulleen takaisin kisoista mitali kaulassa, mutta mihinköhän edustukseen osallistuminen perustui? Satun nimittäin tietämään, että tämänvuotiset aluekarsinnat jäivät pitämättä, koska olin kolmas ihminen suljetun kisapaikan lukitun oven rivassa.

Juttu saattaa myös olla puoliksi potaskaa. Nettijuttua ei tullut ja audion sähkeessä käytettiin juuri niin monitulkintaista ilmaisua kuin heinäkuun uutispulassa täytyy, kun spinnataan julkaisupäätöksen vaatimaa paikallista kytkentää. Ai tuli kyseleminen tai ihan haloo? Kiva. Seuraavaksi uutisoidaankin sitten riidasta.

Asioiden selvittäminen on kilpailun järjestäjän, putiikin pressiksen tai johtokunnan vastuulla – minua se ei kiinnosta pätkääkään. Ei enää, kun toisen tapahtuman peruuttaminen järjestelyineen meni perseelleen ja kiitokseksi puheeksiottamisesta sain pelkkää jonninjoutavaa mölinää. Liian epärakentavaa, sekä siten epämotivoivaa.

"Asioiden selvittäminen ei enää kiinnosta, koska edellisenkin kerran sain siitä vaivanpalkakseni vain joutavaa mölinää."

Meninpä elämäni ensimmäisen ja viimeisen kerran mukaan nostamaan joko sängystä lattialle kierähtänyttä tai noustessaan kaatunutta vanhusta – olin varovainen, joten en saanut selkävaivoja. Jos olisin, kukahan nekin olisi korvannut? Mielenkiintoista; pakko sanoa, etten ikinä ole nähnyt noissa oloissa yhtä vähävammaista potilasta.

Huoli-ilmoituksen tein, koska koko pyyntö haiskahti yritykselle vetää minut osaksi hoitorinkiä, johon en halunnut. Kuinka ollakaan; iltapuolella ovikello soi uudestaan ja nyt olisi pitänyt tulla taluttamaan sama matalasta tuolista sänkyyn. En lähtenyt; sanoin tämän olevan ambulanssikeikka, jollainen kohta myös toteutuikin.

Sellaista se teettää, kun ihmisen haluaa samanaikaisesti maksimaalisen itsemääräämisoikeuden ja enimmän määrä apua. Pyydetään paljon, jos ei suorastaan mahdottomuuksia. Yhteiskunta olettaa apua pyydettävän vasta, kun omat resurssit ja verkostot ovat lopussa, muttei takaa muuta kuin ilmoituksen vastaanottamisen.

"Kuinka ollakaan; iltapuolella ovikello soi uudestaan, koska minua yritettiin huomaamattani ujuttaa hoitorinkiin."

Tämä teksti kypsyi lukiessani Heikki Turusen Tietä, totuutta ja elämää, sekä kuunnellessani Tuomas Kurttilan Kutsuvieraan. Ihmisluontoon kuuluva juoruilu, kataluus, omaneduntavoittelu, vahingonilo; ja ylemmän keskiluokan jo kotoaan saama sujuva laumaan liittymiskyky, eivät muuten siltikään tulleet minulle yllätyksenä.

Me vain yksinkertaisesti elämme eri maailmoissa, jotka toisinaan risteävät, mutta joskus vain itse luulemme niin. Siksi perseilijät kerjäävät huomiota, vaivoiksi alkavat yrittävät hyötyä tai pomottaa sekä tilittelijät takertuvat kiinni ollakseen ystäväsi vaikka sitten väkisin. Yksinäisyyttä ne kaikki pohjimmiltaan pelkäävät.

Toisinaan antisosiaalinen käyttäytyminen sekä kauniisti sanottuna marginaalinen mielipide voivat olla ikääntymisen, häiriintyneisyyden, sairauden tai muun henkilökohtaisen ongelman ilmaus. Mutta aivan yhtä hyvin voi sanoa, ettei pidä luulla kaikkien olevan niinkuin on itse. Pitää vain oppia olla välittämättä.