Tämä on kaksiosaisen postaussarjan jälkimmäinen osa; ensimmäinen on täällä. Näinpä taas pari sellaista yksityishenkilöiden some-etsintäkuulutusta, että huh-huh. Yksi tapaus on satunnaista urbaania häirikköväkivaltaa ja toisessa on kerrottu julki asioita, jotka olisi tullut ymmärtää jättää vain omaksi tiedoksi.
Jos tuntematon rikoksentekijä on menestyksellisesti paennut paikalta, ollaan jo pahasti takamatkalla. Mikäli teosta ei aiheutunut huomattavaa vahinkoa, vammoja tai se ei ole edes tuntuvalla vankeusrangaistuksella rangaistava – päädytään helposti ohueen – ellei suorastaan olemattomaan poliisipalveluun.
Ymmärrän, että rikos loukkaa aina uhrin ihmisyyttä ja tekijän toivotaan saavan siitä seurauksia. Voi niinikään helposti sanoa rikoksen muuttavan myös uhrin elämää, sekä opettavan maailmasta tykkänään uusia ulottuvuuksia, mutta valitettavan harvoin se kuitenkaan lisää turvallisuustietoisuutta sanan rakentavassa mielessä.
"Jos tuntematon rikoksentekijä pakeni paikalta, ollaan jo takamatkalla; poliisipalvelut voivat jäädä ohuiksi."
Ei siis pitäisi jälkeenpäin somessa huudella silminnäkijöitä, vaan olisi kasvettava tarkkailemaan ympäristöä valppaasti ja opittava ilmoittamaan havainnot eteenpäin. Jos näet häirikköä tai tekijää ei saada heti kiinni, on valitettavan todennäköistä, että rikosilmoituksen tutkimattajättämispäätösta kummempaa esitutkintaa ei tulekaan.
Jos ei itse osaa tai kykene tekemään hätäilmoitustusta, on haettava heti apua tapahtumapaikan välittömässä läheisyydessä olevilta ihmisiltä. Näin toimiminen on olennainen turvataito. On näet yhteisön heikommaltakin jäseneltä väärä veto odottaa, että palaa kotiin tai tapaa muussa majoituksessa jonkun turvallisen aikuisen.
Sanoisin näin, että hätäilmoituksen tekemisen kanssa on aika samoin kuin miten opetetaan pienelle lapselle ettei tulipalossa pidä mennä piiloon vaan tulee tehdä joitain aivan muita asioita. Paikalle on siis vain saatava yksi partio ottamaan rikosilmoitus ja puhuttamaan – muut tekevät lähietsintää saamillaan tuntomerkeillä.
Muussa tapauksessa en näe tässä yksittäisessä tapauksessa kaksistakaan toivoa rikosvastuun toteutumisesta. Tuokin teko oli nimittäin vain yksi monista ilkeiden känniläisten tempauksista, joita sellaiset röyhkeytyvät tekemään, koska katsovat pitkälti sattumanvaraisen uhrin heikommakseen.
"On yhteisön heikoimmaltakin jäseneltä väärä veto odottaa paluuta kotiin tai turvallisen aikuisen tapaamista."
Seuraavaksi kummastuin muuasta some-etsintäkuulutuksesta, jonka ensi kertaa nähdessäni teki mieli lähinnä kysyä viranomaisilta, että tietävätkö ne siitä. En näet – toisin kuin yleensä – havainnut asiasta missään virallista tietoa, vaikka kadonnut henkilö oli ollut noinkin nuori. No, seuraavaksipa luin jo samasta paikasta suru-uutisen.
Ja kuinka ollakaan, asiasta tehtiin perinnemediaan juttu, jossa äkillisen kuolemaan johtaneen onnettomuuden tapahtumakunta julkaistiin. Miten liene; selvitettiinköhän tieto puskaradiota kyttäämällä, sekä miksi se piti ylipäätään julkaista? Kunhan tästä ei vain seuraa surutalolle ikimuistoista vyöryä vääränsortin huomiota.
Juttua on jo siteerattu valtakunnanverkossa, joten ei ole täysin kuvittelua, että asiat voisivat alkaa elää omaa elämäänsä – yleensä näin tapahtuu kuitenkin vain sanan kielteisessä mielessä. Ei näet yksinkertaisesti tule ajatelleeksi, että kuinka alhaisia ja vailla omaa elämää olevia ihmiset voivat olla ennenkuin sen kokee henkilökohtaisesti.
Sitäkin vaihtoehtoa, että suoritus menee pieleen tai johtaa muuhun kuin toivottuun lopputulokseen; saisivat monet some-etsintäkuuluttelevat yksityishenkilöt pohtia. Jos otat vastaavan toimittajan oikeudet ja mediallisen levinneisyyden, sinun on myös varauduttava yhtä ison vahingon vaaraan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.