Ah; niin Kaurismäkeläistä, niin kaurismäkeläistä että

(Kuva: Jari Kähkönen) Kai täällä on joskus ja jonkun mielestä kaunistakin.
Palasin kaupasta kävellen pitkin Keskuskadun kevyen liikenteen väylää,
kun tämän kuvan tein.

Kävelen tiellä alamäkeen kunnan vuokratalon välittömässä läheisyydessä. Vastapuolina; puolipitkää, hyvänä päivänä jakaukselle kammattavissa olevaa tukkaa ynnä ylähuulen haivenia kasvattava teini-ikäinen. Sekä korkeintaan viisivuotias pikkupoika, joka seuraa tarkkaan kaikkea mitä ensinmainittu tekee.

Ulos köyhikseltä näyttävä isompi on hankkinut tupakannatsan jonkun ovenetustuhkakupista ja polttelee sitä istuen on punaisella 80-luvun mallisella naistenpyörällä. Molemmat hankkiutuvat hahmottelemalleni kulkureitille, joten joudun kiertämään heidät, mutta tätä asvalttitietähän riittää kyllä jokasuuntaan. 

Sataatihuttaa ja minulla on sateenvarjo auki. Ilmaisu on tyypillistä itämurteiden kaksikäyttöistä; saa ihan itse valita "eikö tajua vittuilua" vai "onko tosikko ja suuttuu". Minä? Turha tuttavuus pyrki turhaan keskusteluun vaikka väkisin ja yksipuolisesti – vastavuoroisuus oli tiessään. Sananvaihto kuului seuraavasti.

"Turha tuttavuus pyrki turhaan keskusteluun vaikka sitten väkisin ja yksipuolisesti."

- Hieno laukku sulla
- Niinpä onkin
- Paljon maksaa
- Liian kallis sinulle, luulen minä
- Mulla ei olekaan yhtään rahaa

Viimeisen repliikin aikana olin jo ohittanut pojat kymmeniä metrejä sitten. En pysähtynyt enkä kääntynyt päin. On ne kirkonkylän pojat aina vaan...niin kirkonkylän poikia. Koetan pitää mielessäni, että ongelmia aiheuttaa ainoastaan tietty vähemmistönvähemmistö, mutta kunpa se ei olisi niin äänekäs sekä tungetteleva.

Olen kyllä nähnyt pahempaakin ja selviytynyt siitä. Jos minun pitäisi ruveta joitain perheensä hylkäämiä sekä yhteiskunnan pettämiä opastamaan – tuskin kykenisin heitä auttamaan. Sitäpaitsi – kasvattaja en ollut silloin ennenkään ja tänään olen jo muissa hommissa. Ei kiinnosta mitä heistä tulee tai jää tulematta.

"Koetan muistaa, että ongelmia aiheuttaa vähemmistön vähemmistö, mutta kunpa se ei olisi niin äänekäs sekä tungetteleva."

Täällä asuessani ja tätä blogia kirjoittaessani asenteeni paikalliseen nuorisoon on tosiaan vaihdellut. Aluksi olin vilpittömästi utelias, koska en tiennyt täkäläisestä elämänmenosta paljoakaan, sekä olin myötätuntoinen – ovathan olot kaikkinensa pahasti takapajulla ja asioiden toimintamekanismitkin ihan kummalliset.

Nyt siedän heitä silmissäni vain vaivoin – minulla on kaupunkilaisen tavat eli käyskentelen sekä oleskelen julkisessa tilassa, jos huvittaa. Landepaukut suosikoon yksityisautoilua, juoskoon asialla paniikissa ja putkinäkö päällä, harrastakoon ”vain hyväksyttäviä asioita” sekä nyhjätköön lopun aikaa kotonaan – ei kiinnosta.

En liioin aio muuttua tyypillisen täkäläisen keski-ikäisen näköiseksi; yöpuku, työpuku, maastopuku ja pyhäpuku eivät kelpaa minulle kaikeksi ajateltavissa olevaksi pukeutumisen kirjoksi. Tällöin vaatteet todellakin ovat bönden aatteet, mutta niistä taas minä en ikinä halua kuulla sanaakaan. Yhteistä juttua ei ole eikä tule.

"Minulla on kaupunkilaisen tavat enkä liioin aio muuttua tyypillisen täkäläisen keski-ikäisenkään näköiseksi."

No, ongelmia ja ongelmia – mitä nyt on vähän näkö- tai äänihaittaa – jos olisi muutakin, sinivilkkuinen hätäkeskuksen yhteistyöviranomainen veisi aiheuttajan mukanaan. Ei kiinnosta mitä varalleni on juonittu – feikkiuhri yrittämässä rahastaa kännykkävideolla, joukkopäällekäynti ”itsepuolustukseksi” tai vieläkö jotain muutakin – aivan sama.

Tiedän jo, että muutto Pohjois-Karjalaan oli virhe – se oli vanhusten unelma, koska he syntyivät ja elivät täällä ennen ”pois joutumistaan”. Minä taas en tule koskaan saamaan tässä kaurismäkeläisten kummajaisten maakunnassa sellaista elämää, jota haluaisinkin elää. Kysymys ei ole lähteä vai jäädä – vaan milloin ja miten.

Mikä luulen olevani tai miksen pysynyt missä synnyinkin? Olen kulttuurifreelanceri, jonka elämässä on vain vähän varmaa ja pysyvää. Jos voisin ostaa onnen, tätä blogia ei olisi ikinä kirjoitettukaan vaan olisin jo mennyt menojani. Syntymäpaikka taas on vain yksi väestökirjanpidollinen tosiasia, joka todistaa vähän eikä takaa mitään.