Eihän somessa edes tosissaan yritetäkään – hulluko olet!

Sosiaalinen media eli some on kuin Pahantahtoinen salakuuntelemassa Kateellisen, Ennakkoluuloisen ja Tietämättömän välistä kahvipöytäkeskustelua. Oikeaan osutaan korkeintaan vahingossa; tämä on jokaisen täysipäisen aikuisen kirjoissa pysyä tahtovan syytä tiedostaa sekä ymmärtää. Missä siellä muka onnistutaan?

Kekrioffensiivi seisahtui sunnuntaiarmoon – tessit saavat sittenkin jäädä?

Suomen Yrittäjien jatkuva taisteluretki työmarkkinapoliittisen vaikutusvallan saamiseksi eteni räväkästi minimipalkkalakivaatimuksin, mutta sadonkorjuujuhlan alla ponnistus sukelsi nopeasti suoraan tyhjyyteen. Jospa siis ei tosissaan tarkoitettukaan; sitä vain, että ensi kerralla selvityksestä puhutaan kuin sen tekemisestä jo olisi sovittu?

Eiei, älkää minua viekö!

Kiitos otsikosta, Ruben Östlund. Sen hän lahjoitti minulle oltuaan Anna Hedenmon haastateltavana SVT:n Min sanning -ohjelmassa, jossa kertoi elokuvansa The Squaren päivällisperformanssikohtauksen ideasta juuri noilla sanoilla. Osui ja upposi. Tarpeeksi pahassa paikassa inhimillisyys katoaa sekä taannumme laumaeläimiksi.

Tietä metsästämässä

(Kuva: Jari Kähkönen) Yläkuva esittää opaste-
karttaa, johon Metsästäjäntie on merkitty
punaisella kolmiolla. Alakuva on tarkenne
kyseisestä kartan kohdasta. Esitys on valmis-
tettu toimituksellisella kuvankäsittelyllä.

Täällä Metsästäjäntie, Kontiolahti. Seisomme vasta uudelleennimetyllä vanhalla kadulla, jota tosin ei välttämättä ole oikeasti olemassa. Käsitys perustuu yksinomaan tien laidassa sijaitsevaan vuokrarivitalon opastekarttaan, jossa voi myös olla painovirhe.

Höhöhöö – tyhjäntoimittaminen perusoikeutena ja älämölö demokratiana

Ihminen ei aina ole ihan siellä tai täälläkään; paljonko luontaista kaksinaamaisuutta pitää antaa anteeksi? Sitä pääsee pohtimaan, kun tapaa kanssaihmisen, joka puheessaan pisteeseen päästyään vetää sanansa vessasta alas todeten ”tää on vaan mun [vaatimaton] mielipide”. Tai purjehtii läpi elämän pelkällä höhöhööllä.

Sellaisten olemassaolon olen periaatteessa tiennyt aina; pärjätäkseni elämässä jouduin oppimaan varovaiseksi ihmisten kanssa sekä tarvittaessa pitämään heihin etäisyyttä. Selkärangaton tuuliviiriys on näet todella ikävä piirre ihmisessä; kuinka kummassa joku voi kuvitella, että sellainen ei heijastuisi myös oman itsen ulkopuolelle?

Aina voi sanoa, ettei ymmärrä. Sitten ei varmasti tapahdu mitään. Ne, jotka ymmärtävät, turhautuvat sekä lähtevät kävelemään etsien onneansa toisaalta. Heillä on muutakin elämää kuin leikkiä heimotulilla oloa torjujien ja jumittajien kanssa. Siitähän tässäkin on oikeasti kysymys; ryhmähyväksynnästä, jota haetaan hölmösti.

Professori Osmo A Wiio oli porvari; minulle jäi myös pysyvä epäluulo niin hänen Helsingin yliopiston oppituolinsa perustamissyystä kuin sen tekotavastakin. Silti, tänään on todettava, että hänen lakinsa viestinnästä osoittautuivat aikaa kestäväksi uraauurtavaksi suurtyöksi. Aina voi käsittää kaiken väärin, jos tahtoo.

Voiko muuta kuin kysyä, että jos kommunismi perustuu kateuteen ja fasismi turhamaisuuteen, mikä kumma oikeuttaa sinut suhtautumaan kuten nyt teet? Sikäli, jos ylipäätään saa koskaan suunvuoron, sillä potaskasta ja netistä kopioiduista lentävistä lauseista ei ole tulla loppua. No, ainakin kunnes nallekarkit menevät tasan.

On nekin, jotka ovat kansansanonnan mukaan ”toisellapuolen mäkeä” eli kuulevat ja näkevät noin puolet ympärillään tapahtuvista asioista, mutta eivät käsitä minkä näkevät sekä kuulevat. Näin he ainakin itse väittävät. Onko ihminen oikeasti tälläinen vai ei; sen ratkaisee ensisijassa kaikki muu vaan ei ainakaan hänen ikänsä.

Siitäkö on kysymys, että jos mielikuvitus oli ratkaiseva syy miksi Homo Sapiens tuli ja valloitti, mutta ei enää sen jälkeen tiennyt mitä tekisi? Joten loputtoman itsekeskeisyytensä ja omanvoitonpyyntinsä vuoksi ihminen sitten nykyään pääosin hupailee, tekee jonninjoutavaa tai peräti pahojaan. Ettei tarvitsisi olla toimeton.

Ilman tätä vaille jäämisen pelkoa, kyttäämistä ja jatkuvaa tarvetta tuhlata aikaansa täydellisen tyhjänpäiväiseen emme olisi koskaan alkaneet internetin käyttäjiksi emmekä olisi sosiaalisissa medioissa. Siispä, sinulla voi olla mediallisen kokoinen yleisö, muttet silti tiedä mitään etkä osaa edes ilmaista sitä kiinnostavasti.

Ennen niin julkaisupäätöksessä kuin sisällössäkin oli selkeä tasoero; näki miksi kukaan ei ollut toisesta koskaan kuullutkaan, mutta yhdellä oli vakaa asema arvostettuna äänenä julkisessa mielipiteenvaihdannassamme. Sekin tosin alkaa jo olla katoavaa kansanperinnettä, sillä yleisö on haihtunut eikä rahaa näy missään.

Vaan ei auta luovuttaa, koska muuten asianosaiset raportoisivat itsestään ja vain huomionhakuiset saisivat puheenvuoron. Se ei käy. Ei, vaikka tyhjäntoimittaminen on olennainen yksilönvapaus ihmiselle ja älämölö toimivan demokratian merkki; ne eivät koskaan voi kummankaan ainoa sisältö. Muuten olisimmekin hukassa.

Kontiolahden niin sanotun linja-autoaseman turvallisuustilanne

(Kuva: Jari Kähkönen) Sekö riittää, että lähitulevaisuudessa 202:n päätepysäkki
siirtyy Karpalokaarelle?

Missä kuvitteellisessa karjalaiskylässä jotkut yhä elävät? Luulevat voivansa jättää polkupyöränsä lukitsematta, kun itse poistuvat maisemista puoleksi päiväksi. Ilkkuminen on rumaa, mutta ei omaisuutensa suojaamiseksikaan oltu ryhdytty riittäviin toimenpiteisiin. Ja ostat pyörän, muttet minkäänlaista lukkoa?! 

Ääneenajattelu on epämukavaa ja pahimmillaan vaarallista

Onko yhteiskuntaa olemassakaan; vai onko vain ihmisiä, jotka elävät yhdessä? Niin vaikeita asioita nimittäin ovat esimerkiksi kaikkien yhtäläinen ihmisarvo ja oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen. Ei kiinnosta; paitsi, jos joku itseään alemmaksi tai heikommaksi luulemansa kyseenalaistaa ne. Vai mitä Riikka Purra ja Husu Hussein?

Sen te edestänne löysitte

(Kuva: Jari Kähkönen) Liikkuva lakkovahtiryhmä valmistautuu yritysvierailuun
tes-shoppailua harjoittaneessa firmassa; näin olisin muistavinani tämän kuvan. 

Näin muutaman iltamedian klikkiä jahtaavan ilkkuvan vihanyllytysotsikon; työntekijät eivät muka mahda mitään, jos työnantaja päättää vaihtaa työehtosopimusta. Höpöhöpö; se ei kuulkaas ole kuin CD-kakkuboksin tai ohjelmistolisenssin nettikaupasta ostaisi. Juttu jatkuu, koska ei voi lopettaakaan.

Sirpa Paatero ei todellakaan pyyhkinyt pöytää puhtaaksi

Postin lakko oli huonosti hoidettu case heikolta, osaamattomalta ja kevytsarjalaiselta Sirpa Paaterolta. Hei hulinaa, kun Postin hallituksen puheenjohtaja Markku Pohjola ministerillä pöydän pyyhki. Eikä tullut edes puhdasta jälkeä; pelättävissä on pilkallisella käsikirjoituksella läpijuostut pelleilyneuvottelut, joissa asia vain pahenee.

Sanokaas, tiedättekö mikä on suojeluliitto?

Jos jotakuta kiinnostaa, laverini ja piironkini ovat kunnossa; en jatka niistä pidempään. Aihe on tes-shoppailu, joka on huomattavan vakava asia eikä kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd) aikalisä vielä ratkaise mitään. On taidettu taistelulaulun sanoin tulla tehdyksi itse patruunat ja hiotuksi pistimetkin.

Olisinko saanut paremman elämän työläisenä?

Heräsin siivottoman aikaisin muuna pyhäaamuna, rysähdykseen; vuodesohvani neljästä jalasta yksi irtosi ja suisti minua pääpuolesta alaspäin. Seuraavaksi käteeni jäi piironginlaatikon päätylevy, mutta se kävi jokseenkin epädramaattisesti. Tartuin siis oranssiin työkalupakkiini; pohdiskelin samalla elämänvalintaani alkaa kynämieheksi.

Sananhelinää

Kuinka kouriintuntuvan yleisesti tiedetyn ja hyväksytyn itseään toistavainen tulisi olla, että saa kirjoittaa julkisesti? Niinno, haaste on olla yliarvioimatta lukijan tietämystä ja aliarvioimatta hänen ymmärrystään; ei se kaikilta sujukaan, muutenhan pelkkä sanojen peräkkäin laittaminen riittäisi. Sen nyt osaa jo ala-asteikäinen lapsikin.

Poliisi on riittämätön, hidasteleva ja itseluottamukseltaan yli-iso

On-off, nolla-yksi; siinäkö on männäsunnuntaina Porvoossa ja Tampereella syntyneen sotkun perimmäinen syy? Että kaikkivoivan hätäkeskuksen kaikentietävän hätäkeskuspäivystäjän olisi tullut sanoa:”Teitä ammutaan.” Vai olisiko puskasta pitänyt nousta oranssiliivinen virkapukuinen ylikomisario pilliin puhaltaen?

Yhden partion periaatteen on loputtava

Kuuluuko Pohjois-Karjala Suomeen vai ei? Jos kuuluu, sitten siellä pitäisi olla voimassa myös Suomen laki, jota valvotaan. Se, joka ei itse asu maakunnassa, saattaa tuskin arvatakaan paljonko kansan kesken puhutaan rikoksista ja järjestyshäiriöistä, joita yksinkertaisesti joudutaan joko sietämään tai hoitamaan vähin äänin omatoimisesti.

Väärä sankaruus kukoistaa, jotteivät sameat motiivit ja ilmaisuuden himo häiritsisi

Suoraan sanottuna, tämän Ylen jutun välittämä sankaruus on pelkkää vallankäyttöä tirkistely-, kosto- ja vitutuksenhallintatarkoituksessa. Saamattomat sekä köyhät eivät voi pitää tehtävässä varsinaista esirankaisijaa, joten sitten siellä heilutaan itse. Turvallisuuden kanssa mokomalla epäilyttävällä hommailulla ei ole mitään tekemistä.