Sananhelinää

Kuinka kouriintuntuvan yleisesti tiedetyn ja hyväksytyn itseään toistavainen tulisi olla, että saa kirjoittaa julkisesti? Niinno, haaste on olla yliarvioimatta lukijan tietämystä ja aliarvioimatta hänen ymmärrystään; ei se kaikilta sujukaan, muutenhan pelkkä sanojen peräkkäin laittaminen riittäisi. Sen nyt osaa jo ala-asteikäinen lapsikin.

On vallankumouksellinen teko kirjoittaa omakielisesti, julkisesti ja pysyvin kirjaimin. Kirjoitettu sana menee nimittäin aina lukijan päässä ihan ylös asti, mutta syytön se tai pääosin tekijänsäkin on vastaanottajan reaktioihin. Niin ajatukset kuin paljastunut ajattelukyvyttömyyskin voivat olla ankara koettelemus.

Eipä ihme, että  monet kynähenkilöt tyytyvät vanhoihin vitseihin, tavanomaiseen viisauteen tai antavat yleisölleen mitä luulevat sen haluavan. Jos tekstissä oli epämiellyttävyys, joka pitää torjua, vähätellä, nousta yläpuolelle tai mennä henkilökohtaisuuksiin; älykkäät ja oppineet tekevät sen vain keskivertoa kekseliäämmin.

Nii-in, kyllä kirjoittamiseen tosiaan pitää joku sisäinen palo olla; ei muuten jaksaisi. Selviytyä snobistisista kustannusvirkailijoista, roistomaisista päällikkötoimittajista, kateista, lyttääjistä, varkaista ja vaikkasunkeistä joiden yhteinen nimittäjä oli tekstisi takia pintaan ryöpynnyt sielunsisäinen pahanhajuinen pohjamuta.

Jokaisella on yksilöpsykopatalogiansa. Voin suhtautua myötätuntoisesti ja olla räyskähtämättä takaisin normaali-ilkeydelläni, jos juuri hyvin ansaitulle eläkkeelle päässeessä kanssaihmisessä on syöpä ja seuraavaksi edessä on enää viimeinen lopputili sekä varusteiden luovutus. Hänen tunteilleen on velvollisuus antaa tilaa.

Mutta silkka keski-ikäinen, keskimittainen ja keskiluokkainen keskinkertaisuus ei pitkään juhli edessäni; hienosteleva työväenluokkatyrkkykin saa tylyn vastaanoton, jos erehtyy kuormittamaan minua pomottamispakolla tai kirjaviisauden palvonnallaan. Henkinen painolastinsa pysyköönkin vain heidän omana taakkanaan.

Sitten ovat lannistajat, joiden henkisen liikkumatilan vähyyden näkee suoraan käyttäytymisestä. On usein vaikea tietää, että huuteleeko siellä pelkkä oppimattomuudella briljeeraava perseilijäjuntti vai onko kateen mouruamisen takana synkkä salaisuus? En aina haluakaan tietää koko totuutta. Se voi olla niin paha.

Onko sinulla joku pakko? Minulla henkilökohtaisesti ei ole, mutta jokainen kynähenkilö on yksilö. Joitain motivoi raha, toisia arvostus ja kolmas haluaa aikaansaada muutoksia. Esimerkiksi. Siispä, onko siinä joku vika mikäli vain sydämensä ilosta laittaa sanoja peräkkäin? Vaikka tekisi sisällötöntä sananhelinää, kuten sama lyttäisi.

Puhuu mukafiksusta, siispä ressukka taisi luulla ymmärtäneensä; sehänhän se kaiken pahan alku ja juuri yleensä onkin. Jos ei kiinnosta, ohita. Jos ei ymmärrä, jätä väliin. Jos tuli paha olo, suodata. Niin kaikki muutkin jo tekevät. Ymmärrä edes tämä oikein; tämänpäivän Suomessa sinä et ole se joka sanoo mikä käy tai ei käy. Onneksi.