Onko yhteiskuntaa olemassakaan; vai onko vain ihmisiä, jotka elävät yhdessä? Niin vaikeita asioita nimittäin ovat esimerkiksi kaikkien yhtäläinen ihmisarvo ja oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen. Ei kiinnosta; paitsi, jos joku itseään alemmaksi tai heikommaksi luulemansa kyseenalaistaa ne; vai mitä Riikka Purra ja Husu Hussein?
Ihminen on laumaeläin, joka suorastaan hakeutuu ryhmään, opetettavaksi tai johdettavaksi; olkoon seuraukset kuinka tuhoisia ja alhaisia hyvänsä. Oma ajattelu sekä päätöksenteko, jos sellaisista ylipäätään voi naama vakavana puhua; perustuu aina vähintään puoliksi jonkun toisen hyväksynnän tavoitteluun, itsensä ulkopuolella.
Sen paremmin hörhöt, keskinkertaisuudet kuin vallanpitäjätkään eivät siis koskaan kysy itseltään, että tietävätkö mitä eivät tiedä sekä tunnistavatko omat ennakkoluulonsa. Sehän se vasta tietämättömyyttä ja ennakkoluuloisuutta onkin! Tai sitten vain tuli tilattua loputtoman ylhäältäpäinjohdettua oppijärjestelmää. Haha.
Minulla ei ole sitä vaivaa. Nyt ymmärrän itseäni; olen sisäisesti aika kaukana sopeutuvaisista symppiksistä. Esimerkiksi viimemainitusta nostan tällä kertaa sattumanvaraisesti Yle Uutisen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Paula Vilénin, koska hänen kolumniselfiensä matkalta hurrikaania selostamasta toi ajatuksen mieleeni.
Ajattelu on minulle kaikkein tärkeintä eikä kaukana perässä seuraa itseilmaisukaan. Tämä on omaehtoisuutta ja minusta löytyy sitä sen verran, että olen johdonmukaisesti liikaa niin kadulle kuin kauniisti paneloituihin kokolattiamattotiloihinkin; eroa niillä on lähinnä toiminnan karkeusasteessa. En ole täysin kotonani kummassakaan.
Vain harmiton, hauska, hyväksytysti opetuksellinen tai käskyä eteenpäinvievä ääneenajattelu sallitaan; aina ei niitäkään. ”Laillisuus” on silkkaa oman vallankäytön oikeuttamista; niin sanotut arvot ovat yrityskuvallista puutarhanhoitoa, koska sen takana enemmän vähemmän kaikki on rumaa ja haisee pahalle. Katu ei ole kauniimpi.
Hörhöt leikkiköön keskenään, keskinkertaisuudet pitäköön hyvänään kaiken maallisen minkä voivat omia ja valta luulkoon kernaasti olevansa oikeassa; sama se minulle on. No, ainakin jos kehenkään ei satu tai suurempaa vääryyttä ilmene; muulloin lähden tekijän perään armoa antamatta. Oikeudesta sekä totuudesta ei äänestetä.
Tahdosta tässä on kysymys. Kuinka monen tahto onkaan ensin ollut silkkaa itsepetosta ja sitten pään ylitse määräilyä; kuka lopulta yllättyy, kun tahdomme mennä eriteitä. Ei parisuhteessa persoonallisuudesta luovuta eikä vakityöllä itsekunnioitusta osteta; hulluko olet? Niin, siksi et koskaan minua ymmärtänytkään.
Näin epämukavaa ja toisinaan vaarallistakin ääneenajattelu voi olla. Mutta jos päässä liikkuu mitään, saattaa tuskin kauaa olla ilmaisematta ajatuksiaan ääneen. Ajattelu ja itseilmaisu kadottavat tarkoituksensa, jos tahtoo liikaa täyttää omat taskut, valtaa tai olla tykätty. Ei olla ulkopuolella, asetuta yläpuolelle eikä ängetä keskipisteeksikään.
Lopuksi kiitos Yle Itä-Suomen perjantain iltapäiväjuontaja Tapio Räihälle aihevalinnasta ”onko ihmisellä vapaa tahto?”, jolla oli osuutensa näiden ajatusten syntyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.