Sä et siis vieläkään tajua?

Harvoin joutuu lukemaan tälläistä tekopuolueetonta roskaa kuin Ivan Puopolon kolumni MTV:n netissä oli. Journalisti esiintyy kuin olisi kaksi ääripäätä, joiden välissä hän vinoilee sopivasti kummallekin.

Olemmeko matkalla epäluottamusyhteiskuntaan?

(Kuva: Jari Kähkönen) Mitä jos luottamus vain joskus yht'äkkiä loppuu?

Sattuipa lystikkäästi, kun olin kävelyllä ja kuljin kirkonmäen poikki. Kirkossa oli päällä sisävalaistus, sähkötoiminen sivuovi oli auki ja turvallisuusyrityksen univormupukuinen vartija puhui kännykkään ulkona. Tunnistin kuvion heti: haluaa irti tehtävästä, jotta välttää haukkumiset ja työvuoron pitkäksimenemisen.

Sanoitus on vieras maa ja käännös toinen planeetta

Jouduin aiheen eteen sattumalta. En lauantaipäivänä eräänä jaksanut kuunnella HitMixiä, koska nuoruusmusiikkini Ysärin ystävänä turhauduin sillointällöin seassa soivaan tämänvuosituhantiseen tyhjänrallatukseen; käänsin sisarkanavalleen Helmiradiolle. Kahdeksankymmenluku menee kovaa.

Mitä minä juuri pääsin kirjoittamasta kaikkien yhtäläisestä ihmisarvosta?

Ihmisarvolla ei mene kovinkaan kaksisesti eduskuntavaalien jälkeisessä ja eurovaaleja edeltävässä Suomessa. Niin sanotut ääripäät ovat voittaneet; vaalitulos on kuin u-kirjaimeksi väännetty rautatien kisko.

Ihmisarvokeskeisen ja antiautoritaarisen yhteiskunnan puolesta

Kanssaihmisensä selittäminen itseään vähemmän arvokkaaksi on joka hetki vain kahden ajatuksen päässä. Kun se tapahtuu, ihminen ei yksinkertaisesti malta olla sortamatta ”huonompaansa”. Se on ihmisen todellinen luonto.

Työvoimapolitiikkakriitikko

                (Kuva: Jari Kähkönen) Työpaikalla, tehtaan porttiholvin varjossa.

Työtä on oltava, jos työ on johtava tapa viettää vapaa-aikaa tai elättää itsensä. Työtä ei saa pitää itseisarvona eikä palvonnan kohteena. Työ on yksi keino toteuttaa ihmisen elämässä tärkeitä asioita. Työn puuttuminen ei oikeuta syrjintää yhteisössä tai mielivaltaista viranomaistoimintaa.

Paperitaktinen pelleilyesitutkinta on aikansa elänyt

(Kuva: Jari Kähkönen) Susikoski merkitsi kuulusteluker-
tomuksen muistivihkoon, jos ei satuttu olemaan kaupun-
gissa ja lähellä virastoa.

Mitä siitä nyt onkaan; vasta vähänpäälle kolmekymmentä vuottako, kun kuulustelupöytäkirja oli lakimääräisesti pakko kirjoittaa kirjoituskoneella oikealle lomakkeelle ja allekirjoittaa joka sivu? Hitaat ne ovat oikeusvaltion liikkeet, sano.

Miksi kiusaajan pitäisi saada paeta nimettömyyteen?

(Kuva: Jari Kähkönen) Armeija näyttää mallia sotilaspoliisimiehen yksilöinnistä 1940-luvulta. Asemaa osoittavassa spol-kortissa luki kilpinumero, joka oli merkitty kilven eli virkamerkin kääntöpuolelle.

On se poliisi kummallinen eläjä. Ensin saa toistakymmentä vuotta kuulla, että julkista valtaa ei nimettömänä käytetä; ja kuinka tulee uskaltaa, koska poliisikin...No, ei muuten uskalla, sen satun todellakin tietämään. Vallan ja voimakeinojen käyttö nimettömänä on kiusaamista, jota ei pidä lainsäädännöllisesti pyhittää.

Minäminäminä turvallisuusongelmana

Nuoruudessani olin vartijana maamme suuremmissa kaupungeissa ja opin varovaiseksi ihmisten kanssa. Sain syyn pohtia tätä ikuisuusaihetta uudemman kerran, kun Pahan kukat -elokuva näytettiin ensikerran tv:ssä äskettäin. Siinä suollettiin useitakin kyseenalaisia ajatuksia vartijoista koko rainan keston.

Puukkokeikka on vain ammattivartijalle kuuluva tehtävä

Joensuussa kauppakeskus Iso Myyssä otettiin kiinni huitova ja uhkaileva puukkomies, raportoi Karjalainen. Kiinniotettu on pidätetty ja tapausta tutkitaan aika rouheilla nimikkeillä, tekojen epäillään kohdistuneen vartijoihin kiinnioton yhteydessä. Tämä ei ole itsestäänselvyys; poliisin sisällä suhtautuminen työperäiseen väkivaltaan on aika omalaatuinen, asennetta myös tyrkytetään eteenpäin esimerkiksi vartijoille.

Halki-poikki-pinoon, yhäkö?

Se oli lähtöjään hieman tavallista rajumpi kotihälytys vapaa-ajanasunnolla, jossa poliisipartio otti uhkaavan ja väkivaltaisen miehen kiinni käyttäen ampuma-asetta voimakeinona. Nyt paljastui, että poliisi ei ollut ampunutkaan pistoolilla vaan tukiaseella eli konepistoolilla. Laukaus osui ylävartaloon, kuten tuoreeltaan uutisoitiin.

Aseistakieltäytyjyys ajan merkkinä

Maamme hengenmaisema näkyy selvästi aseistakieltäytyjyyden käsittelyssä kirjallisuudessa. Timo K Mukan romaani Täältä jostakin julkaistiin jo vuonna 1965, mutta silti sen loppupään lakisitaatti varusmiespalveluksen lykkäyksen perusteista tuntuu häkellyttävän tutulta vielä tänä päivänäkin.

Jatkossa vartijaksi vain ammattikoulun kautta, kiitos!

Vantaan Tikkurilan Prismassa loppuvuonna 2018 sattunut vartijan puukotus osoittaa, että on tullut muutoksen aika. Länkytys heikosta koulutuksesta saa luvan loppua, jos se ei johda käytännön tekoihin, mitkä oikeasti parantavat ammattiin opiskelevien työelämävalmiuksia. Nimenomaan, 120 tunnin ”vartijan koulutuksen” on loputtava.

Mitä herrojen mukavuudesta, jos rahvaalla ei ole perusasioitakaan?

On noloa, että valtavirran julkisuus selitti ulkoministeri Soinin lyömisyrityksen turvamiestyön menestykseksi. No, oli se sitäkin, mutta oikeasti poliittinen eliitti suojaa poliisihenkivartijoillaan itseään oikeusvaltiomme ohenemisen ja julkisten turvallisuuspalveluiden huonontumisen ikäviltä seurauksilta.

Kadun laki näyttää ruman totuuden yhteiskunnastamme

Kaupunginvaltuutettu ja eduskuntavaaliehdokas Suldaan Said Ahmed(vas) joutui väkivallan kohteeksi Itäkeskuksen metroasemalla Helsingissä. Siis, Se Tavallinen Tarina, joka tapahtui Siinä Tavallisessa Paikassa. Ja näitä on monta, tätänykyä.