Paperitaktinen pelleilyesitutkinta on aikansa elänyt

(Kuva: Jari Kähkönen) Susikoski merkitsi kuulusteluker-
tomuksen muistivihkoon, jos ei satuttu olemaan kaupun-
gissa ja lähellä virastoa.

Mitä siitä nyt onkaan; vasta vähänpäälle kolmekymmentä vuottako, kun kuulustelupöytäkirja oli lakimääräisesti pakko kirjoittaa kirjoituskoneella oikealle lomakkeelle ja allekirjoittaa joka sivu? Hitaat ne ovat oikeusvaltion liikkeet, sano.

Luulin, että legendaarinen Mauri Sariola pani omiaan, kun kirjoitti kirjaan että rikostarkastaja Susikoski kuulusteli ihmisiä merkiten kertomuksen omaan muistivihkoonsa, jos ei satuttu olemaan kaupungissa ja virastossa. Ehei, niin se tosiaan meni silloin joskus, kun pidätysaika oli 17 vuorokautta ja komisariot saivat tehdä vangitsemispäätöksen.

Siksi pahaa pelkään, että useimmat ihmiset eivät tule käsittämään kuinka jännitteinen tilanne kuulustelu on. Surkeimmillaan se muodostuu sairaalloiseksi kaupankäynniksi,  jossa totuus on merkityksetön ja puhuttu pelkkää alaviitettä. Näin ei todellakaan pitänyt mennä, mutta järjestelmä antaa siihen mahdollisuuden.

Sanohan, tiedätkö edes miksi Brittein saarilla poliisi ääninauhoittaa kuulustelut, kuten olet televisiota katsellen saanut tietää jo vuosia sitten? Oikea totuus on rumahko. Törkeää ja vakavaa rikollisuutta tutkineet poliisit, ryöstömiehet erityisesti, tulivat näet pahamaineiksi niin sanotuista epäsuorista tunnustuksista. Luottamus meni.

En siksi voi kuin lämpimästi kannattaa asianajajien ajatusta, että Suomessakin kuulustelut tulisi äänittää. Meillä ei ole vielä ollut skandaalia, jossa tilanne olisi kärjistynyt asteelle missä maailmanluokan oikeusvaltiot ovat yleensä olleet jo 1960- ja 1970-luvuilla. Oppineet varmistamaan laadun eivätkä vain sokeasti luottamaan.

Jatkanpa vielä seuraavasti. Suomen televisiossa ei tavata esittää proseduraaleja eli tarkasti oikeaa poliisityötä kuvaavia sarjoja. Sellaista katsellut tietäisi, että kun kuulustelu päättyy, kuultava valitsee kahdesta samanlaisesta nauhasta toisen ja allekirjoittaa sen kotelopaperin. Tämä jää poliisille ja toisen saa heti mukaansa.

Koska Suomessakaan asianosainen ei tänään välttämättä näe koko täydellistä esitutkintapöytäkirjaa, kun se tulee esitutkinnan päätyttyä asianosaisjulkiseksi; tulisi mahdollinen kuulustelunauhakin pääsääntöisesti jättää häntä avustavan asianajajan tai lupalakimiehen haltuun. Näin varmistettaisiin salaisuus ja ettei kertomusta harjoitella.

Tärkeintä kaikesta on kuitenkin oikeusturva. Se, että ainoa tallenne syylliseksi epäillyn tai asianomistajan kuulustelusta ei ole vain poliisin hallussa; tallenne, josta voi vasta edes tilata itselleen oman kopion pahimmillaan vuosien päästä, kun toisessa kädessä on jo haaste oikeuteen. Mistä silloin tiedät näyttääkö tallenne oikein?

Niinpä. Onhan se ihan kiva, että asiat selviävät; eikä oikeusvaltion palvelijoitakaan pidä kuormittaa pilanpäiten tehdyillä aiheettomilla pyynnöillä, mutta kun loppujenlopuksi he ovat aina vain niitä palvelijoita. He eivät ole päähenkilöitä; sitä ovat syylliseksi epäilty tai asianomistaja.

Nykyinen tapa tehdä esitutkintaa, tämä paperitaktinen sellainen, on jokatapauksessa aikansa elänyttä pelleilyä.