Halki-poikki-pinoon, yhäkö?

Se oli lähtöjään hieman tavallista rajumpi kotihälytys vapaa-ajanasunnolla, jossa poliisipartio otti uhkaavan ja väkivaltaisen miehen kiinni käyttäen ampuma-asetta voimakeinona. Nyt paljastui, että poliisi ei ollut ampunutkaan pistoolilla vaan tukiaseella eli konepistoolilla. Laukaus osui ylävartaloon, kuten tuoreeltaan uutisoitiin.

Kysymykseni on edelleen sama kuin se on ollut koko ajan. Miksi ampuja ei hakenut turvallisesta matkasta ja etenkin havainnointietäisyyden tuolta puolen esteetönta ampumalinjaa, ja ampunut raajaan viedäkseen epäillyltä joko liikunta- tai taistelukyvyn? Laukaus ylävartaloon olisi voinut pysäyttää vähän liian pysyvästi.

Jos ei ole tuota vähää taktiikan osaamista eikä ajattelu- ja liikuntakykyä, mitä ylipäätään tekee tukiasetehtävässä? Siinä ei suoriteta kuin perusjärjestyspoliisi vuosikymmenten takaa seistätököttäen paikallaan partiokaverin vieressä. On siis tulivoimaa, mutta ei taitoa käyttää sitä. Olen aina vastustanut konepistoolien jakelua kenelle tahansa korkean hälytysvalmiuden sahurille ja tässä on syy kantaani.

Osaamattomuus näkyy tehtävien jakamattomuudessa, yli-itsevarmuudessa jossa se on aina "yksi partio per keikka, oli vastassa mikä Karjalan Karhu hyvänsä"; ja siinä että voimakeinoja annostellaan kaavamaisesti kovuutta vähän kerrallaan tiukentaen. Jos harkintaa on käytetty, hyvinpä se on onnistuttu peittämään.

Niinikään kovasti hehkutetut kenttä- ja yleisjohtojärjestelmät ovat menneet täysin tapettiin, kun käytännössä tehtävällä on suhattu menemään kuin mikälienee muinaisen nimismiespiirin ainoa partio, joka vetää halki-poikki-pinoon eikä saamisistaan kuitteja jättele. Kun ei se kuitenkaan sellainen oikeasti ole.

Suomessa poliisi on ainakin vuosikymmenen maailmaa jäljessä ei-tappavissa voimakeinoissa, siltä puuttuu yhä keskipitkään matkaan yltävä projektiiliase. Toistaiseksi niitä on muutama Helsingissä, mutta matka on toivottoman pitkä hakea, vaikka laittaisi pillitkin päälle. Lisäksi Suomessa on haluttu samaan työkaluun sekä joukkojenhallinta, että yksilöäkin vastaan soveltuva ei-tappava voimakeino; se on turha toive.

Homman nimen pitäisi tänään olla de-eskalaatio eli jännityksen laukaiseminen voimakeinoja käyttämättä tai vähimmällä sellaisella. Perinteisesti asia oli toisin, vastarinnan kovetessa kovennettiin voimakeinojakin, mutta joko siitä on täydet 15 vuotta, kun tämän ajattelun piti olla historiaa? Pitipiti, mutta kun johtaminen, vehkeet ja henkilövahvuudet eivät näemmä pysyneetkään vision perässä.

Onnistuneen de-eskalaation kaikkein keskeisin pointti on, että joku johtaa tehtävää paikan päällä, koska muuten toimenpiteen kohde voi saada painamaan liipaisinta vaikkei pitänyt. Seuraavaksi keskeisin pointti on oikea työnjako. Jos on ainoa  partio paikalla, jonka yksi konstaapeli ohjaa koiraa ja toisella on tukiase kädessä; se oli suurinpiirtein siinä. Ei tule mitään. Tai jos tulee niin pelkällä tuurilla mennään.

Kolmanneksi malli pitää jalkauttaa. Se tarkoittaa, että yksikään vuoronänkyrä tai asemanräävä ei "anna vauhtia" edes piruuttaan, jotta hänen mukaansa vääjäämättä muutenkin tulossa oleva kielteinen lopputulos toteutuisi. Ja neljänneksi vaaditaan harjoittelua, joksi ei kelpaa mittaritesti tai että kenttäkouluttaja joskus kertaa otteita sekä improvisoi harjoituksen.

Kai siinäkin pitää raja olla, että kuinka paljon yksittäisten konstaapeleiden kielteisen väsähtäneen kyllästyneisyyden annetaan ohjata asioita. Eihän Suomi sentään ole poliisivaltio, jonka täysivaltaisia hallitsijoita he ovat. Eihän? Ja koska heidät on koulutettu, otettu virkasuhteeseen sekä palkkaa maksetaan; sopii poliisilta vaatia myöskin ammattitaitoa.

Jos tämä ei kelpaa, samasta ovesta pääsee ulos kuin mistä jo lukuisat muutkin alanvaihtajat ovat menneet. Kun poliisityö ei ollutkaan sellaista kuin luuli. Ainakaan ei tarvitse valittaa, jos tavallinen kansalainen ei kunnioita tai arvosta; ei-tavallinen kun jokatapauksessa mölisee jostain ihmeen polposta, ja syyttelee poliisia militarisoitumisesta, vaikkei tiedä itsekään mistä puhuu.

Asiasta on tullut käräjäoikeuden tuomio, kertoo Karjalainen. Poliisin kiinniottama väkivaltainen mies sai käräjiltä vuoden ja kymmenen kuukautta ehdollista vankeutta kahdesta törkeän pahoinpitelyn yrityksestä sekä pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Tuomio ei ole lainvoimainen eli siihen saa hakea muutosta valittamalla.

MTV:n Rikospaikka -ohjelmassa esitettiin rekonstruktiovideo kiinniottotilanteesta, mutta se antaa asian arviointiin varsin vähän mitään uutta. Partiohan näyttää suorittaneen kuin olisi ollut pakenevaa rikoksentekijää jäljestämässä tai jollain etsintätehtävällä.

PÄIVITYS 4.4.19 kello 00.26: Lisätty viimeinen kappale.