Saatoin tulla entiseksi jo aikoja sitten, mutta en minä kyllä siviiliksikään palaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Nuorena olin takakireä pikkuporvari, joka luuli olevansa muita
parempi. Siitä ajatuksesta on jäljellä enää tämä helyrasia.

Alkujaan otti railakkaasti päähän, että tunnuksia ja valtaa halvennettiin, vaikka äänenlähde ei tykännyt itsestäni. Kiitos vaan; en minäkään olisi välittänyt tuollaista ulkoista sukupuolielintä tavata – yksityishenkilönä. Yhtäkään en höykyttänyt, sortanut enkä tehnyt oikeusmurhiakaan; uskoopa kukaan tai ei.

Minulla nimittäin oli tarkoitus, arvot sekä toimintatavat; olin ammattilainen. Käsky oli käsky; se tuli täytäntöönpanokelpoiseksi tiedoksiantohetkellään ja ainoa muutoksenhaku oli jälkikäteen käsiteltävä toimenpiteen kohteen tekemä laillisuusvalitus. Parissakymmenessä vuodessa ehdin kyllästyä nuoruudenammatin useimpiin puoliin.

Opin, että siviilin pää ei yksinkertaisesti toimi samalla tavalla kuin omani. Olisi esimerkiksi pitänyt suostua keskustelemaan varsikenkieni hinnasta, polkupyörän taluttamiseen aulan läpi tai miten itseaiheutettu vaaratilanne luvatta tupakkapaikalle oikaistaessa ei muka ollutkaan ihan oma vika. Kun totuin, enimmäkseen vaikenin.

"Parissakymmenessä vuodessa opin, että siviilin pää ei yksinkertaisesti toimi samalla tavalla kuin omani."  

Siviilit ovat tietämättömiä ja taikauskoisia; ei voi ottaa selvää, että mikä on mahdollista tai kuinka kuuluu toimia – hän tässä nyt vaan tekee näin. Siellä oli kiila oven välissä; ja kuori, minkä piti olla eheä sekä lukittu, onkin yht’äkkiä auki. Soitellaan oikein ovipuhelimella, että vielä pitäisi tämä sulkutilakin etäavata.

Jos taas jossain luki varoitus, jonka mukaan jokainen on kaikkinaisesti vastuussa, mikäli laskee luvattoman tästä eteenpäin; siviili käsitti saaneensa kulkulupatoimiston valtuudet. No, nytpä sitä sitten intetään silmät viirussa sekä kädet puuskassa, että mitä tämä jollekin kuuluu, kun perässäkävelyyn ja avainten lainailuun puututtiin.

Ja sittenhän oli tinkaaminen repun paikasta, kun kantamusta ei yhtäältä saanut raahattua koko matkaa tupakkapaikalle eikä toisaalta jätettyä osastollekaan. Pakaasi piti sitten jättää näyttävästi kuoriovea vasten, että varmasti jokainen ohikulkija tulee asiasta sanomaan. No, ainakin siihen asti kunnes korjautin havaitun virheen.

 "Siviilit ovat tietämättömiä ja taikauskoisia; ei voi ottaa selvää, että mikä on mahdollista tai kuinka kuuluu toimia."

Aihe palasi mieleeni, kun siviili postasi someen kuvan satasia maksaneesta kotimaisesta sotakelpoisesta repusta, joita ei saane täälläpäin edes ostaa kivijalasta. Se oli maannut ulkona päiväkausia vieressään melkein tyhjä viinapullo. Ei sitten tullut mieleen, että mihin kaikkeen moinen voi liittyä tällä glorifioidulla risteysasemalla.

Että ihan tässä synkistellään eikä poliisia kiinnosta; niinpäniin, tuonkin tiedon tarkistit varmaan juuri tietojärjestelmistä omalla P-tunnuksellasi? Piti ruveta jotenkin työntämään takaisin naureskellen, jottei tule velvollisuudentuntoinen eikä etenkään syyllinen olo. Näinhän se; jälkimoderni elo on yhtä kognitiivista dissonanssia.

Sitäpaitsi; tämähän on opiskelijatalo ja vastaavaa tapahtuu koko ajan. Mutta ei voi olla aloitteellinen löytötavaran keräämiseksi sekä käsittelemiseksi – ei kiinnosta eikä ole aikaa. No, alapa sitten oikeaksi kaupunkilaiseksi; se kääntää selkänsä kaikelle ja vaikenee. Saisit taatusti olla rauhassa eikä kukaan tai mikään vaivaa.

"Jälkimodernissa siviilin elämä on yhtä kognitiivista dissonanssia, jottei tuntisi oloaan velvoitetuksi eikä syylliseksi."

Näin en tee itsekään; parhaani mukaan koetan olla välittämättä, mutta aika-ajoin en vain voi mieltäni malttaa. En, vaikka siviilien tietämättömyys, taikauskoisuus, huomionkipeys ja nollan luokkaa oleva ongelmanratkaisukyky ottaakin päähän; enkä siitä enää vaikene. Mitäs esiinnyt julkisesti. Kasvattajuus ja suojelijuus ovat ohi!

Matka oli pitkä. Kyllä tosiaan koki työllään olevan tarkoitus, kun kasarmilla oli luolassa tilan ovessa ilmaisin ja mekaaninen lukitus vaan ei ohitusta, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut useita. Nokkava yliluutnantti Pasin päältä sanoi hälytyksestä:”Sitten pitää ilmoittaa esimiehelle. Me olemme omissa tiloissamme. Heihei.”

Teollisuudessa taas hälytin huusi portilla eikä atk-konesalissa missä olisi pitänyt. Siispä; koko ajan ilmeni, että mokoman olemassaolosta ei joko tiedetty tai välitetty. Kukaan ei tainnut koskaan edes kuitata tuota jättipurkkia, johon olisi mahtunut varmasti kymmenen alakeskusta. Kerranpa silmukka jäi auki ja se jämähti pitkäksi aikaa päivätilaan. Heh.

"Parhaani mukaan koetan olla välittämättä, mutta julkista esiintymistä seuratessa en aina jaksa malttaa mieltäni."

Urani viimeinen ”holvihälytys” vastaanotettiin yksin sekä suoraan laitteeseen mihin niitä ei pitänyt tulla ja myös suoritettiin ilman apua; avainprotokollakin meni miten meni. Ihmekö tuo; löytyihän avatun oven takaa jo pitkään tyhjänä seissyt 1960-luvun standardeilla rakennettu hylätty asiakirjaholvi, joka oli jämähtänyt sillensä?

Pitäisiköhän päättää myönteiseen tai huumoriin? Liike- ja palvelutalon ovi, josta bloggasin täällä; näyttää saaneen opastelaputuksen, että se tulee sulkea kunnolla. Kyllähän tuokin kerran jaksoi naurattaa, sekä ilmiönä periaatteellisesti että käytännöllisesti toteutuksena. Vai pitää ihan lukon kieleke oikein työntää sisään?

Minun mielestäni ovipumppu pitäisi tarkistaa, säätää vetoa suuremmaksi ja mahdollisesti vielä öljytä käyttölukon telkikin; mutta nämä ovat täälläpäin sellaisia mestareita, jottei heitä parane mennä neuvomaan. Olen näet saanut lopuksi ikää kylliksi kiittämättömistä, kieroista, laiskoista sekä itsekeskeisistä ihmisistä.