Ei tämä ole mikään erillinen saareke

Persu-Purran aivopierun mukaan empatia ei kuulu politiikkaan. Hetken päästä nähdään saako hän näin oikeaa valtaa, vai munaako itsensä perusteellisesti, koska ei saa. Ei politiikka ole elämästä erillinen saareke eivätkä poliitikotkaan yli- eivätkä ali-ihmisiä. Kyse on inhimillisestä identiteetistä; ihmiskäsityksestä.

Kaikki alkaa minäkuvasta; asianlaita vain pohjimmiltaan on niin, ettei kukaan oikeasti ole yhtä rationaalinen, tunteellinen, hyvä eikä pahakaan kuin itse luulee. Jonkin verran saa anteeksi pentumaisuuttaan, oppimattomuuttaan ja kokemattomuuttaan, mutta törmäilyn jatkuessa on kyettävä kysymään miksi.

Onko syynä todellisuuden tuntemattomuus, sen havaitsemattomuus vai kieltäminen, sekä mikä johtopäätös asianomaisesta on tehtävä? Liika myötäeläminen tai olematonkin sellainen ovat molemmat väärin. Siksi ihmisen tulee olla niin täysikasvuinen, terve kuin tasapainoinenkin – tai ottaa vastuu puutteesta.

"Jonkin verran saa anteeksi pentumaisuuttaan, oppimattomuuttaan ja kokemattomuuttaan, jos törmäily ei toistu."

Jokaisella on useita sosiaalisia rooleja, mutta ihmisen on opittava yhdistämään ne toisiinsa aiheuttamatta kärsimystä sen paremmin itselleen kuin toisillekaan. Pennut voivat menettää kasvonsa, kun tuli valehdelluksi tai käyttäydyttyä sopimattomasti; häiriintynyt eli tasapainoton lokeroi ja sairas taas elää erillisessä todellisuudessa.

Maailmamme on tieto- ja kulutusyhteiskunta, jossa on valitettavan helppoa yrittää peittää todet kasvonsa identiteettipäälleliimannaistella, sotkea arvo arvostukseen tai alkaa käyttäytyä kuin olisi itseoikeutettu johonkin. Tämä on asiakkuusajattelua, jota YLE:n Tuija Siltamäki äsken monotti niin että tuntui.

Sanansa empatiakeskusteluun sanoivat myös Rapportin Jani Kaaro ja Kansan Uutisten Emilia Männynväli jutussaan, jossa haastatteli Sami Ketoa. Mistä sinun maailmankuvassasi on kysymys, mikä on yhteiskuntakäsityksesi? Näitä pitää kysyä etenkin, jos ihmisten välinen ajankohtainen asia liittyy julkisen vallan käyttöön.

"Pentu voi menettää kasvonsa, häiriintynyt eli tasapainoton lokeroi ja sairas taas elää erillisessä todellisuudessa."

Erillisen saarekkeen käsitteen minulle lahjoitti kaverini Kalle Facessa linkkaamalla OAJ:n Nina Lahtiseen, joka käsitteli kännykän kieltämistä peruskoulussa. On säännöt, jotka koskevat kaikkia. Käyttäytymisellä on seurauksensa. Kyllä pentukin nämä tiedostaa, vaikka mielellään muuta venkoilee rajoja asetettaessa.

Ovatko ne itsestäänselvyyksiä aikuisellekaan? Vannomatta paras. Muistan vaikken välittäisikään, kun keskusvalvomon vartijana jouduin soittamaan niin meidän palvelu- kuin alihankkijan vuoroesimiehellekin keskellä mainitun työntekijän ruodussa pitämiseksi. No, sehän alkoi vinkua, että he eivät liity tähän. Joopajoo.

On sinänsä huvittavaa, joskin ei yllättävää että aikuisen itseohjautuvuus ja -säätely osoittautuivat noin heikoiksi. Huvitti, että kuinka se kenen piti valvoa muita ei osaa itse käyttäytyä, mutta tällä kokemuksella en ole vähääkään yllättynyt. Ammatti ei ole mikään erillinen saareke eivätkä harjoittajansakaan ihmistä kummempia.

"Ovatkohan sääntöjen sitovuus ja ulottuminen kaikkiin itsestäänselvyyksiä aikuisillekaan? Vannomatta paras."

No, miksi sitten itse nimittelen pohjoiskarjalaisia junteiksi ja lapsiaan erauspennuiksi enkä mielelläni edes puhuisi heille? Tulisihan oikein näyttävästä minäkuvasta, ajantasaisesta ihmiskäsityksestä sekä tasapainoisesta ja tosiasioihin perustuvasta maailmankuvasta seurata ymmärrys kaikkien yhtäläisestä ihmisarvosta.

Niinpä. Taas vaihteeksi yksi sankari ajelee jatkuvasti kilvettömällä ja todennäköisesti valottomallakin cross-moottoripyörällä pitkin Keskuskatua oman nopeusrajoituksensa mukaisesti sekä keulien. No, minusta koko eläjä on yhdentekevä niin kauan kuin hän huonolla hetkelläänkin teloo yksin oman omaisuutensa ja itsensä. Näkisipä vain!

Ja kun äsken kävelin pysäköintiruudulta K-marketin ovelle; pihan toisesta päästä selkäni takaa alkoi kuulua jotain läskistä varsinkin viisi kertaa lyhyen ajan sisällä. Mölähtelijänä oli rippikouluikäisellä Bemarilla liikkuneiden ajokortti-ikäisten pikkupoikien joukko. Suuttuako piti? Hahahaa. Älä höpsöliini henkeäsi pidätä.

"Oikeista minäkuvasta sekä maailmankuvasta tulisi seurata ymmärrys kaikkien yhtäläisestä ihmisarvosta."

Niin. Istuin kirkon etupuistikon penkillä, kun Koulukeskuksen suunnasta tuli moottoripyörällä ajava erikoistunut liikennepoliisi, joka ei ollut tietävinäänkään autosta kuin vältteli häntä ajaen edeltä kevyenliikenteen väylää liikennemerkkejä vastaan. Eikä kiinnostanut ympyrää polkupyörällä ajanut kypärätön mieskään.

Mutta minua kyseinen ammattilainen toljotti kuin olisin ollut ohimarssin korokkeella. Onneksi hän hallitsi ajoneuvonsa täydellisesti myös hitaalla nopeudella ja pää kenossa liikennettä tarkkailematta ajaen. Siinäpähän toljotti; millainen heimo niin sellaiset poliisit. Kuten; millainen lauma, sellainen on paimenkin.

Ajattelen heistä tosiaan hyvin rumasti, mutta en ilmaise tuntojani kuin valituille luottokavereille. Karjalaisia itsejään jätöksineen vältän ja vaikenen tai torjun aina kuin vain voin – muulloin keskityn olemaan toivomatta heille pahaa. Enempää ei minulta voida ihmisenä vaatia. Onneksi. Hyvää loppuelämää.