Vertaile sinä vain itseksesi

(Kuva: Jari Kähkönen)

Luin Lieksan Lehden työttömyysjutusta, että TE:n palvelujohtaja Katriina Päivinen sanoi sikäläisten pyrkivän minimoimaan menonsa, jotta tulisivat toimeen kausityön tuloilla eläen vaatimattomasti. Sopii kuvaan; näinhän sitkeisiin ja laiskoihin jakautuvan maakunnan asujaimiston tapana varmasti onkin.

Tästä huolimatta täkäläiset pyrkivät tekemisiin muiden kanssa ja vertailevat itseään heihin. Kauppareissuni reitin yksi risteys oli t-mallinen; vasemmalta olisi voinut olla tulossa linja-auton mallinen kirjastoauto, oikealta tuli juuri nyt ikääntynyt Toyota ja jotkut kakarat leikkivät tien toisella puolella joutomaalla. Suojatietä ei ollut.

No, minäpä jalankulkijana eli kaikkein suojattomimpana odottamaan, että Toyota olisi vilkun laitettuaan suvainnut kääntyä suuntaani ja painua hiiteen edestä; kirjastoautosta en ollut juurikaan huolissani. Eipä kääntynyt. Rupesi siinä oikein tollottomalla odottamaan, jotta tämä suoraan ajava vastaantulija varmasti ehtii väistettäväksi.

"Laiskoihin ja sitkeisiin jakautuva maakunnan väestö pyrkii silti vertailemaan itseään toisiin."

Miedosti itsekseni virnuillen ylitin tien viimeisenä ja menin menojani, mutta sitten alkoi kuulua ääntä etuvasemmalta – puheisiin pyrittiin ainakin huutaen terve, moi sekä mies. Ei kiinnosta; minä en kanssaihmisille puhu, jos ei ole asiaa, koska sosiaalinen kanssakäyminen on yliarvostettua. En noteerannut kakaroita mitenkään.

Olen elämäni mittaan ehtinyt olla niin koulussa, armeijassa kuin töissäkin; ne käyvät esimerkeiksi ympäristöistä, joissa valitettavasti joutuu ainakin olemaan kuin tulisi toimeen kaikensorttisten ihmisten kanssa. Et pysty valikoimaan ketkä lähellesi pääsevät etkä milloin tai miten he tekevät itseään tykö. Joudut reagoimaan.

Välinpitämättömyyttäni ei kuitenkaan kannata erehtyä luulemaan heikkoudeksi; sanon takaisin ja lyön turpaankin, jos täytyy. Mielellään ei, koska kukin saa olla mitä tykkää, kunhan ei heittäydy vaivakseni. Toisten ongelmat, traumat, kateudet, katkeruudet ja vaikka sun mitkä kiinnostavat minua vuosi vuodelta vähemmän.

"Kukin saa olla mitä tykkää, kunhan ei heittäydy vaivakseni. Toisten sun mitkä kiinnostavat vuosi vuodelta vähemmän."

Luin niinikään Parikkalan-Rautjärven Sanomista, että nuorisotilassa oli pidetty jonkin valtakunnallisen instanssin sponsoroima Mikä vituttaa? -ilta. Siinä raportoitiin sanotun, jotta paikkakunnan vanhat kyttäävät nuoria ja sitten kälkättävät (Facebookin) Puskaradiossa. [lisäys minun] Otan osaa, saatan samaistua ajatukseen.

Alun kakaroiden kontaktinottoyritys on juuri sitä itseään – taas mennään kohti sulan veden aikaa, jolloin täälläkin pyörii kaikennäköistä pälyilijää sekä puheisiin pyrkijää. Ikäänkuin koko kunta olisi yht’äkkiä täysi vastentahtoisesti kesälomalle pantuja psykiatrisia avohoitopotilaita, jotka antavat myös ympäristönsä huomata sen.

Pohdinpa sitäkin, että eivät kai täkäläisten kakarat vain luule minun vahtivan heitä. Jo vuosia sitten ohitin jonnekin kerääntyneen joukon; perääni lähdettiin, mutta vain kulkeakseen ohi. Ottivat katsekontaktia, jonka päättelin perustuvan kiinnostukseen tekemisistäni. No, kävelin eteenpäin reagoimatta ja siinä kaikki.

"Taas mennään kohti sulan veden aikaa. Koko kunta on kuin vastentahtoisesti kesälomalle pannut avohoitopotilaat."

Minussa on kaupunkilaisen tavat; tulen julkiseen tilaan myös vailla asiaa. Jos huvittaa, vetelehdin siellä mitään tekemättä, sekä kuljen maleksimisvauhtia ellei ole oikeasti kiire jonnekin. Se on minun oikeuteni; mikäli tämä on jollekulle ongelma, niin ei voisi vähempää kiinnostaa.

Käynnissä saa olla aika graaveja asioita (esimerkiksi rikos, onnettomuus, tulipalo, sairaskohtaus tai vakava järjestyshäiriö) ennenkuin otan mitään kantaa kanssaihmisteni toimintaan. Jos siis tämä itse ei pyri vilpittömässä mielessä ja edes jotain käytöstapoja noudattaen kontaktiin kanssani.

Minä en muiden kakaroita kasvata, mutta rohkenen silti arvailla soittavani viidesti poliisit sekä pitäväni vähintään kaksi puhuttelua toisten ihmisten nimittelemisestä. Jos he tarvitsevat kenttäpartiolta suu kiinni ja eripäälleen -ärjäisyn tai Ennaltaestävältä sossu-hoitsu-konstu -puhuttelun, sen tulevat myös saamaan.

"Minussa on kaupunkilaisen tavat, ja jos se on jollekulle ongelma; ei voisi vähempää kiinnostaa."

Minä elän omaa elämääni; tiedostan paremmin kuin hyvin, että ihmiset eivät ole kiinnostuneet samoista asioista kuin minä ja ymmärtävät heikosti mikäli ollenkaan. Se ei tee heistä minua huonompia eikä minusta heitä parempaa; en niinikään vihaa juuri ketään. On vain elämänviisautta pysyä erillään, jottei satu välikohtauksia.

Sanohan; mitä yhteydenpidosta muka tulisi, jos ainoa tarkoitus on nolata, paljastaa, saattaa vaikeuksiin, saada menettämään malttinsa tai repiä toinen alas? Kun ei edes ole liikkeellä vilpittömässä mielessä ja hyvää kanssaihmiselleen tahtoen, vuorovaikutus oli jotakuinkin siinä aina pitkälle tulevaisuuteen asti.

En myöskään salli jonkun kyläläisen tai hänen jälkeläisensä kohtelevan minua kuin kaveria; sellaisiksi emme koskaan tulekaan. Tämän maailman eksyneet sielut voivat ylipäätään tyypittelyyn katsomatta painua puolestani mahdollisimman kauas – tässä suunnassa ei ole sellaisille yhtään mitään.

"Kun ei edes ole liikkeellä vilpittömässä mielessä ja hyväntahtoisesti, vuorovaikutus oli jotakuinkin siinä."

Aikaani ei välttämättä enää saa ostamallakaan; tänään voin vain ihmetellä kuinka seikkailujani aikapalkatussa ja työvuorosuunnitellussa työelämässä kesti niinkin kauan. Puhe saattoi olla olevinaan porttivartioinnista, pampuista tai suluntarkastuksesta, mutta aina ei tiennyt missä vastapuolen luokkaetuoikeus päättyi ja päävika alkoi.

Heh, sittenhän minulla oli myös tämä keski-iän uranvaihto, mikä ei todellakaan ollut joku happy end lopputeksteineen. Mutta toisaalta; sejasama, koska olen aina saanut tehdyksi aikomani säilyttäen arvokkuuteni ja itsekunnioitukseni. Muiden perseilyt sekä limboilut ovat palkanmaksajan, heidän omansa ja lähiomaisten häpeä.

Aina ne aluksi leikkivät kaveriasi joko saadakseen haluamansa tai hetken päästä näyttääkseen kuka on pomo ja siitä eteenpäin käskeäkseen. Mutta jospa yliarvioit viehätysvoimasi sekä tarjottavasi etkä pysty pakottamaan? Niinpä. Se siitä sitten; loppujenlopuksi kaikki oli vain sinun suuria puheitasi. Eipä yllätä tuokaan enää.

"Muiden perseilyt tai limboilut ovat palkanmaksajan, omansa sekä lähiomaisten häpeä – se ei liikuta minua."

Entä; jospa et pysty edes imartelemaan, pelottelemaan tai häpäisemään minua vertailemaan itseäni kehenkään etkä mihinkään? Että oikeasti olet kuin netissä henkilöllisyytensä paljastumista varoen trollaava neurologis-psykiatrinen ongelmakimppu, joka yrittää vain ”luvan kysymisellään” pitkittää performanssiaan.

Minä tunnen jo itseni; tiedän mitä olen tai en ole ja mihin pystyn. Ei minulla ole tarvetta kamppailla, raivota, puolustautua eikä selitelläkään. Mikä on, on. Tällöin elämä alkaa olla jotakuinkin valmis. Näin on ainakin omasta puolestani; toisten puolesta en käy ilman valtakirjaa puhumaan enkä aina silloinkaan.

Minä teen mitä itseäni huvittaa – sitä ne eivät koskaan oppineet – ja luullakseni silleen se jääkin. Huomasin näet jo aikoja sitten, että kovin monet vertailun kohteet ovat todellisuudessa pelkkä keino pitää ihminen paikoillaan sekä ohjailla häntä. Vaihto vaihtona ja pakko pakkona; hulluhan sitä olisi, jos ne toisiinsa sotkisi.