No, moniko tuolla menetelmällä jää sitten kiinni?

(Kuva: Jari Kähkönen) Lyijykynä ja ritsikirja; siinäpä taktista innovaatiota kyllin useimmille,
jotka ikäänkuin tahtoisivat vaan eivät silti oikeastaan paljon osaa.

Luin Puskaradiosta äläyksen lasten ”liekinheitinleikistä”, minkä osallisista annettiin parhaimmillaankin puoliperseiset tuntomerkit; niistä heidät olisi muka tullut tunnistaa ja pitää puhuttelu. Tai sitten samassa syssyssä oli myös vääntö, vai miten se nyt meni? Voi jösses näitä kädettömiä sähläri-amatöörejä.

Tosiaan; onko menetelmällä ehkä kaksinenkin kiinniottoprosentti – vaikuttaako se siis muutenkin kuin stimuloiden siviilin mielihyväkeskusta – joko itse törisemällä tai viihtymässä tilitalitia kuunnellen? Kun tosiasia kuitenkin on, että netti on parasosiaalinen ilmiö, jossa väitetty yhteisöllisyys on parhaimmillaankin vain leikkiä.

Netti ei poista kasvattajan vastuuta lapsestaan – tulee muodostaa käsitys hänen elämänpiiristään, tavoistaan, kontakteistaan ja kypsyydestään – on niin tiedettävä missä, kenen kanssa sekä mitä tekemässä ollaan kuin ratsata somet ja älylaitteetkin. Jos näin ei tee, kerjää yksiselitteisesti vaikeuksia niin itselleen kuin lapsilleenkin.

"Netti ei poista kasvattajan vastuuta lapsestaan. Jos sitä ei kanna, kerjää yksiselitteisesti vaikeuksia kummallekin."

Olisi ihan sympaattinen ajatus, että viesti sopimattomasta käyttäytymisestä tulee perille myös Puskaradion kautta, mutta tosissani en sitä ota. Tässäkin tapauksessa sanoma lähti matkaan noin vuorokauden myöhässä, tuntomerkit olivat onnettomat ja tapahtumatiedotkin menivät vähän mitenkuten.

Juuri tämän takia esimerkiksi kokonaisuuksista, joissa on vilkas toimipaikkaverkosto; löytyvät ne vakiomalliset tuntomerkkilomakkeet. Kun sattuu, ensivaste jakaa kynät+paperit, millä askarrellaan hiljaisuuden vallitessa – samanaikaisesti taaempi valmius välittää hätäsanoman eteenpäin ennaltamääritellyille vastaanottajille.

Tavikset! Satsatkaa te ennemmin kotonaoloon lastenne vapaa-aikoina; käykää katsomassa olivatko he missä, mitä ja keiden kanssa tekemässä kuin sanoivatkin olevansa. Uskokaa nyt jo lopultakin; kasvatusta ei voi jättää lapselle itselleen, netille eikä kavereille. Ihmisten kanssa tulee aina välillä yllätyksiä ja pettymyksiä.

"Vilkkaissa verkostoissa on lomakkeet ja useita resursseja, mutta satsatkaa te tavikset ennemmin kotonaoloon."

Tosiaan; somepostaaja väitti, että soitti hätäkeskukseen, mutta sitä en usko todeksi. Kuinka ihmeessä useampi viranomainen ei käynyt paikalla, sekä miten asiasta ei tullut luetuksi virallisesta tiedotuksesta kirjatun rikosilmoituksen perusteella? Kyllä tuon kertomuksen perusteella näin olisi pitänyt tapahtua.

Tai sitten tiedot ovat yksinkertaisesti erheelliset; ei tunneta murron merkkejä ja jäi myös kokeilematta onko ovi auki vai ei. Saatettiin niinikään olla asemassa, jossa kohteen kuoren eheyden sekä tiiviyden tarkkailu perustuu omakohtaiseen intoon ja harrastukseen – vai sanoisinko suoraan, että huomionkipeyteen.

Sellaisiakin asiantekijöitä nimittäin on. Pyöritään ties missä, milloin sekä asioilla jotka ovat arvoitus – papereita kysyttäessä juttu kääntyy aina kätevästi väitettyyn tilojen likaamiseen eritteillä tai sitten viimeisimpään murtoon. Valitettavasti asia on vain niin, että mokomat tapaavatkin kertoa tietonsa kaikkialle muualle paitsi minne piti.

"Somepostaaja väitti soittaneensa hätäkeskukseen, mutta enpä usko sitä tuon kertomuksen perusteella."

No, tällä postaajalla on sentään valokuvia. Ne tosin eivät välitä realistista kuvaa aiheutuneista vahingoista; tuon polttonestekannun ja noiden mietojen savujälkien välille jää epäsuhta. Jos lähdetään liikkeelle pahimmasta mahdollisesta, tekijät ovat kotikonstien ulottomattomissa – he kuuluvat jo Ankkuri-tiimin asiakkaiksi.

Mikäli siis keskustelunavaus otetaan tosissaan, on vain kiitteleminen nopeaa havaituksi tulemista ja tehokasta alkusammutusta, koska tuollainen aloitus olisi voinut tietää joillekuille asunnon menetystä tulipalossa. Oltiin nimittäin taajaman puutaloalueella. En kyllä ihan varmasti tiedä, että pitäisikö se ottaa tosissaan.

Ennaltaehkäisyyn kannattaisi satsata; mokomakin kaupunkioikeudet saanut glorifioitu junaseisake ja linja-autoasema on nyt pahimmassa mahdollisessa vaiheessa. Ihmiset eivät enää tunne toisiaan sekä liikettä riittää joskus ihan vilinäksi asti – hälytyslaitteet, kamerat ja vartiointi kuntoon ennenkuin sattuu pahasti.