Harlekiino, hallinta ja merkityksellisyys

Olin päässyt kasarilta kuulematta Vera Teleniuksen Harlekiinoa, joka oli ajalle tavallinen käännöshitti; alkuperäisen teki Alla Pugatsova Neuvostoliitossa. Kuulin sen ensikerran niihin perustunutta huoltoasemakasettikulttuuria käsitelleessä Eurooppa Neljän Tänään huipulla -näytelmässä Ohto-salissa äskettäin.

Toinen ajattelun aihetta antanut asia oli kansanedustaja Atte Harjanteen (vihr) kirjoitus vaalituloksesta, mikä oli ollut niin Verdessä kuin blogissaankin. Onko (alueiden ja kaupunkien välisen) kulttuurisodan casus belli todellakin niin yksinkertainen kuin hallinnan- ja merkityksellisyydentunteen menetys? Oho.

Myönnän. Olen parhaan argumentin kannattajia, joka on valitettavasti tehnyt minusta helposti syntipukitettavan hahmon, koska en pyri saamaan kavereita, iskemään naisia enkä myy mitään. Minulla ei ole aikaa joutavan tarinoijille enkä siedä yrityksiä ”painella nappejani” kuin olisin jokin mielipideautomaatti. Asiani on oikeus ja totuus.

 "Onko kulttuurisodan casus belli todellakin hallinnan- ja merkityksellisyydentunteen menetys?"

Hah, johan nyt Veikko Vennamokin – ainakin soinilaisen kerrontaperinteen mukaan – sanoi, että politiikka ei ole järjen asia tai muuten liberaalit olisi suurin puolue ja maata johtaisivat professorit. Lukemattomat kerrat erilaisissa koulutuksissa tuli esiin pitääkö tietää oikea vastaus vai jutella mukavia -probleemi – juuri siksi.

Niin; Mikko Niskasaaren FB-seinällä keskusteltiin Helsingin kaupunginteatterin Ei kertonut katuvansa -näytelmästä, jota näkemättäkin voin sanoa kauttaan dokumentoitavan vanhan yhteisöllisyyden aikaista sheimaamista. Paljonko saattoi saada anteeksi, jos sanoi heti takaisin tai tarvittaessa veti suoraan turpaan?

Itse vedin ajatusviivan saksalaisten kanssa yhteydessä olleiden naisten ja kaikkien niiden miesten välillä, jotka ainakin palvelivat – elleivät myös sotineetkin – heidän univormuissaan samaan aikaan. Mikko Laaksonen löi natsisyytökset laudalta käymällä siitä väittelyn työmaakokouksessa, luin hänen omaelämänkertakirjoistaan.

"Lukemattomat kerrat koulutuksessa tuli esiin pitääkö tietää oikea vastaus vai jutella mukavia -probleemi – juuri siksi."  

Jos ihminen ei ole kasvanut steriilissä lasipullossa, hän tulee oppimaan jo varhain, että yhteisöt, sakit ja ryhmät ovat arvaamattomia. Tiedon, älyn tai lukeneisuuden arvo ei ole itsestäänselvyys sekä niissä aina nauretaan jollekulle milloin päin naamaa milloin selkänsätakana. Joskus painostetaan mukaan, joskus painostetaan pois.

Jotkut ovat yliherkkiä, toiset sosiaalisesti taitamattomia ja kolmannet vaikuttavat heikoilta; neljännet haluavat pomoiksi, viidennet tavoittelevat omaa etuaan luullakseen hienovaraisesti sekä kuudennet voivat häilyä mihin suuntaan tahansa. Niin; opi pitämään puolesi ja älyä ettei asetelma säily samana loputtomiin.

Jos siis harrastaa ihmiseuraa, onneksi enää ei ole pakko. Saapuu palveluaikana, muotoilee sanottavansa virallisesti ja maksaa taulukon mukaan. Sekä käyttää niitä epäsuoria asiointikeinoja, jotka tunnustetaan oikeuskelpoisiksi kussakin paikassa. Muut painukoon helvettiin; tai, jos jo ovat siellä niin pysyköön aloillaan.

"Tiedon, älyn tai lukeneisuuden arvo ei ole itsestäänselvyys ja sakeissa aina nauretaan jollekulle."  

Suuren kaupungin ja pienen kirkonkylän välinen ero on siinä, että ensinmainitussa voi mennä vuosiakin ennenkuin kohtaa täysiä idiootteja keiden käsittelyyn on myös vakiintuneet tavat. Viimemainitussa eivät asu vakituisesti kuin sitkeät ja laiskat, joissa taipumus voi olla niin syvällä, ettei se enää irtoa edes kirurgisesti.

Jos on sosiaalinen ja ihmisseuran tarpeessa, silloin näissä Jante-lain mukaan elävissä paikoissa kartetaan; syrjäänvetäytyvän lähelle tupataan väkisin sekä ulospäinsuuntautunutta yritetään härnätä. Samat mekanismit tulevat pintaan tietoverkon parasosiaalisessa maailmassa helpommin kuin luuletkaan.

Miksi tarjota parasta argumenttia sellaisille, jotka pitäisi piestä kepillä sekä ajaa ulos kalustetusta tilasta? Kuinka hoitaa hänen asiaansa kuin oikeasti halveksuu sitä tekevää; lähinnä haluten nauraa saadessaan hyvää ilmaiseksi ja asianhoitajan itsensä saatua paskan käteen palkaksi tai tultua ylikävellyksi ellei suorastaan meistetyksi hengiltä?

"Miksi tarjota parasta argumenttia sellaisille, jotka pitäisi piestä ja ajaa ulos? Hoitaa asioita, vaikka siitä halveksutaan?"  

Siksipä se kaima-Ehrnoothkin kolumnoi YLE:llä moraalitalouden yksilösankaruutta, jonka toivotaan saavan liikkeelle järjestelmän muuttava kriittinen massa silmät fantasioista sokeina juosten. Taisi vain unohtua maailman olevan yhä pääomaehtoinen, joten tuo keikaus vie kyllä vain saman rahvaan rahat, kun esteet sille poistuvat.

Eikö riitä? Katsokaapa Lieksaa, jonka päättäjät yrittävät hiki päässä ja ruska pakkasessa tulla nähdyksi insitutionaalisesti puolueettomina laillisuusperiaatetta noudattavina hyvän hallinnon tolkun ihmisinä. Ei suinkaan tekopyhinä, jotka veruketta etsien mielistelevät jälkeenjääneiden harvojen homofobiaa – tyrien senkin.

Niinpä. Tälle kansalle pitää siis soittaa Irwinin M:n ja L:n(minä en tuollaisia nimiä enää julki kirjoita) tai Freukkareiden Buuria, joita ne hoilaavat mukana – luullen ihan tosissaan – sanat tulevan ottaa kirjaimellisesti. Koska useimmilla on myös siitä puhe mistä puute; sopiva loppulaulu on Sampsa Astalan Täydellinen. Miettikääpä sitä!