Armeijalle olet aina arvoton

(Kuva: Jari Kähkönen) Historiallinen sotilaspoliisi-
tunnus toisen maailmansodan ajalta.

Jotkut voivat olla sotilasarvoltaan, palveluspaikaltaan ja mobilisointimuodoltaan asemassa, jossa otsikkoni armoton totuus ei iske vastaan joka ainoa päivä. Suon jopa spekulatiivisen mahdollisuuden, että totuutta voi onnistua välttämään tai tietoisesti pakenemaan koko ikänsä; kunnes on varareservin partasuu-ukko, jonka sotilaallisuudesta on jäljellä enää pelkät muistot.

Mutta se ei silti muuta miksikään sitä totuutta, että armeijalle olet aina arvoton: käskytettävä, hyödynnettävä, rangaistava, poisheitettävä ja sitten unohdettava. Sen saivat omakohtaisesti kokea nämäkin tavallista ikääntyneemmät ja korkea-arvoisemmat reservin herrasmiehet Ilmavoimien kertausharjoituksessa Lapissa alun toista vuotta sitten.

Ei riittänyt että tekijänä ollut eläjä on päässyt everstiksi asti ja tapahtui mitä tapahtui. Mutta kun Hyvien Veljien piti vielä parhaansa mukaan koettaa olla hyvittelevinään kärsineitä sekä hyssytellä tapahtunuttakin. Mikseivät; tottakai nämä traagisen hahmon klovnit luulivat olevansa Armeija isolla aalla, henkilökohtaisesti, ja että mitä ikinä he sanovatkin myös tapahtuu.

Jos puolustushallinnolla olisi asiallinen tarkoitus ja olemassaolon oikeutus; mistä minä en muuten ole ollenkaan varma, se perustaisi tätä joukkoa pohjana hyödyntäen Puolustushallinnon poliisin. Sotilaspoliisi on osoittautunut surkeaksi kasarmiprofossiksi, joka päätoimekseen haisee hielle ja pierulle vartiokopissa; eikä Pääesikunnan tutkintaosasto pääse edes punkasta ylös ilman apua.

Mistä on koskaan voinut syntyä kuvitelma, että voi joko valita olla sotilas ja siten yksin niellä kaiken mitä esimiesvalta kurkkuun työntää; tai sitten mennä sivariin niin nuorena kuin vanhanakin? Selvästikin Suomen armeija, jota minä en suostu P-sanalla sanomaan, haluaa vahingoittaa itse itseään sallimalla tälläisen häväistyksen tapahtua ja vielä hyssytteleekin sitä jälkeenpäin.

Minun ajatukseni on, että tämä on ruma totuus armeijasta enkä todellisuudessa usko hetkeäkään inhimilliseen tai edes vastuulliseen sotilasjohtajuuteen; sekä voin vain vaivoin olla nauramatta ääneen koko laitoksen "poliisitoiminnalle". Ihmisen vastoinkäymiselle, koettelemukselle tai nöyryytykselle en silti käy ilkkumaan; en vaikka tällä kertaa uhrit olivatkin yhteisömme vahvimpia.

Nyt teosta jäätiin kiinni, kaksi komentajatasolle edenneen upseerin sotilasuraa loppui ennenaikojaan ja oikeutta käydään, mutta mitä tapahtuu kaikissa muissa vastaavissa tapauksissa? Niissä, joista ei julkisesti puhuta mitään. Siksi esimiesvalta ei saisikaan pyhittää kaikkea eikä armeijan pitäisi olla poliisiton alamittaisen oikeudenhoidon saarekekaan. Mutta sittenhän se ei muuten taitaisi olla enää armeija.

Edit: 3.5.19 kello 14.31: Meneeköhän komentajia tai pikemminkin heidän kuvatuksiaan vielä kolmaskin?

Edit 25.6.19 kello 15:19: Tuomiot Karjalaisen julkaisemassa STT:n jutussa