Nolo poliisijuttu ja kysymykset mitä ei pääse karkuun

(Kuva: Jari Kähkönen)

Helsingin käräjillä istutaan poliisirikosjuttua, joka on poikkeuksellinen niin määrältään kuin laadultaankin. Maassamme poliisia ei oikeuden edessä juuri nähdä; ja Suomen Kuvalehden selostus prosessin sisälmyksistä ei todellakaan mieltä ylennä. Kumpi on pahempi; mahdolliset rötökset vai mitä tämä kertoo järjestelmästä?

Siispä. Anteeksi, ymmärsinkö nyt varmasti oikein, että jotkut käyttivät virka-aikaa ja viraston resursseja kaivellakseen päätettyä esitutkintaa...Miksi? Poliisijuorujen ja uteliaisuutensa takia. Että muuta ei koskaan ollut näyttääkään kuin todisteet, jotka ovat jääneet saamatta? Salaliittoteoreettistä höperehtämistä!

Salla Vuorikoski kirjoittaa SK:ssa:”Syytteessä olevat poliisit toistivat oikeudessa kertomuksensa siitä, miten tapahtumat vuosina 2017 ja 2006 etenivät. Poliisikuulustelussa vanhempi konstaapeli oli todistajana kertonut puistokävelystä seuraavasti:

”Tolvanen tuli ryhmän huoneeseen ja kertoi olleensa kävelyllä pääministerin kanssa.”

Oikeudessa hän kuitenkin sanoi, että poliisilaitoksella kulkenut huhu asiasta oli saattanut vaikuttaa hänen mielikuviinsa.

Vanhempi konstaapeli sanoi edelleen oikeudessa, että oli vuonna 2006 nähnyt poliitikkoja televalvontatiedoissa ja valokuvan prostituoiduista ja poliitikoista. Hänen mukaansa Jaskarin entinen naisystävä oli kertonut, että kuva oli otettu eduskunnan saunalla.”

Ja järjestelmän vastaisku on rikosprosessi, jonka sisällä on mahdollisesti ajatus, että ei ole uskottavissa toimittajan voineen saada esitutkintapöytäkirjaa haltuunsa laillisesti? Niinno, jos kopiointi- ja luovutusleimoja ei näy, voi ehkä väittää ettei asiakirjaa oltu määritelty julkiseksi. Tämä ei vielä tee siitä salaista!

Sitten tapahtuu niin rajuin menettelyin tehty pääsyn epääminen poliisiasemalle ja virkahuoneeseen, että se taas vihjaa ilman kuulemista eli tosiasiallisesti poissaolevana jo valmiiksi tehtyyn virastapidättämispäätökseen. Unohtamatta tietenkään 50 sentin kopiointimaksua per pöytäkirjansivu! Hoh-hoijaa.

New Yorkissa tämän prosessin kokonaisuutena esiin tuomalle ilmiölle on jo oma sanakin, testilying. Se on ivamukaelma testifyingista (suom. todistaminen). Termiä käytetään, kun poliisitodistaja esittää kokeellisia versioita kuvauksena asioista, jotka ehkä ovat tapahtuneet. Joskus muistaa väärin, toisinaan puhaltaa sanonkomämistä.

Tarve saada vastaus sekä järkeillä tapahtunut päässään yhteiskuntarauhan säilyttävällä tavalla on niin ylitsepääsemättömän kova, että totuus käy epärelevantiksi. Ja mitäpä sitä ei vastauksen tai rauhan saadakseen tekisi; jos ei suorin sanoin niin päättäväisesti vaieten, antamalla ymmärtää. Ettei luottamus mene.

Niin, voihan toki olla, että se mistä päättäväisesti vaiettiin oli olematonta tai oikeudellisesti arvotonta, joilla ei toinna pöytäkirjan sivumäärää plussailla. Pelkkä väsyneen rankaisijan ”lopeta jo tuo kysely ja mene pois” -tokaisukaan ei liioin kelpaa. Minkä arvoinen on luottamus, joka oli hyvyyskuvitelmaan perustuvaa sokeutta?

No, toimittajana tapaa jokasortin poliiseja. Kaikilla niillä on kuitenkin aina voimakkaana päässään kuva omasta osaamisestaan, voimastaan ja vallastaan. Vaikka suoritteensa on pelkkää oletusta, auktoriteettiharhaa, laiskuutta, pelkuruutta sekä sen keskiluokan asennetta johon esiintyjät itse eivät tosiasiassa kuulu.

Tuolla sakilla ei koskaan ole kaukana kuvitelma kaiken olevan jotenkin, koska poliisi sanoo niin. Se on kuitenkin huonoa järkeilyä, sillä tietenkin asiat ovat niinkuin niiden voidaan todistaa tai vähintään valistuneesti arvata olevan. Meidän ajassamme voi jo onneksi ottaa itsekin selvän; ei ole pakko uskoa kun joku jotain sanoo.

Väitän, että käsitelty poliisirikosjuttu, jossa ei vähänkään tarkempaan katsottuna ole päätä eikä häntää; on moninkertaisesti sisälmyksiään vakavampi asia. Kuinka ammattitaitoinen ja luotettava poliisimme oikeasti on? Kysymystä on jo kyllin menneessäkin kerjätty, mutta tämän prosessin vuoksi edestään ei enää pääse karkuun.

Päivitys: 29.5.19 kello 14.36 Käräjäoikeus hylkäsi poliisien syytteet, julkaisi Karjalainen STT:n uutisoineen.