Poliisin jengipropaganda tärvelee niin kadulla kuin mediassakin

(Kuva: Jari Kähkönen)

Satunnainen lukijani on rikoksettoman elämäntavan viettäjä, joka luullee vielä itseään kunnon ihmiseksikin. Siksi hänelle poliisilla on tavattoman suuri uskottavuusarvo; sanotaan mitä tahansa, ja aina menee täysillä läpi. Rikollisjengejä hän halveksuu eikä erottele, että oliko joku sen paremmin rikollinen kuin oikeasti jengissäkään.

Yksityisen turvallisuusalan murheellisen kokonaiskuvan eräs piirre onkin siten jatkuvat syyttely-vihjailut, etteivät oikeasti ole rikollisia tai poliittisia ääriaineksia parempia. Siitä puhuvat kaikki aina vasemmistolaistohtorista vähemmän vakavastiotettaviin yhteiskunnan heikoimpiin asti.

Keskusrikospoliisin Ahlgren ja Oksanen saavat 0.5 pistettä, koska ovat suvainneet puhua YLE:n toimittajalle omissa nimissään; sitä kaltaisensa eivät normaasti tee. Heh, eihän toimittajakaan tohtinut nimeänsä tekstin ylle panna; niin sanotussa apinalaatikossa lukee vain ”Yle Uutiset”. Linkki juttuun, jota tarkoitan.

”Liivijengit voivat myös hakea rikolliseen liiketoimintaansa hyötyä värvätessään uusia jäseniä. Poliisin tietojen mukaan esimerkiksi eräs moottoripyöräjengi rekrytoi jäsenekseen ihmisen, joka pyöritti helsinkiläisten ravintoloiden järjestysmiestoimintaa. Siten toiminta päätyi rikollisen järjestön käyttöön”, siinä luki.

Höpöhöpö. Poliisi voi luulla päättävänsä, että kuka on sopiva järjestyksenvalvojaksi, järjestyksenvalvoja- ja voimankäyttökouluttajaksi tai turvallisuusalan elinkeinoluvan haltijaksi. Mutta joka vuosikymmen se on silti saanut nenäänsä hallinto-oikeuden valitusprosesseissa, koska ei ole kyennyt perustelemaan päästöjään.

"Nyt satutaan puhumaan sellaisen työn tekijöistä, joita ei suuremmin sympatiseerata, ja usein yksi solvaus käy kaikkien häpeäksi."

Väitetyn sopimattomuuden mahdottomimmasta päästä on oletettu moottoripyöräjengin jäsenyys. Sen poliisi yrittää urkkia keksien tekosyyn merkitä muistiin itselleen joka ainoan värit päällä kulkevan henkilötiedot; tai seuraamalla ketkä esimerkiksi käyvät jengien tiloissa ja järjestämissä tilaisuuksissa.

No, sehän siinä on, että menetelmässä on väistämättömät heikkoutensa. Aina tieto ei ollutkaan luulon väärti; oho, vai meniköhän se sittenkin toisinpäin? Ja se, että kovin vähän on tullut tuomioita, jotka osoittaisivat todistetun moottoripyöräjengien olevan rikollisryhmiäkään. Mutta samaa tarinaa kun usein hokee; pianpa sekin todeksi käy?

Siitä piittaamatta, että seurauksena työntekijän asemassa oleva syytön ihminen saa näyttävin kiertein potkut, kun ensin nimiteltiin rikolliseksi ja sitten vietiin työntekoon oikeuttava lupa. Tai; että nyt vain satutaan puhumaan sellaisen työn tekijöistä, joita ei suuremmin maassamme sympatiseerata, ja usein yksi solvaus käy kaikkien häpeäksi.

En ymmärrä moottoripyöräkerho- tai prosenttijengitoimintaa ja tuomitsen rikollisen sekä vaarallisen käyttäytymisen yksiselitteisesti; mutta turha kuvitella tämän tarkoittavan, että sallisin poliisilta sen tähden mitä tahansa. Poliisin pitää tietää mistä puhuu, voida osoittaa se todeksi JA toimia itse jokasuhteessa asiallisesti.

Valitettavasti tiedän oman työkokemukseni perusteella, että poliisi on tunkeileva, röyhkeä ja jatkuvasti itseään koskevia hyväksyttävyyden rajoja edemmäs työntävä eläjä. Se luulee saavansa, voivansa ja tietenkin myös tietävänsäkin aina aivan kaiken. Vaikka todellisuudessa näin lähinnä oletetaan; ties miksi.

"Satunnaiselle lukijalle poliisilla on suuri uskottavuus. Rikollisjengejä hän halveksuu erottelematta, että oliko joku sen paremmin oikeasti  rikollinen kuin jengissäkään."

Kenen tahansa; eli epäpätevien tai sopimattomienkin, ei pidä olla yksityisellä turvallisuusalalla, mutta tästä ei seuraa että poliisi käyttää siellä oleviin kaikkinaista isännän valtaa. Poliisi ei omista turvallisuusyrityksiä eivätkä niiden työntekijätkään ole sen palveluksessa; siinä viisaalle kyllin, mutta tajuaako poliisi tämän itse?

Kaikki toimintaan sekaantuminen ja etenkin mikromanageeraus on pelkkä arvovaltapilvilinnan päiväuni. Esimerkiksi ilmoitusvelvollisuus ja tiedonsaantioikeus ovat lakisääteisiä, mutta se tarkoittaa lähinnä, että tällöin niilläkin on soveltamisalansa sekä etenkin rajansa. Muu kanssakäyminen on täysin vapaaehtoista.

Ystäväsi saattaa olla ammatiltaan poliisi, mutta tästä ei seuraa, että poliisi on ystäväsi.

Tai, jos se rikollisuus niin kovasti rehottaa kuin poliisi väittää; missä viipyvät tuomiot ja niitä vastaavat menettämis- sekä lupahallinnolliset seuraamukset?