Manipulointi

Toivottavasti et ole höpsöliini, joka luulee ihmisiä rehellisiksi ja luotettaviksi, asiakkaita kovaosaisiksi avuntarvitsijoksi etkä etenkään pomoja päteviksi sekä vastuuntuntoisiksi aikuisiksi. Manipuloiduksi tuleminen on syystäkin turvakoukun painajainen, muistin minä Rainbow Warriorin tv-dokumentistä.

Elinkautinen oppiminen on epätoiveyhteiskunnan piirre

YLE-kolumnisti Matias Mäkiranta on taloustieteen maisteriopiskelija Brittein saarilla ja sen kyllä huomaa, valitettavasti. Tuli kirjoitettua elämästä vieraantunut teksti olemattomalle yleisölle. Moniko peruskoulun alumiini (huom. tah. pilk.) sekä tuleva amis – muka – hötkyilee tulevaisuuttaan tähän tahtiin?

Mediasirkuksen halukas pelle puolusteli itseään, mutta aina lopulta yksin raha ratkaisee

(Kuva: Jari Kähkönen) Mittaa ammattitaitosi; mikä on
vialla tässä kuvassa?

Voi ei. Maikkarin Pekka Lehtinen teki taas uuden nettijutun Securitaksen olemattomasta henkilösuojelusta. No, rahahan se on pääomaehtoisessa yhteiskunnassa tärkeintä, eikä luokkatiedottoman tai työväenluokkaisuutensa kieltävän auta muukaan kuin alkaa pelleksi mediasirkukseen.

Itse päätät lähdetkö koulukotiin, vankilaan, mielisairaalaan tai hautausmaalle – vai kaikkiin peräjälkeen, tässä järjestyksessä

Tämä on juuri näin, valitettavasti. En näe yhteiskunnan edistyneen merkittävästi, jos yleismaailmallisten ihmisoikeuksien kanssa kasvaneista, heidän lapsistaan tai lastensa lapsista on tullut harhaisen haavoittumattomuuskuvitelmaisia. Kyllä sitä kontrollanttia leikkivät tänään niin vanhat kuin nuoretkin – yhtäläisesti.

Tarvittavat asiat

En enää nykyään jaksa lähetellä journalisteille sähköpostia, joissa kysyn asioita tai haukun niiden kertomisesta/kertomattajättämisestä. Se näet oli ihan silkkaa ajanhukkaa. Mitäpä normaalijournalismi ei saa väännettyä haluamaansa muotoon tai selostettua niin leveästi eli kapeasti kuin itse haluaa?

Pieniä tarinoita; tarinoita, joilla on alku ja loppu – edes tarina, mihin kertoja ei itse huku

Näyn kirjoittaneen pöytälaatikkolistauksen avolehtiösivulle, että eivät ”tarinani” ole mitään tarinoita ylipäätään; eivätkä liioin pieniä tai helpostilähestyttäviäkään. Otsikon ajatutusviivan jälkeinen osa taas muotoutui päässäni, kun Johanna Aatsalon Paljastus eteni yli kaksikolmasosan laajuudestaan.

Miksi mitättömyydet kirjoittavat työelämä(n)kertoja?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Ensimmäinen, mihin lajissaan kiinnitin huomiota; oli Jussi Wahe – mielestäni väkivallan virkamiehyys olisi saanut jäädä poliisiproseduraalin merkkimies Matti Yrjänä Joensuun esikoisteokseen. Sitten muistan Rebekka Härkösen Valmiin tappamaan, jossa oli ne ihan oudot kustantajan edustajan esipuhe ja jälkisanat.

Saako tälle edes nauraa?

Menin katsomaan Teatteri Rajarikon, – jonka ensemblen muodostavat Riveria Niittylahden näyttelijäntyön opiskelijat – Pasi was here -näytelmää NÄYTTÄMÖ -teatterissa Joensuussa. Ohhoh. Kylläpä oli Veikko Nuutinen käsikirjoittanut väkevän oivaltavasti ja Janne Hyytiäisenkin dramaturgiset vedot osuivat täysin.

Korkealentoisuudesta ja suurisuuntaisuudesta luopuminen

Hah-hah-haa. Asettuvatpa opon sekä työnhaun testipsykologin puheet taas kerran arvoonsa. En minä proletaarin poikana liittänyt koulutukseen minkäänlaista arvoa; ja armeija opetti, että valtaa joko on tai ei ole – jokainen luullakseen kadehtimaan laittava, eli häpäisemistä yrittävä, hukkaa vain aikaansa.

Nuoren Kontiolahden ääni

(Kuva: Jari Kähkönen) Tiesinhän minä, että olin joskus mokomankin ilmoitustaulun valokuvannut.

Olin päivittäisellä – useimmiten iltaisin suorittamallani – kävelyllä ja pysähdyin tavanmukaisesti kirkonmäellä ulkoilmoitustaulun kohdalla; olin luonut katseeni yleisesti eteenpäin Koulukeskuksen parkkipaikan suuntaan. Alueella kulki useita nuorista koostuvia porukoita, joista yhden kolmikon yksi jäsen pyrki juttusille.

Kari Holmström, henkilösuojelu, Securitas ja sossu – voi ei – taasko

                                Tämä on teemamusiikkia Youtube-upotuksessa.

Vai pyöritään sitä portfolioni juttukansiossa? Esitän valistuneen arvauksen, että mokoma googletteleva kyttäily tapahtuu tämän Maikkarin rikostoimituksen Pekka Lehtisen kommenttikirjoituksen takia. Itse en olisi välittänyt kuulla enää sanaakaan Kari Holmströmmistä tai Securitaksesta, kiitos vaan.

Niin kutsuttu väärinkäsitys on luokkayhteiskuntailmiö – hyvä vain kun pääsin eroon

(Jari Kähkönen) Vakiintuneen toimituksellisen
käytännön mukaisesti kuvan ja tekstin välinen
yhteys on sattumanvarainen tai puuttuu täysin.

Luin osia 15/24:n Avusta kirjastossa, koska kannessa oli virkapukuinen ylikonstaapeli Michela Söderström ja merkitsin vihkoon ylös replan ”väärinkäsityksestä” huumejutussa. Epäilty alkoi levittää uussuomalaisessa lähipiirissään perätöntä hakkaamisjuttua poliisista, jotta pääsisi itse häpeämästä.

Ei teilläkään hyvin mene

Parempi kuin ei käy kehumaan; katsoin näet itseäni peilistä, vilkaisin nurkkiin missä tuo kapine fyysisesti sijaitsee ja muistan yhä pankkitilini saldon ennen vuorokaudenvaihteen maksatusta. Mutta, silti; olette te – ympäröivä maailma – melko hömelöä porukkaa, joka vielä maksaakin mokomasta ”etuoikeudesta”.

En minä koskaan mikään työväenjohtaja ollut – vain tilanteessa noussut satunnainen

(Kuva: Jari Kähkönen) En minä sitä karvalakkia tämän kuvan tähden ostanut; sattuipa
vain sopivasti kohdalle.

On vappuaatto ja oli Emilia Kujalan YLE-kolumni rakenteista; siispä päivän teksti on muisteleva itsearviointi vuosista, kun tuli yritettyä muuttaa niitä työväenjohtajana. Suurin haittani oli yksinuottinen ongelmanratkaisupyrkimys, minkä vuoksi en loppujenlopuksi tainnut olla sitä lainkaan.

Kuka on teidän vastaava hoitaja ja onko kaikilla nimeltämainituilla vartijakortit?

Tämä on sitten Youtube-upotus, jos et sitä erikseen sanomatta itse tajunnut.

Ei olisi yhtään kiinnostanut, mutta kun vahingossa ilta-aikaisen uutiskierroksen yhteydessä huomasin Maikkarin Pekka Lehtisen uutisen turvafirma TAC Oy:stä; teen siitä pikaisen ylösnoston, vaikka periaatteessa päivän tinki onkin jo täynnä. Tuo juttu on näet melkoinen mainos, jossa vain kaikki olennainen jäi kysymättä.