Ai, yksinäisiäkö ne o(li)vat(kin)?

(Kuvasitaatti arvostelutarkoitukseen) Mari Hakanen kuvasi Jenni Minkkisen Pohjois-
Karjalan Maakuntaliiton mainokseen, joka julkaistiin sanomalehti Karjalaisessa.

Minun – maakuntaamme kurkusta kuristavaksi Suureksi Punamustaksi Syöväksi – kutsumani lehti oli ilmaantunut suurjakeluna postilaatikkooni tulevan viikonlopun maakuntapäivän tähden. Maakuntaliitto oli ostanut etusivun mainoksen, mikä sai minut asettamaan otsikkoni kysymyksen.

En minä muuten, mutta kun on taas se aika vuodesta; vaaransyrjän koivunoksalla ja suonlaidan maakuopassa on työnnetty suurikasvuisimmat poikaset pois kotipesän lämmöstä, mitkä alkoivat taivaltaa ihmisten ilmoille. Nyt nämä ihmisen erauspennut ovat esimerkiksi minun vaivoinani myös tässä kylässä.

On loogista, että jos ihminen alkaa kättään heilauttaen tervehtiä ventovieraita; hän saattaa hyvinkin olla yksinäinen. Kummempiahan eivät ole ikääntyneemmätkään pohjoiskarjalaiset, jotka hyökkäävät pahaa-aavistamattoman kimppuun yleisötapahtumassa alkaen pyytämättä kertoa koko elämäntarinaansa.

"On loogista, että ihminen saattaa hyvinkin olla yksinäinen, jos alkaa tervehtiä ja puhutella ventovieraita."

Vaan kyllä silti keskustelunavaus, jossa esittäytymättä töksäytetään ”hieno kello” tai ”hienot kengät”  – on junttimaisen tökerö – sehän todennäköisimmin tarkoitti päinvastaista, jos nyt mölähtäjä oli itsekään ihan varma mitä meinasi. Mokoman sietäisi tulla herrasmiehen kävelykepillä pieksäen tiehensä ajamaksi, mutta ei minua kiinnosta.

Miesten muoti ei totisesti ole lempiaiheitani, mutta kai tässä nyt saattaisi siitäkin hetken tarinoida, jos puheisiinpyrkijä noudattaisi alkeellisiakaan käytöstapoja; ei siis mölähtäisi tai edes yrittäisi saada avauksen kuulostamaan muulta kuin vittuilulta. Tavat eli etiketti ovat näet aivan yhtä tyhjän kanssa, jos hyvää tahtoa ei ole rahtustakaan.

En siis välttämättä halua tietää mitä jollekulle kuuluu, koska vastapuoli saattaa olla minkälainen käytöshäiriöinen, neuropsykiatrinen tapaus, päihderiippuvainen tai muu ongelmakimppu hyvänsä. Joku, jonka ongelmat ovat niin valtavat, etten minä – tavallinen keski-ikäinen mies – pysty niitä edes lievittämään saati auttamaan.

"Esittäytymätön mölähti – yleensä tarkoitti sanottuun nähden käänteistä – muttei aina ole varma siitä itsekään."

Ja niin sanottu yhteyteen pyrkiminenkin saattaa sitäpaitsi olla yritys kupata, pompotella tai pitää toista hupinaan – havaintojeni mukaan viimemainittua häirikkö-Väinämöistä saattavat esittää monet sinänsä normaaliväestöönkin luettavat täkäläiset juntit. Kuinka ihmeessä kenenkään velvollisuus olisi leikkiä mukana? IH-MIS-KÄ-SI-TYS!

En minä ainakaan suostu. Juntit voivat hölistä mitä hölisevät, mutta jos minä kuulen sanankaan, poliisilla on kohta asiaa nimittelijälle – joko livenä sinivilkkuautosta tai sähköisen rikosilmoituksen perästä. Tuntemattomien tervehdyksiin en vastaa enkä ala puheisiin käytöstapoja vailla olevien kanssa. Suomi on nimittäin vapaa maa. Onneksi.

Ihmettelenkin, että kuinka Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto on kehdannut tärvätä muita kuin itse kapitalismilla tienattuja rahoja tähän mainokseen. Ja on vielä kaiken hyvän lisäksi tehnyt sen todellisen – ilmeisesti myös oikeasti koulukiusatun – ihmisen kasvoja hyväksikäyttäen. Teidän maakuntakäsityksenne on outo – en tunnista sitä.

"Moni sinänsä normaaliväestöönkin luettava juntti esittää häirikkö-Väinämöistä, joka yrittää pitää ihmistä hupinaan."

Kyllä se vain valitettavasti on niin, että jotkut on pakko jättää yksin sekä eräät panna lukkojenkin taakse – se on vuosikymmenien hyssyttelyn, imartelun, seläntakana nauramisen ja juoruamisen sekä välinpitämättömyyden summa. Olisi pitänyt tehdä ilmoitus ja toimittaa hoitojärjestelmän piiriin parhaimmillaan jo lastentarhasta.

Vasta sen jälkeen, kun asianomainen myöntää sairautensa, häiriönsä, riippuvuutensa tai muun ongelmansa sekä on hoitotasapainossa; voi pyrkiä yhteisön jäseneksi uudestaan – ehkä. Niinpäniin; kukahan koulussa kiusasi, teki vahinkoa yhteiselle omaisuudelle, rälläsi mopolla ja häiriköi jopa satunnaisia kadullakulkijoitakin?

Voin siis vain vaivoin olla purskahtamatta nauruun ajatuksesta, että kaiken takana olisi yksinäisyys eikä perintötekijöiden, kasvattamattomuuden ja hoitovelan yhdistelmä. Vai kuvittelevatko ne peräti – nyt oikein maakuntaliiton siunauksella – lievittävänsä toisten yksinäisyyttä tuolla teatterin pitämisellään? Jösses.