Itse tässä on jokaisen oma elämänsä elettävä – sikäli, kun enää kohta pystyy

(Kuva: Jari Kähkönen)

Niin ihmisiin tympääntynyt erakko kuin olenkin; ei ole taikakeinoa välttää heitä täysin. Olemme sosiaalinen eläinlaji, joka tarkoittaa että näemme, koemme sekä olemme mieltä toinen toisistamme – näin tämä on mennyt aina – se ei missään tapauksessa ole pelkkä nykyajan ilmiö tai tietynsortin teknologian seuraus.

Olin pääkaupunkiseudulla asuessani vapaa-aikana kävelyllä, kun kebab-pizzapaikan edustalla jostain sekaisin ollut riidanhaluinen ulkomaalainen tai huonosti kotoutunut tuli pyörimään eteeni. Pianpa sinne kurvasi paikallispoliisin virkapartio, jonka toinen jäsen piilotteli vinyyliä luovasti käsivartensa takana; alkaen hoitaa asiaa.

Toisen kerran katselin ostarilla sivusta kännipariskuntien naisten haastamaa riitaa, jonka panivat miehensä tappelemaan, mutta se loppui ennen kuin oikeasti alkoikaan; ilman virallista oikeudellista jälkipeliä. Mikäliene puolispurgu nainen rupesi kitisemään minulle siviilivaatteistani ja jostain ”turvamiehestä ilman merkkiä”.

"Olemme sosiaalinen eläinlaji, joka tarkoittaa että näemme, koemme sekä olemme mieltä toinen toisistamme."

Kontiolahdessakin saan valitettavasti yhä säännöllisesti kuulla kuinka on menty tansseihin tai yleisiin huveihin yksin katsoakseen kuka tuttu oli humalassa, kuinka perusteellisesti ja juorutakseen eteenpäin. Sekin on yksi osa tämänkertaisena teemanani olevan sympatian ja empatian käsitteitä – nimittäin myötähäpeä.

M-sana tuli arkipuheeseen, kun yhtenäiskulttuuri romuttui ja suuret yhteiset kertomukset päättyivät; tällöin aika muuttui häpeämättömäksi – sillä pyrittiin kovistelemaan kohteelta reaktio, kun sanoja väitti tätä häpeävänsä. Ei enää noustu yläpuolelle, oltu kuin ei ymmärrettäisi tai esitetty alaluokkaista vailla standardeja.

Tuo oli tosiaan ennenvanhaan jako kolmeen toimintatavoissa, kun ei ollut vielä turvakuplaa missä piileksiä vaan jokaisen piti toljottaa omaa napaansa. Kysykää kaima-Ehrnroothilta, että paljonko siitä oli todellista solidaarisuutta ja paljonko kateuden sanelemaa pakkoa, mutta tältä old school -luokkayhteiskunnassa näytti.

"Kun yhtenäiskulttuuri romuttui ja suuret yhteiset kertomukset päättyivät, alettiin kovistella reaktioita myötähäpeällä."

Nyt ymmärrän senkin tovi sitten Heilakassa olleen reservintiesminkä jeremiaadin yleisen moraalin merkityksestä asevelvollisuudelle; se oli juuri tätä – olisi pitänyt hävetä sekä pelätä kyllin osallistuakseen maanpuolustukseen – halusi eli ei. No, onhan tästä vielä aika paljon matkaa Ruotsiin ja Saksaan, mutta silti.

Olennaista olisikin ymmärtää, että kirjeenvaihtaja-Turtiaisen siteeraama ”nationalismi” kuoli jo vuonna 1981 – muistokirjoituksensa on Korhosen sekä Tyrkön Kekkosen nimiin kirjailema Tamminiemi-kirja. Ei enää ole niin kutsuttua yhtenäisyyttä; on vain lukemattomia heimoja, elämäntapoja ja identiteettejä.

Siksi Helsingin liikenne- ja erityispoliisikin on niin hädissään kuin surkeat vetonsa mielenosoituksissa osoittavat. Ne hamuavat tuolla sotasukupolvisen ennätyskämyllä valvontalinjallaan takaisin noin 80 vuotta sitten kadonnutta viranomaisten herjaus- sekä häpäisemis- tai ystävällismielisen maan hallitsijan loukkaamiskieltoa.

"Menneiden käsitteiden haikaaminen kertoo, että jotkut eivät ole tajunneet maailman muuttuneen."

Sitä minä tässä bloggaan, että Suomen valtiollisen olemassaolon jatkumiselle olisi suotavaa tunnustaa, jottei suomalaisia enää yhdistä paljon mikään. Eräs harvoista voisi olla käsitys perusoikeuksista ja niiden suojaamisesta; siksi ratkaisu tämän päivän ongelmatilanteeseen ei saa olla kunnianloukkauksen dekrimininalisointi.

Uusia sosiaalisia normeja ei yksinkertaisesti voi luoda tuosta vain sojottamalla käsi suorana älypuhelin näpeissä; ratsastaen katsovan yleisön tunteilla. Erityisesti keskenkasvuisten ja heidän vanhempiensa on syytä tajuta tämä. On surkeaa, että kaikki maailmamme muutokset ovat edessä yhtä aikaa, mutta tästä on puhuttava nyt.

Ajoin näet toissapäivänä katsastuksesta Fiatilla syömään makkaraperunat kaikin maustein – vaan ilman valkosipulia – palasin kirkonkylään urautunutta sivutietä, joka oli liukas kuin sianselkä; mutta kaikenpahiten säikyin silti YLE:n radiouutisia. Valtiovarainministeriön virkamies siellä jo taitteli ellei ihan poistanutkin indeksejä.

"Suomen valtiollisen olemassaolon kannalta olisi suotava tunnistaa ne harvat tekijät, jotka suomalaisia enää yhdistävät."

Kohta pidetään valtiolliset vaalit, joissa hallitusvaltaan voi päästä kaunankantajia, harhaisen etuoikeuskuvitelmaisia ja tyhmänylpeitä, jotka kuvittevat pelaavansa peliä käsittämättä olevansa itse laudalla sen nappuloina. Kun ihmiskäsitys on ”minä itse” ja yhteiskuntakäsitys ”kyllä valtio hoitaa kaiken”, voi pelkäämäni keikauskin tapahtua.

Nimittäin sellainen, että oikeusvaltio muuttuu voittoatavoittelevaksi yritykseksi, joka tienaa sakottamisella, kopittamisella ja menetysseuraamuksilla. Hyvinvointivaltio taas tavalla tai toisella pakottaa nälkäpalkkatöihin eikä sivistysvaltiokaan enää ulotu kuin maksavan asiakkaan todellisuudelta suojeltujen lellikakaroiden paijaamiseen.

Jo nyt lapsemme kasvattaa kiusaava netti, nuoret kerjäävät huomiotamme häiriköiden, kerran työttömäksi joutunut päätyy helposti ulkopuolisuuteen eikä välttämättä enää kukaan mene auttamaan kadulla kaatunutta vanhustakaan. Tämä ja enemmänkin seuraa altruismin kadosta, koska kaikkihan elävät vain sitä omaa elämäänsä.

"Vaaleissa voisi seurata keikaus, joka tärvelee Suomen tulevaisuuden pitkäksi ajaksi eteenpäin."  

Jos olisin julistaja, saarnaisin. Jos tavoittelisin valtaa, olisin ehdolla vaaleissa. En ole kumpaakaan; olen kynämies, joka käy harvoja kiinnostavaa ja marginaalista keskustelua arvoista sekä identiteetin muodostavista peruskäsitteistä pääosin yksikseen. En osta ajatusta konsensuksesta; se voi loppua koska tahansa.

Konsensus nimittäin tarkoittaa lopputulemaa, jota kukaan ei vastusta. No, seuraako tästä, että kaikki kannattavat sitä? Olehan hassuttelematta. Eiköhän tuokin ollut poliittisessa mielessä vähintään puoliksi ajan ilmiö, joka perustui ainutlaatuisesti paikallaan olleisiin ympäristötekijöihin kuten puolueteoriaa tunteva jo tietääkin.

Oikeus-, hyvinvointi ja sivistysvaltiot olivat yhdenvertaisuusprojekti, joiden tuloksena Suomi on tänään monimuotoisempi sekä -äänisempi kuin koskaan ennen. Nyt pitäisi välttää ne tavallisimmat karikot – rahahenkilöiden maksuhaluttomuus ja kulttuurisota – , jotta kaikki voisivat myös jatkossa elää itsensä näköistä elämää.