Kenttäsika en enää ole ollut aikoihin, mutta kyllä silti yhä kehtaan

Olen minä joskus Helsingin vaiheeni aikana säännöllisen epäsäännöllisesti tavannut ja tuntenut – niin pinnallisesti tosin, että lainausmerkit sietäisi ympärillensä – erään Seppo Vesala -nimisen miehen. Oli tuolloin Keskustan eli Eteläisen konstaapeli, voimankäyttökouluttaja ja Kontrollin toimittaja.

Mahtaakohan olla ylpeä, kun nostan verrokiksi vierelle samanaikaisen Turvallisuusalan ammattiliiton puheenjohtaja – vai oliko hän tuolloin jo PAMin toimitsija – Marko Kääriäisen? Syy on Olepas varovainen arvostellessasi, kun et tiedä kaikkea -hiljennys. Näin hän sanoi liiton lehdelle, kun taas oli ”rapatessa roiskunut”.

En rehellisesti sanottuna muista, että kuinka monesti ja missä kaikkiaan altistuin tuolle marginalisointi-hiljentämiselle kuin uudestaan palasi mieleeni niin kutsutusti keskustellessani Alppiharjun poliisiampumisesta. Ihan tosi. Viidennelle päivälleen jälkeenpäin riitti juttua, mutta vähänpä oli kaikkinensa sanomista.

"Alppiharjun poliisiampumisesta riitti juttua viihdennelle päivälleen jälkeenpäin, mutta vähänpä oli kaikkinensa sanomista."

Kuvio menee näin. Ensin on vaiettava tietämättömyyttään, hävettävyyttään, nimissä puhumis- tai vaikeuksien aiheuttamisvaarasta – sitten ei enää ole mitään sanottavaa – kaikki onkin salaista, ei kerrota muutenvaan ja unohda nyt jo se vanha juttu. Oikeasti; mitä eroa Jante-lailla sekä ylhäältäpäinjohtamisella on muka välillään?

Syytön en ole tähän itsekään. 17 vuotta – luullakseen joukossa mukana – opetti epäilemättä paljon pahoja tapoja. Korostan vahvasti luulemista, koska nyt tiedän, että kaikki mikä on väestössä keskimäärin on myös kenttäsioissa – siitä huolimatta, jotta molemmat luullakseni suuttuvat, kun näin sanon.

Olisiko tämä näin? Sekä he, että todelliset keski- ja yläluokka suojelevat molemmat omaa perätöntä – ellei suorastaan aivan päätöntä – etuoikeuskuvitelmaansa käänteisesti samalla tavalla. Sen tulisi tällöin olla jotain ihan outoa dandya – kaikki pikkuporvarit ovat tasa-arvoisia keskenään, ahdasmielisyydessään.

"Ihan outoa dandya – kaikki pikkuporvarit ovat tasa-arvoisia keskenään, ahdasmielisyydessään."

Todellinen elämä on kuitenkin jotain aivan muuta. Ihannoimasi on harvoin mitä luulet – viisaat heistä nauravat sinulle vasta kun et itse kuule – laitettuaan tekemään vaivalloisen&likaavan puolestaan. Tai ilkeimmillään sanoatuiskautettuaan nyt jotain – pinteestä päästäkseen – elleivät suorastaan tyhjää työtä silkkana pilkkana.

Luokkayhteiskunnassa kenttäsian pitäisi kuitenkin lukea sosiaalista koodeksia – puhutella yhtä sävyisästi järjestykseen ohjaten – toisesta ei ole suurta väliä, senkuin ärjyy+retuuttaa. Yhdenvertainen kohtelu sekä oikeusvaltio vaativat mielikuvitusta – ne ovat olemassa vain kunkin oman pään sisällä.

Niin. Alppiharjun poliisiampumisessa minun olisi siis nyt täytynyt tyytyä olemaan ulkopuolinen, jonka on alati varottava faktoihin perustumattomuutta, väärän tiedon levittämistä ja perusteettomia syytöksiä saadekseni ylipäätään hengittää sekä olla läsnä yhteiskunnassa. Vaikka kukaan muukaan ei halua eikä kykene samaan.

"Alppiharjun poliisiampumisessa minun olisi täytynyt tyytyä varovasti vaikenevaan ulkopuolisuuteen."

Siispä; mitä väliä sillä on, jos minä sanoin tarvitun paineilma-asetta ja pidin sitä vielä ratkaisevana tekijänäkin? Poliisin oma tiedotehan ihan selvästi väitti mennyn etälamauttimesta ampuma-aseeseen. Vaikka sittemmin syyttäjä kertoi olleen eikä toimineen. Että myös poliisikoiralla pureksittamalla koetettiin ennenkuin ammuttiin.

Niinikään – jos on luullakseen kaikki valta ja voivansa aina ampua tilanteen selväksi – tietenkin pitää kilpeä heikkojen toimijoiden sekundataktiikkana. Tai itsellään poikkeuksenpoikkeuksena. Perseilee, että muka kaksi osaamatonta suorittaa yhdellä kilvellä – luonnollisesti lopputulemalla puukosta tuli, henki meni.

Ymmärrän. Jos on indoktrinoitunut olevansa itse ylä- sekä toinen alapuolella – turhautuu ellei tottelevaisuutta ei ala tulla. Siksi voimankäytön porrastamisesta ja varoituslaukausten ampumisesta piti luopua, koska muuten toimintaan projisoitunut rangaistuksen luonne olisi syönyt sen hyväksyttävyyden yhteiskunnassa.

"Jos on luullakseen kaikki valta, voi aina – ainakin omasta mielestään – käskyttää tai ampua tilanteen selväksi."

Hyväksyttävyyden, joka ei ole ollut eikä ikinä varmasti tulekaan itsestäänselvyydeksi. Siispä; poliisin kannattaisi pyrkiä olemaan ampumatta joka ainoa kerta, kun se vain on mahdollista. Tiedustella, tunnistaa, rajata, väsyttää, neuvotella ja de-eskaloida uhka minimaalisella voimankäytöllä.

Mutta tietysti; siitä ei kovin kummaa synny, jos aletaan suorittaa kävelemällä joukolla jonossa ainoaa kulkureittiä suoraan kohti. Niinikään; katon ”varmistaminen” droonilla onnistuu vain, mikäli se on armeijan malliin aseistettu. Humppa-humppa hei. Ei ole eikä tule vaan silti vannomatta paras, kun kerran Suomessa ollaan.

Minun – nykyään entisen kenttäsian – matka pois alkoi, kun lakkasin teeskentelemästä, – mikä tämä maa on ja kuinka se toimii. Ei yllätä vähääkään, jotta viranomaisista ainoa oikea tieto tulee heiltä, sekä vaikka meni väärinkin niin sekin on rahvaan ongelma. Oli miten oli, mutta totella pitää tai muuten tulee penaltti.

"Viranomaisesta asia on selvä. Kaikki oikea tieto tulee aina siltä ja toteltava on tai muuten tulee penaltti." 

Niin. Sitä minä tässä bloggaan, että kuinka moisen ihan kummallisen varovaisuuden noudattaminen voi olla muuta kuin paluu Toisen maailmansodan toisellepuolen kiellossa ”häpäistä” viranomainen totuudella eli ”herjata” sitä valheella. Tai suoranaiseen ennakkosensuuriin, miten milloinkin eli kuinka kulloinkin sitä on tehty.

Empatian ja harkintakyvyn kasvu ei suinkaan tule kivuttomasti. Aika-ajoin on epämiellyttäviä muistumia; milloin toimin yksioikoisesti, jouduin kyseenalaistetuksi sekä sain vittuilua kiitokseksi joustamisestani. Piti teeskennellä, jotta toiset olisivat saaneet elää suojassa kiusallisilta tosiasioilta.

Nii-in. Kummallista ei ole muutos vaan sen puuttuminen, jos maailma ympärillä muuttuu. Ehdottomuuskin on poissa. Epäilen, olinko ennenkään todellisuudessa solidaarinen poliisille; se näet on vapaan ihmisen ominaisuus, jolla en olisi voinut kehuskella. Saa sitä normaaliväestön ulkopuolista riehujaakin siis vähän muistaa.

Jälkikirjoitus: Voi viulu näitä nettivääntöjä. Eikö tämä jankutus lopu ikinä?