Joensuulaisnuorison räjäyttelyvillitys

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä voi olla yksi joensuisen nuorison Niistä Tavallisista Paikois-
ta, vaikka täällä ei vielä tiettävästi räjäytelläkään mitään.

Minusta on aika armotonta sekä edesvastuutonta jättää enemmistö nuorista räjähdyksen jälkeiseen säikähdykseen ja vähemmistö toipumaan vammoistaan; pitämättä heille puhuttelua itse tai huolehtimatta sen pitämisestä. Mistä tietämätön tietää tai älyämätön älyää, jos ei saa sanomista käyttäytymisestään? 

Seuraavan luin kauan sitten yhdestä Mikko Laaksosen elämänkerrallisesta kirjasta. Jos 1930-luvun nuorisotyöntekijällä oli esimerkiksi silmän menemisen muodossa omakohtaista kokemusta asiasta; hän saattoi kokoontumistauon edeltä muistuttaa pommileikkien tyhmyydestä poistaen proteesin paikoiltaan koko ryhmän edessä. 

Melko karua havainto-opetusta; eikömitä? Kannattaisi varmaan käyttää vähän nykyaikaisempia otteita 2020-luvulla. Miten lienee; onko oikeasti kysymys takaperoisuudesta tai ymmärtämättömyydestä, jos mölähtää Vanhusbookin puskiksessa jotain ”heikkojen karsiutumisesta”? Kyllä vika taitaa olla ihan muualla.

"Minusta on armotonta ja edesvastuutonta jättää enemmistö säikähtämään sekä vähemmistö toipumaan vammoistaan."

Minä en ala kyökki- eli nettipsykologisoimaan, koska tiedän todellisen sairauden ja häiriön diagnosoimisen kahden keskeisimmän periaatteen kuuluvan: on oltava pätevä sellaista tehdäkseen sekä oltava henkilökohtaisessa potilaskontaktissa. Niinikään tiedostan, että diagnoosi ei ole koskaan tuomio eikä hoitokaan rangaistus.

Perään kuitenkin sananvastuuta; mikäli kaikki on kunnossa, kuinka ihmeessä voi laukoa sellaista tekstiä kuin päässään olisi reikä? Kaikkihan niin pentuina tekevät; epäilemättä, mutta saatujen seurausten perusteella opitaan viisaammiksi ja kasvetaan ihmisinä, jottei enää joudu niihin vaikeuksiin mistä pitäisi seuraavaksi selviytyä.

Jostain ongelmanratkaisutaidottomuus ja empatiavaje nimittäin kertovat. Vähintään asianomaisella on liian suuri tarve saada huomiota itselleen, sekä liian pieni kyky pohtia soveliaisuutta; molemmat tulisi kyllä löytyä terveeltä ja tasapainoiselta aikuiselta. Sitoutua toimivan yhteiskunnan ydinarvoihin, jotta voidaan elää yhdessä.

"Minä en kyökki- eli nettipsykologisoi, mutta perään sananvastuuta: miksi lauotaan tekstiä kuin päässään olisi reikä?"

Tottakai sitä teini-ikäisenä sujuvasti esitetään eri rooleja eri paikoissa, mutta sitten huomataan näin joutuvan vaikeuksiin ja erittäin kiusallisiin kasvojenmenettämistilanteisiin. Tämän tapahduttua roolit joko opitaan yhdistämään rakentavasti toisiinsa tai muussa tapauksessa sillä nuorella on todellinen ongelma.

Numeron, asian, prosessin ja "kirjoihin joutumisen" pelko on ihan turha, koska kyllä nuorten räjäyttelyleikeistä voi jo aivan hyvin ilmoittaa viranomaisille. Nehän ovat olemassa ennaltaehkäistäkseen onnettomuuksia, rikoksia ja järjestyshäiriöitä. Sekä puuttuakseen peliin ja selvittääkseen asiat, kun sellaista kuitenkin joskus tapahtuu.

Eikä kukaan tiedä, että mitä tänään räjäyttelevät 99 nuorta keksivät seuraavaksi villitykseksi, mutta auttaisi kyllä jahka heidät tunnistetaan ja tiedetään Ne Tavalliset Paikat. Olisi edes mahdollisuus puuttua peliin ennenkuin mitään lopullista tapahtuu; kun nimittäin amatööri räjäyttelee, seuraukset ovat aina jokseenkin arvaamattomat. 

"Tottakai teini esittää eri rooleja eri paikoissa, mutta hän oppii yhdistämään ne toisiinsa, jottei enää joutuisi vaikeuksiin."

Sekä; vaikka olisi ammattilainenkin, räjäyttäessä voi silti sattua vahinko, jossa menee jotain tai joku itselle tärkeä. Niin, ja yksi sadasta nuoresta, jolla on se todellinen ongelma; hän tulee jäämään koukkuun räjäyttelyleikkeihin ja alkaa kokeilla suurempia latauksia ynnä isompia maaleja. Sitten häntä vievätkin jo muut rikokset sekä päihteet.

Ja mitähän jonkun näistä tai muista asiaan liittyvistä seikoista huomauttajan oma kasvu tai nykyiset perheolot mihinkään liittyvät? Sellainen puhe on halpaa henkilökohtaisuuksiin menemistä, joka voi periaatteessa olla ihan vain huonoa verkkokeskustelua, mutta saattaa se myös merkitä jotain huomattavasti pahempaakin.

Miksi ihminen torjuu kielteisen tiedon, haluaa pysyäkin tietämättömänä tai vääntää vitsiä? Voi olla, että huomautus osui lähemmäs itseä kuin haluaa myöntää; ja vaikka hutiin sattuisikin, omat vanhemmuustaidot voivat olla kauniisti sanottuna puutteelliset, mistä ei kärsisi tulla muistutetuksi. Tai sitten mölisijällä on henkilökohtainen ongelma.