(Kuvasitaatti arvostelutarkoitukseen) Pohjois-Karjalan maakuntaliiton maakuntapäivän mainos vuonna 2023. |
Kaiken hyvän lisäksi Redesigner-projektin suunnittelija Juha Vehmaanperä esitettiin mainoksessa ilmeisen tarkoituksellisesti istuvan asennon puoliprofiilikuvassa, jotta aivan tyhmät eivät edes tajuaisi hänen todennäköisesti käyttäneen hametta tai mekkoa. Jo pitkissä hiuksissa ja tuossa neuleessa oli täkäläisittäin aivan riittävästi.
Se oli yksi hymähdys paperipostin noudon ja tarkistuksen yhteydessä, jonka olisin kernaasti jättänyt blogimerkinnättä, ellen olisi muistanut asiaa uudestaan Suuren Punamustan Syövän kolumnistin jäljiltä samalla viikolla. Hänen, kuka jääköön nyt nimettä, sillä jättihän lehtensäkin laittamatta tekstin niin nettiin kuin someenkin.
"Mainos vihjaa Pohjois-Karjalaa niin empaattiseksi ja yhteisölliseksi, ettei täällä huudella asiattomia ihmisten ulkonäöstä."Taisi käydä kuin Petri Variksen Lemmenjoen örvellys-uutisoinnin kommentoinnille Heilakan kolumnissa. Tai kuten itselleni tämän tekstin kanssa; se ei kelvannut Ukrin paikallislehtikolumnipalstalle – vaikka ensin kirjoituksia oikein pyydettiin – yksi näet lähti heti matkaan vaan toinen jäi jostain kumman syystä epämääräisvarastoon.
Ymmärrän; päästinhän äsken käsistäni Huutomerkki-sarjan Väkivalta avioliitossa -kirjan, jonka kaikkein ahdistavin kohta oli pikkupojan tepastelu naureskellen, kun isänsä pieksi äitään – tiesi näet saavan uuden lelun syyllisyydentunnon lepyttelynä. Nämä ovat niitä samoja, jotka katselevat syrjintää vierestä mitääntekemättöminä.
Pohjois-Karjalassa ei olla yksin muuta maailmaa jäljessä, mutta myös käytös on aivan käsittämättömän junttimaisen tökeröä. Näin tämän lähtökohdan viimeksi Avarninskandaalin STT:n syyteuutisen kommentoinnissa SPMS:n FB:ssä, kun tein tarkistuksia tämän kirjoittamisen edeltä. Pitikö kommentointi edes koskaan avata?
"Pohjois-Karjalassa ei olla vain maailmasta jäljessä, mutta myös täkäläisten käytös on käsittämättömän junttimaisen tökeröä."Sanonko miten Pohjois-Karjala tulisi uudelleensuunnitella? Oppia, että kaikilla on perusoikeudet. Niihin kuuluvat esimerkiksi vaan ei ainoastaan kunnian ja yksityiselämän suoja, vapaa liikkuvuus, oikeus valita asuinpaikkansa itse sekä turvallisuus eli muun muassa suoja häiriköinniltä julkisessa tilassa.
Niitä vastaan rikkovat alle 15-vuotiaat vietäköön kotiinsa tai ohjattakoon lastensuojeluun eli nuorisopsykiatriaan. Yli 15-vuotiaat pistettäköön kerrasta putkaan ja useammista tuomittakoon kunnianloukkauksesta sekä vainoamisesta. Molemmille tulee heti lähestymiskielto ennenkuin järjestelmä lopulta nujertaa heidät tottelevaisiksi.
Oppikoon, että ei ole pakko tervehtiä eikä vastatakaan tervehdykseen. Ei tulla tutuksi, antaa jututtaa itseään tai kuunnella minkäänsorttista vittuilua. Jos joku ei sen paremmin halua puhua, tietää, tutustustua kuin jakaa elämäänsäkään kenenkään kanssa; tämä on hänen oikeutensa. Sitä on pakko kunnioittaa – vaihtoehtoja ei nimittäin ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Tätä blogia voi kommentoida vain suomen kielellä.
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.