Kakarat, kansa ja poliitikot samaa maata – eikä se edes heitä hävetä

(Jari Kähkönen) Siinä symbolia kerrakseen; kuvassa kansantasavallan
kansanarmeijan salkku, jonka sisältöä lähinnä käytettiin pitämään sitä
kansaa kurissa totalitaarisessa valtiossa. Käskyt korvasivat mielikuvi-
tuksen ja puhdasoppisuus empatian.

Onko tämä oikeasti sattumaa? Samaan aikaan kun Kokoomus luukuttaa jo kauan toimimattomaksi tiedettyä reaganomiikkaa valumavaikutuksineen sekä etuudelta työhön -pakottamispolitiikkaa; perussuomalaiset jättävät kaverin ja kaikista maailman paikoista vielä nykyiseen Talebanin hallitsemaan Afganistaniin.

Kasvaessani olin lastentarha-asiakas, joka tapasi täysin vailla alan koulutusta olevan työntekijän; omana näkemyksellisenä totuutenaan hän kertoi, että huonostikäyttäytyvä vertaiseni vain toisti mitä on kotona oppinut. En tiennyt mitä sanoisin, mutta se annettaneen anteeksi, koska tuolloin 1970-luvun lopulla olin alle viisivuotias.

Sittemmin kasvoin, luin ja mielestäni myös valistuin; ajattelin edellisestä, että höh humpuukia tai mitä liene vanhojen vaimojen tarinointia. Nyt katson jonkunsortin lastenhoitajan olleen todennäköisesti oikeassa; sen estämättä, että minua ei kaiketi olisi pitänyt vielä noin nuorena kuormittaa tuollaisilla suurilla elämän totuuksilla.

"Onko Kokoomuksen reaganomiikan ja Perussuomalaisten kaverin jättämisen samanaikaisuus todellakin sattumaa?"

Vanhemmuutta on todentotta kaikenlaista: kaveri-, kakara-, jälkeläistään pahemmat, kakaran käskyttämät vanhemmat, antaamennä -tyyli, en halua tietää -kasvatus ja niin edelleen loputtomiin asti. Niin, miten meni niinku omasta mielestä? Ei ihme, että tänään tunne- ja empatiataidot ovat monella hukassa.

Älköön ymmärrettäkö väärin. Maassa on riittävästi hyveestä velvollisuuden tekevää henkeä, jossa lockelaisvitsiä sivuten alemman pitäisi rohjeta ojentamaan ylempäänsä, mutta sitä tapahtuu aivan liian harvoin. Ollaan hahahaa opetuksellisesti oikeassa tai ensin loukataan ja sitten moralisoidaan suostumus/asian sillensä jättäminen.

Tulisi kyetä ymmärtämään, että ylemmän vaivannäön, nolostumisen tai uskottavuuden kyseenalaistumisenkin pitää lukea lakia. Muussa tapauksessa alempi kasvaa kieroon oppien alistumaan huutavan auktoriteetin edessä eikä hänelle kehity sen paremmin oikeita arvoja, itseluottamusta kuin empatiaakaan.

"Vanhemmuutta on kaikenlaista ja turhan usein hyveestä on tulla velvollisuus. Ei ihme, että monella on empatia hukassa."

Hänestä tulee opportunistinen, fatalistinen ja konformistinen ihminen, joka noudattaa annettuja käskyjä silloinkin jos ne olivat suosituksia tai mielipiteitä; pääasiallisena motivaattorinaan on häpäisyn, poikkeavuuden ja rangaistuksen pelko. Ja ellei tule; selviää, että psykiatriassa normaalin sekä häiriintyneen raja on todellakin liukuva.

Siispä; diagnostisesti normaalin vaihteluväliin mahtuu ihmisiä, joista jokainen saa tapella itse puolestaan, koska oma, onni, seppä ja niin edelleen. He eivät välttämättä ole oikeasti keskiluokkaa, monet edes kunnollisia proletaarejakaan vaan samoja kurjallistoon kuuluvia ressukoita keitä oikeistolainen politiikka pahiten kurittaisi.

Jotkut ovat juntteja; heidän kotinsa ohi sivistys ajoi pysähtymättä päivänä, kun siinä talossa ei oltu kotona. Eikö tosiaan ole huvittavaa, että hyvinvointivaltio sallii huonommankin aineksen lisääntyä, jäädä henkiin sekä saavuttaa tavoitteita? Sikäli, jos juntit eivät suutu rinnastuksestani, koska jopa heillä on standardinsa.

"Sivistys ajoi junttien pysähtymättä. Suuttuvatkohan he rinnastuksesta, koska sielläkin on standardinsa?"

Kokoomusreaganomiikka sekä perussuomalainen ihmistenkohtaamisrajoitteisuus uppoavat tosiaan kuin ilmaa kevyemmät kaasuuntuneet vaaralliset aineet tunne- ja empatiavajaisiin täysi-ikäisiin, joita ei nauramatta voi sanoa aikuiseksi. Mutta mikä menee teidän [nuorten] kaaliin, häh? Ei enää Suosikki vaan häpäisyvideot!

Niin tosiaan; kansalaiset, poliitikot ja nuoret ovat samaa maata eikä vähääkään hävetä. Nuori menee liikehuoneiston ovelle huutelemaan hävyttömiä, toinen nuori kuvaa kännykkävideota ja kun reaktio tulee niin huutaja pakenee; loput viidestä kymmeneen nuorista tököttävät paikoillaan kuin mitään ei muka olisi tapahtunut.

Suuttuminen hyvä, huutaminen ja juokseminen parempi mutta fyysinen käsiksikäyminen olisi paras. Jätän arvailematta, että alettaisiinko "täysosuman" tullen vinkuen leikkiä uhria vai kaataisiko joku maahan, muutamat potkisivat tai hyppisivät päällä sekä loput jakautuisivat kahtia ilkkuviin ja välinpitämättömiin. Kaikki vaihtoehdot ovat surkeita.

"Täysi-ikäisille reagonomiikkaa ja ihmistenkohtaamisrajoittuneisuutta, mutta mitä nuorille? Häpäisyvideoita!"

Oppimattomimmat, auktoriteettivastaisimmat sekä sopeutumattommatkin tyypit tunnistavat nähdessään edelläkuvaillun päivänselvän kiusaamiskuvion eivätkä sitä hyväksy, vaikka reaktiot ovat jokaisen omia. Niitä riittää: lievimmillään nauretaan huonot hampaat irvessä, kun kiusattu löi takaisin ja vahvimmillaan tulee primitiivireaktio.

Pennun pitäisi tosiaan oppia jo kotonaan ennenkuin kotipihaa edemmäs päästetään, että toista ei voi loputtomiin ärsyttää seurauksitta. Tai kuinka ikävää on väärinkäyttää vapautta ja oikeutta pahantekoon; sekä, ettei kukaan liioin ole kaiken aikaa kaikesta oikeassa. Nämä ovat vasta alkeet, sillä oppia ikä kaikki/oppiminen on elinikäinen juttu.

Eikä politiikkakaan voi olla jatkuvasti epäoikeudenmukaista tai vahingollista, koska tällöin yhteiskunta muuttuu epävakaaksi ja lopulta valtio epäonnistuu. Ihmisissä taas on pääsääntöisesti vain kiusaajia, kiusattuja sekä mukanahöhöttelijöitä, mutta kukaan ei ole koskaan niin onnekas, että saa olla koko elämänsä niistä vain yhtä.