Kylläpä tuli taas lukijareaktioita. Mutta miksi kirjoittaisin menestyksekkäästi, kun voin kirjoittaa sen ja siten kuin itseäni huvittaa? Tekijällä on sekä tuleekin olla kirjoittamisen vapaus; hän ei ole vastuussa lukijan tunteista tai ajatuksista. Eikä tekijä liioin välttämättä ole sama asia kuin teksti; jokohan senkin viitsisi jo lopulta uskoa?
Julkinen kirjoittaminen omakielisesti ja pysyvin kirjaimin on aina ollut, sekä on ilmeisesti vastakin radikaali teko. Työtapa pakottaa vastaanottajan passiiviseksi ja lopputulos tapaa saada ajattelemaan, mutta joskus kun aiheutunutta ääntä kuuntelee; voisi luulla, että kynällä on sittenkin puukotettu jotakuta eikä kirjoitettu.
Ihmekö, että menestyjät kirjoittavat joko mitäänsanomattomia, vaaratonta viihdettä tai vallan projektiassistentteinä luennoivat ylhäältäpäin kuinka asiat ovat? Heidän työnsä tukevat järjestystä, mutta olennaista on tehdä se helpommaksi kestää lohdulla, viihtellä ja viemällä huomio toisarvoiseen.
Kaikenviimeksi epäkohta haluataan korjata, jos silloinkaan. Karjalainenkin haluaa tietää paljonko saat palkkaa, koska piehtaroi vahingonilossa mikäli tienaat vähemmän; jos tienasitkin enemmän, hän menee punamustan puhumattomaksi kateudesta. Siispä, tietääkö lukija itsekään missä suhteessa on epäkohtaan ja puhuuko siitä totta?
Jos yleisön pakottaa ajattelemaan, seuraa vihanräiskähdys. Siitä viis, että ihmiskunnan ainoa toivo on ajattelussa; eli kyvyssä tarkastella asioita ulkoapäin, hyvine ja huonoine puolineen. No, tekstin tila ei ole koskaan loputon, joten huonot puolet ensin esiin näkyvästi, sillä muuten tekstiä ei jakseta lukea tai asiaa ymmärretä. Kuulemma.
Ajattelua se on torjuntakin. Kyökinpsykologisoiville väitteille omien vaikeuksiensa valittamisesta tekstissä osaan jo nauraa, mutta sille en kuinka ennakkoluuloinen syyttelee kapeakatseisuudesta; puhumattakaan kuinka valtaväestön lailla elävä vinkuu suvaitsevaisuutta itselleen. Miten sitä taas hoettiinkaan; osui ja upposi, niinkö?
Kosket sinä, silloin ei saisi kukaan muukaan. Tai vähintään pitää tekaistuihin muodollisuuksiin vedoten tehdä parhaansa, että teksti ei koskaan valmistu; ja jos se vahingossa joskus päivänvalon näkee, silloinkin vuolaimmin keskustellaan jossain syntyjen syvien kyljessä nököttävästä asianvierestä.
Ehei. Sellaista ei aito kynähenkilö tee; jos tekee, kyvyt viittaavat ennemmin ideologin, prefektin tai inkvisiittorin uran suuntaan, vaikka tekstiä syntyisikin. Eräiden elämänmittaista hankurointia, sopeutumattomuutta ja kipuilua katsellessa tosin ei tiedä varmasti, että kumpi on julmempaa; joutua oikealle paikalleen vai jäädä etsijäksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.