Moni-ilmeisen ja -äänisen maailman hyväksymisen tuska

(Kuva: Jari Kähkönen) Ajattelen ja kirjoitan pitkiä ajatuksia.

Se, että minä ajattelen ja kirjoitan pitkiä ajatuksia, on minun asiani. En ole velvollinen niitä lyhentämään tai suomentamaan. Ajattele ja kirjoita itse, jos näin saat onnesi. Äläkä suotta odota, että minä edes lukisin sanasi tai olisin peräti samaa mieltä. Muuta neuvoa ei moniäänisessä ja -ilmeisessä yhteiskunnassa ole.

Keskeisintä kaikille älyllisyydentorjunnoille on takertuminen yksittäiseen epäolennaisuuteen, jonka taakse mennään piiloon muka vihollista, vaikka ainoa vihollinen on omassa sisimmässään. Mitä peittelet; keskentekoista persoonallisuutta, tietämättömyyttä vai keskustelutaidottomuuttako? Miksi tunnet tuskaa?

Yläastelogiikassa katsotaan ensin kuka puhuu, ja sitten vaikka keksitään tekosyy millä kaataa sanottu takaisin. Vastaavaa harjoitetaan myös ikuiseen alle 20-vuotiuteen jämähtäneissä erittäin epäterveissä (poika)sakeissa, joissa painetta kypsyä ja aikuistua pakoillaan jatkuvan teennäisen huvittelupakon taakse. Höhöhöö, onpa hauskaa.

Mitä et muka ymmärrä? Jos Esa Saarisen mukaan puoliraa’at punkit vieroksuivat ylikypsiä tyylitaitureita ja vanhoja mestareita; olet sinä nyt vapaa olemaan tykkäämättä tai osallistumattakin, jos niin itse tahdot. Käsitä edes se, että tänään jokainen tekee omaa juttuaan eikä se ole mitenkään sinulta pois.

"Keskeisintä älyllisyydentorjunnoille on takertuminen epäolennaisuuteen, jonka taakse mennään piiloon."

Yhtenäisyydenhaikaus on naurettava kuvitelma, että minkäänsortin historiallinen massapuolue enää koskaan palaisi, mutta nyt haikaaja itse saisi sitä pomottaa. Tuskin hän tietää mitä tarkoittavat ideologia, ylhäältäjohtaminen, puhdasoppisuus tai manikealaisuuskaan; niitä haikaaja kuitenkin harjoittaa kuin pahiten osaa.

Muuten; liekö naurettavampaa olekaan kuin loukkaantua sen puolesta, jota ei edusta eikä mistään mitään tiedäkään? Onneksiolkoon! Tapasit juuri piiloällittelijän. Mahdollisesta humaaniudestaan huolimatta mokoma eläjä ei osaa sanallakaan sanoa, että mitä puolestaloukkauduttu oikeasti on ja miksi sen tulisi saada olla olemassa.

Nämä julkisen mielipiteenvaihdannan mekanismit vertautuvat mielestäni kaikkein parhaiten sanoihin, jotka kuulin äsken yli 30 vuotta vanhassa BBC:n Iso-Britannian junapoliisi BTP:tä käsitelleessä dokumentissä. Sanojina oli jalkapallohuligaaneihin soluttautuneet piilomiesoperatiivit, jotka kuvailivat valvomansa ilmiön syntysyitä.

Se oli vallanhalua; päästä samantasoisiksi sanomalehden tai Margaret Thatcherin kanssa, mitkä suhtautuivat jalkapallohuligaaneihin kauniisti sanottuna kielteisesti. Suomeen vietynä; tuolloin elettiin suunnittelupolitiikan loppua ja areenapolitiikan alkua, joka merkitsi myös luokkayhteisöllisyyden korvanneen hyvinvointivaltioajattelun loppua.

"Selitysmalleja yhdisti vallanhalu; päästä tasoihin heitä halveksineen Thatcherin tai sanomalehden kanssa."

Maailma lähti tuolloin muuttumaan moniääniseen ja moni-ilmeiseen suuntaan. Kaikille tämä ei käynyt, koska aivan liian moni haluaa olla osa isoa kokonaisuutta, tulla hoivatuksi tai pahimmillaan peräti johdetuksikin. Kun ei saa eikä pysty; herää mitättömyyden- sekä tarkoituksettomuudentunnetta ja ne taas nostattavat vihan.

Niinno; ihmekö tuo? Jos oma persoonallisuus jäi keskenkasvuiseksi, eikä joko uskalla tai osaa ajatella itse; eikä etenkään pysty hyväksymään ajattelunsa seurauksia. Luonnollisesti moisen on vaikeaa elää jälkimodernissa yhteiskunnassa; no, yhtä ankeaa kuin asemansamenettäneiden ja sitä koskaan saamattomienkin varmasti on.

Minä en sinulta mitään halua; en soisi olevani pomosi, puolesta-ajattelijasi tai kaverisikaan. Alan myös kyllä hiljalleen tympääntyä siihen, että luulet minun olevan velvollinen viihdyttämään, palvelemaan sekä jopa suojelemaan sinua kaikelta mitä ikinä keksitkin pelätä, koska olen kirjoittaja. Olet omillasi, kuten nykyään kaikki ovat.

Lakkaa syyttämästä haaveidesi ”ääripäätä” yhteiskuntamme nykytilasta; sinä, tolkun ihminen eli kriittinen massa siihen olette syyllisiä. Ette kestä ylhäältäjohdetun tekoyhtenäiskulttuurin normaalistamisen ja rangaistuksenpelon katoamista, sekä koette aivan turhaa tuskaa moniäänisestä ja -ilmeisestä yhteiskunnasta.