Yksin oikeassa oleminen

Voiko joku olla yksin oikeassa? Usea pelkuri, opportunisti, vallanhimoinen, kontrolloija, puhdasoppinen, roisto sekä keskinkertaisuus hautoo tätä mielessään. Phöh. Itsenäisessä ajattelussa tärkeintä on kyky tarvittaessa muuttaa mieltään välttääkseen urautuminen, marginalisoituminen sekä epärelevanssi.

Ihminen on laumaeläin eikä ajattelu käy häneltä luonnostaan, päinvastoin. Kaikki pitää aina kääntää mahdollisimman nopeasti sanailevan näsäviisaaksi höhöhöhööksi tai ainakin tulee esittää kuin hyväksyen toistaisi kunkin nuotiopiirin niin sanottua tavanomaista viisautta. Ajatteluhan suorastaan pelottaa niitä!

Enkä minä sillä; hyväksyttävä ihmisyyden muoto on olla yksinäinen susi ja änkyräkin, jos vaikka mokomien pakonomainen etäisyyden ottaminen kaikkeen sekä omaehtoisuus joka paikassa tuppaakin tällä ikää lähinnä naurattamaan. Valitettavasti näkyy niin pitkälle, että laulun&tanssin takana ei oikeasti ole mitään sanottavaa.

"Ihminen on laumaeläin eikä ajattelu käy luonnostaan, päinvastoin. Kaikki pitää kääntää nopeasti tyhjäksi höhöhööksi."

Sitten on tietenkin olemassa myös sen sortin intersektionaaliset, jotka ovat kuin Speden Tupakkalakko -elokuvan rauhanaktivisti-sivuvitsin koomikkohahmot 40 vuoden takaa; vaan toisin kuin esikuvat, he vetävät esitystään täysin tosissaan. Kuinka muka tämä ei ole tärkeää, mutta tuo taas on; ja sitäpaitsi, sehän sisältyy siihen jo.

Ei ihme, että kirjanoppineet, tavanomaisten menetelmien soveltajat ja yhtenäisyyden rakastajat pitävät maailmassa valtaa. No, ainakin ovat kuin pitäisivät; heidän haastamisensahan on usein pelisääntöjen vuoksi niin vaikeaa, että se jää tekemättä. Joku ongelmapersoona näkee tästä ehkä päiväunta, mutta ei ponnista eikä nouse.

Siksi itsestään ajattelijaa tai kirjoittajaa haikaavan nuoren henkilön ensimmäinen opetus onkin sujuva kyky katsoa ympärilleen ja tarvittaessa pitää hengentuotteensa omana tietonaan. Sellaisia suopeiden vertaisten seuroja ei nimittäin usein tule vastaan, että voisi itseään turvallisesti ilmaista.

"Ajattelijaa tai kirjoittajaa itsessään haikaavan ensimmäinen opetus on kyky katsoa ympärilleen ja tarvittaessa vaieta."

Vallanpitäjät vihaavat kirjoittajaa ja ajattelijaa; vertaiset kadehtivat, kirjanoppineet yrittävät lannistaa, kylähullut luulevat liittolaisekseen sekä kieroilijat juoksuttavat jos voivat. Jonkun aikaa saa armoa toiveella, että ”tulisi järkiinsä” olemalla hiljaa, tai valitsisi selkeästi jonkun puolen; sitten kaikki tietäisivät miten tulee suhtautua. 

Vaikeudet alkavat, kun ei hyväksykään ylhäältäpäin annettuja valmiita vastauksia; haluaa tietää enemmän. Että mistä tiedetään tiedettävän, kuka on tuonkin nimittänyt kaikenviisaaksi ja millä perusteella? Eikä tämän tehdessään kuitenkaan hae huomiota itselleen, yritä olla hauska tai tienata eikä juokse jonkun hyväksytynkään tahon asialla.

Minun työhypoteesini on, että kaikki vihaavat varmuutta elleivät itse saa jakaa sitä. Ongelmallista on, että vaikka ”avattaisiinkin vähän” niinkuin muotitermi kuuluu; yleisö ei välttämättä silti halua mistään mitään tietää. Kunhan vain vinoilevat, lannistavat, kysyvät pahoja ja sitten lopulta väsyttyään kääntävät selkänsä.

"Kaikki vihaavat varmuutta elleivät itse saa jakaa sitä. Ongelmallista on, etteivät he välttämättä halua mistään mitään tietää."

Sikäli, jos moista teatteria ylipäätään kehtaa seurata; voi vain vaivoin olla nauramatta kuvitelmalle, että teilatulle kirjoitukselle tai ajatukselle tehtiin oikeutta. Sellaiseen eivät usko kuin lapsenmielet, tekopyhät sekä kieroilijat; heidänkin sitoutuneisuuden asteensa valittuun toimintamalliin jää usein jälkipolvien arvailun varaan.

Jokasortin salaliittoteoriat torjun. Tarkoitushakuisuuden ja matalamielisyyden tähden tutkimatta jääminen tai epäoikeudenmukaisesti teilaaminen ei ole osoitus kohteen kelvollisuudesta; on todistettu vasta olemassaolo, ei arvoa. Todellinen ajattelija tai kirjoittaja ei nimittäin logiikan kuperkeikkoja heittele.

Siispä, mistä minä tiedän voiko yksi ajattelija tai kirjoittaja olla yksin oikeassa; sen näkee vasta tapauskohtaisen arvioinnin jälkeen. Onko edessäoleva edes kelvollista työtä? Tulisi olla selvä, että omalla ilmoituksella ei vielä paljoa saa; poseeraajia, itsensäbrändääjiä ja performanssiartisteja on kulussa ihan liikaa.

"Jos moista teatteria kehtaa seurata; voi vain nauraa kuvitelmalle, että kirjoitukselle tai ajatukselle tehtiin oikeutta."

Kiinnostava esitystapa toki sijansa saakoon. Joitain muotovaatimuksia tulee silti voida esittää, koska muuten ajatus on liian vaikea seurata ja lopulta karkaa tykkänään. Sikäli kuin siihen oikeasti oli koskaan tarkoitus perehtyäkään; eikä vain laittaa nuo hassusti puhuvat kummajaiset tappelemaan keskenään, että saadaan nauraa.

Niin, onhan siinä selkeä ero; toisille hupi, joukkoon kuuluminen, turvallisuudentunne, muuttumattomuus, ehdottomuus, muiden valvominen, voitto ja ties mikä muu on vain tärkeämpää kuin ajattelu tai kirjoittaminen. Se näkyy kaikessa mitä he tekevät, tietenkin. Käsittäminen ei ole ymmärtämistä eikä ymmärrys sama kuin hyväksyntä.

Siitähän ne riemastuisivat, jos nyt tämän vuoksi määrittelisin heidät vailla täyttä ihmisarvoa oleviksi. Ei tipu. Hanki elämä; aloita vaikka pätkällä itseluottamusta, ja kun olet valmis, siirry omanarvontuntoon. Älyä edes, että se mitä sinä et ymmärrä, ei vielä loppujenlopuksi ole paljonkaan mitta. Jos et muuta osaa, anna ainakin olla.