Löytötavara

(Kuva: Jari Kähkönen) Mitä itseeni tulee; en edes noteeraa joitain lippalakkia puistopenkillä tai urheilu-
kenkiä liikuntatilan edustalla. Ne minä jätän niine hyvineen paikoillensa.

Löysin irtainta omaisuutta, jonka lähellä oli yritystoiminnan rakenteita, mitkä mahdollistivat yhteydenoton oletettuun omistajaan. Vahvisti, että näin oli ja sitten sovittiin hänen ehdottamastaan jättöpaikasta. Eikä siinä muuta, mutta kun seuraavana aamuna puskiksessa jo toinen omistaja kyseli samaa tavaraa.

Oho. Mikäs siinä; onnena onnettomuudessa omaisuus oli tässä tapauksessa sellaista, että omistajuus pystyttiin ratkaisemaan riidattomasti. Tämä olkoon opiksi niille, jotka eivät jo tienneet – ja muille kertaukseksi – , että ihmiset voivat puhua aivan mitä sattuu. Miksi luulet maassa olevan löytötavaratoimistoja?

Siispä. Löytötavarat viedään poliisiasemalle. Jos se ei sijaitse järjellisen matkan päässä, tehdään käsipysty eli viittilöidään ohikulkevalle partiolle ellei se ole hälytysajossa; tai puhutellaan pysähtynyttä partiota, mikäli käynnissä ei ole kiireellisempi&vaarallisempi tehtävää. Jos oli; odota vuoroasi kärsivällisesti.

"Olkoon opiksi tietämättömille ja kertaukseksi tietäville. Miksi luulet maassa olevan löytötavaratoimistoja?"

Puhelinkin on myös keksitty. Arkisin virka-aikaan voi soittaa poliisipäivystyksiin, joiden numerot saa viranomaisen verkkosivuilta ja muina aikoina hätäkeskukseen. Viimemainitun nimikettä ei pidä pelästyä; se välittää asiasta tiedon poliisille, joka joko tulee tapaamaan sinua kohtapuoliin tai ottaa yhteyttä sopiakseen jotain.

Oma esimerkkini tässä tapauksessa varoittakoon siviilejä, hyväuskoisia ja toheloita. Tiedätkö mikä on vähäarvoinen, laitoslöytö tai vaarallinen löytötavara? Miten voit riidattomasti selvittää kenelle se kuuluu? Niin juuri. Sentähden saisit olla varovaisempi, kun postailet someen – otitpa löytötavaran talteen tai ei.

Missä olosuhteissa jotain löysit? Sellaistakin nimittäin sattuu, että ”löytötavara” on oikeasti rikoksen sisältävän keikan jämät eli perä. Sellaiseen ei kannattaisi koskea ylipäätään ilman poliisin lupaa, ja tyhmin mahdollinen temppu on päästää tieto asiasta laajasti yleisöjulkiseksi; kerro nyt vielä nimesi sekä osoitteesikin.

"Arkisin virka-aikaan voi soittaa poliisipäivystyksiin ja muulloin taas hätäkeskukseen, arkailematta."

Älä yritä olla oma-aloitteinen, jos et tiedä mitä teet. Älä luule olevasi joustava ja järkevä ihminen, jos todellisuudessa jätit ajattelemasta, olit välinpitämätön kännykäntaaksepakenija tai peräti vain sometit mielihyvää saadaksesi. Olet tietämätön, maallikko eli siviili – kuulut lippusiiman taakse. Syystäkin.

Ammattilaisetkin mokaavat välillä, mutta onneksi he tekevät harvoin yksinään peruuttamattomia päätöksiä, joiden seurauksia ei voida edes korvata tai lievittää mitenkään. On nimittäin olemassa paitsi laki, määräykset ja esimiehet, mutta ennenkaikkea ryhmätyö – kokeneemmat voivat näin neuvoa kokemattomampaa.

Siksi sanoisinkin, että kansalaisten pitäisi yrittää hoitaa keskenään, paikallisesti tai someaalisesti vain varmasti rahalliselta arvoltaan vähäisiä löytötavara-asioita. Mitä itseeni tulee; en edes noteeraa joitain lippalakkia puistopenkillä tai urheilukenkiä liikuntatilan edustalla. Ne minä jätän niine hyvineen paikoillensa.