Pitäköön kivaa keskenänsä

Olisihan tämä pitänyt arvata: yksityisen turva-alan jatkuvasti vellovassa skandaalissakin minut sivuutetaan, koska aina ennenkin jäin tosipaikan tullen yksin. Ääneen pääsi kaikennäköisiä sössöjä kuten esimerkiksi korttikurssit käynyt soluttautuja-artsu kuudella kuukaudella työkokemusta yhdestä kohteesta.

Miltä tuntuu lukea hissikoulutuksen tai mies tekee ja mies vastaa -tyyppistä alakulttuuripuhetta, jonka syntyperänkin osaisin kyllä selittää, mutta nämähän ovat kuin jo itse sanakin olisi suurempikin uusi löytö? Kun oikea totuus on moninkertaisesti luultua pidempi, monimutkaisempi ja nolompi.

Sen takia minä päätin vaihtaa aihetta edes yrittämättä löytää siitä jotain relevanttia sanottavaa päivittäin; tiedän paremmin kuin hyvin mitä on toimittaa julkaisua, jota kukaan ei muka lue, vaikka kaikki kaikki jutut lähes sanasta sanaan tietävätkin – se on liian ikävää. Olin tosiaan ajatellut loppuvuoden blogiteksteiksi jotain aivan muuta.

"Olen jäänyt tarpeeksi monta kertaa yksin ja toimittamaan ei kenenkään lukemaa julkaisua; siksi poistuin keskustelusta."  

On kuin Alpo Ruuthin proosassa, jonka naishenkilön työpaikalle oli tullut tv:n filmiryhmä, mutta perinteisen räväkän työläisnaisen tavoin esiintynyt haastateltava oli editoitu pois esitettävästä työstä. Kun ei oltukaan oltu hihittelevän kainostelevan sovinnainen kohdattaessa. Kenelläköhän kivisti naiskäsityksestä?

Heh; siitä johtui mieleeni – ei kuitenkaan välttämättä samassa teoksessa – annettu vähemmän kuin imarteleva kuvaus luullakseni Jakomäen tossupiiristä, joka oli kyllä ajanoloon erikoinen yksityispoliisikokeilu turva-alan historiassa. Ensin se muuttui yksimiehikseksi ja sitten loppui kokonaan – maksuhaluttomuuteen.

Queen -elokuvan katsottuani hain esiin tämänkin kasarivedon, joka oli ollut merkityksellinen itselleni teininä. Onkohan nyt niinkuin oli ollut jo ennenkin; menestymättömyys ei tunnu miltään, koska en ollut kenenkään peukalon alla, lumouksessa tai juossut päättömästi ekstaasiin?

"En ollut peukalon alla, lumouksessa tai ekstaasissa. Siksikö menestymättömyys ei nytkään tunnu miltään?"  

Loppiassunnuntaina maan mediatalot julkaisivat jälleen kesätoimittajahakunsa, joihin osallistuin lähinnä tottumuksesta tai velvollisuudesta, vailla suurempia odotuksia. Vai onkohan se jo peräti ihan sama? Innostus ja jännittäminen ainakin ovat pudonneet jonnekin matkan varrelle sekä kunnianhimokin haalennut.

Miten ihmeessä ne voisivat enää tallellakaan olla, koska enhän minä ole ollut enää vuosikymmeniin ”söpökään”? Naamani on kulunut, siihen on kyllästytty ja olen itsekin huomattavan kyyninen. Lähelle tosin ei pääse vieläkään, koska ennemmin kuolen näille sijoilleni kuin pehmenen, avaudun ja hyväksyn ”kavereita”.

Miten siis liene ajatteluni arvonkaan kanssa? Sanovathan, että kuvitelma omaperäisyydestä on vain lukeneisuuden vähyyden merkki. Sikäli, kun eivät tuossakin aidoimman Jante-lain hengessä puhalla perseestään, jotta nekin keitä ei oltu muutoin saatu ruotuun lannistaisivat itse itsensä. Pitäköön yhä kivaa keskenänsä.

"Taitavat vain Jante-lain hengessä puhaltaa perseestään, jotta ruotuunsaamattomat lannistaisivat itse itsensä."

Elämä on arvaamatonta. Usein paha saa palkkansa ja ison talon edut. Hyvyyttä ei uskota tai se nauretaan häpeämään maanrakoon; totuus taas muuttuu todellisuudeksi eli hallintoteologiaan kuten konsensukseen mahtuvaksi viralliseksi versioksi, jonka kaikki hyväksyvät vaan mitä kukaan ei kannata.

Ei kenellekään ole mitään taattu ja oikeuksia on yhtä vähän kuin harvassakin. Sen saisivat muistaa yhtäläisesti niin itsensä tekemäänsä hommaan liian hyväksi katsovat korskeat nuoret kuin heidät väsyksiin juoksuttamaan pyrkivät vanhatkin. Tuo on oikeasti aivan turhaa; ajanhukka vain turhauttaa molemmat.

Vaan eihän sitä ihminen yksinään? Elävästi muistan muuankin vahtimestarin luulot nuoruudentoverista, joka oli monikohdesuhari. Ei itseltään voinut kysyä; olisi mennyt rikki hyvä sinne joutui eikä mitään mahtanut -oletus. Kummempia eivät ole elämääni ja tuntojani blogini kautta kyttäävät; ainoat, keitä reaktioni olisi kiinnostanutkaan.