Luuletko minua turvamyyjäksi, niiden äänenkannattajaksi tai puolustelijaksi?

(Kuva: Jari Kähkönen)

En ole. Nauran halveksivasti sen kaikkia ilmenemismuotoja varauksettomasti, sekä kyseenalaistan mokoman sekasikiön olemassaolo-oikeuden. Tämä teksti naputtuu tekstinkäsittelyyn sekä lentää näyttöön, koska jotkut pöljät googlettavat ”turvamyyjä joensuu” tullen kääntymään blogiini sekunnin murto-osiksi.

Minua ei kiinnosta mitä turvamyyjä väittää tekevänsä työkseen, saako siitä oikein palkkaakin tai kuinka häneen suhtaudutaan lähiympäristössään. Koko käsite on lähtöjään mätä, sillä; vaikka mokomalla alkaa olla ikää jo kohta esiteini-iän verran, niin kutsuttua turvamyyjyyttä ei silti ole koskaan harjoitettu asianmukaisesti.

Kaikki meni perseelleen jo syntymässä. Pääkaupunkiseudulla Citywork jakoi ImageWearin vartijamalliston vaatteita, joissa oli vaihtomerkit; olivat joko Market Safetyjä tai vartijoita – tiesmiten asian päättäen. Vartijakortista taskussa saa nolla pistettä; se ei ole mikään poliisin virka, joka on voimassa kaikkialla 24 h vuorokaudessa.

"Vartijakortista saa nolla pistettä; se ei ole mikään poliisin virka, joka on voimassa kaikkialla 24 h vuorokaudessa."

Oulussakin tapahtui. Osula oli jo vuosia skaalannut automarkettien vartiointia olemattomiin; esimerkiksi vekslautti tällöin yhden euron tunnissa lisää palkkaa saavilla huoltomiehillä vartijatakin päälle, kun puhelin soi. No, sitten ne korvattiin omilla vahtimestari-myyjillä ja pikkuputiikeissa alkoi näkyä Proman vartija-myyjiä.

Seuraavaksi evoluution lenkiksi osoittautui KV Turva, jonka mustapaitamyyjän sai oikein puhelimella soittaa paikalle liikkeestä toiseen Joutsenoksi kutsutussa eteläkarjalaisessa pikkukylässä. Mutta eivät ne sinne järjestyksenvalvojia saaneet asetetuksi eikä liioin aloitetuksi sen paremmin jalka- kuin autopiiriäkään.

Kehtasivat vielä puolustella olemassaoloaan viitaten Stockmannin Helsingin keskustan tavaratalon historialliseen valvontaosastoon, mutta ymmärtämättä alkuunkaan mikä se oli ollut. Vahtimestarit pistoolit vöissään eivät kuormia purkaneet eivätkä etsivät tulleet kassalle kuin nollaamaan kuitin ennen asiakkaan ulosheittämistä.

"Turvamyyjyyden evoluutio eteni Oulun takinvekslauksesta Joutsenon liikkeestä toiseen kulkevaan mustapaitaan."

Vaasassa oli myös jo aiemmin alettu tuuraamaan automarketin kassalla vartijan asussa, mutta siitä ei koskaan syntynyt valtakunnallista porua. Elettiin näet vielä toisenlaista aikaa; vartijat elivät ulkopuolisuudessa ja näkymättömyydessä – vähintäänkin he olivat liian pahamaineisia mainittavaksi suoraan julkisesti.

No, osasivathan myyjämyyjätkin. Yksikin kauppias jakoi yhteiskäyttöön vaikka mitä leluja. Sitten tulivat niin kutsutut sankarimyyjät, joista jokaisella oli ”erikoiskyky”; yksi käytti onnistuneesti sumutinta, mikä nyt olisi sujunut jo koulutetulta apinaltakin ja toinen taas syöksyi sisään pakoautoon vetämään siitä käsijarrun päälle. 

Mutta sitten ei mennytkään niinkuin piti. Yhtäällä anastaja ampui kohti itsetekoisella ampuma-aseen korvikkeella, toisaalla myyjä takertui kiinni epäiltyyn vaan raahautuikin perässä kadulle asti ja kolmannessa tuli keittiöveitsestä polveen reppuselässä. Esimerkiksi. Vain julkisesti tunnetuissa tapauksissa lähimenneessä.

"Alkoi ilmetä sankarimyyjiä, jotka tekivät vaikka mitä, mutta aina suoritus ei mennytkään niinkuin piti."

Tätä kirjoitettaessa minua vituttaa aika railakkaasti, että bisneksen osaamattomuus, ihmistyön viha, rahanahneus, dominoinnin tarve ja kauna patukan pituudesta tai puutteesta voivat mennä näin pitkälle. Ei yksinkertaisesti kuulu eikä läpäise oltavan väärässä – mentävän kirjaimellisesti perse edellä puuhun – taas vaihteeksi.

Toisaalta; historia on pitkä sekä värikäs. Aina oli ollut paikkaansa maailmassa hakevia nuoria miehiä pyörimässä vahtimestarilätkä rinnassa ja epämääräisiä pikkuputiikkeja niine viikon tilauksineen. No, sittenpä ensinmainitut löysivät kutsumuksensa sekä kauppapiirit, kamerat ja hälytyspainikkeet poistivat viimemainitut markkinoilta.

Niin kutsutulla virallisella turvallisuusalalla on näet aina ollut vaikea pitää maksavat asiakkaat järjestyksessä; ei siis yllätä, että nyt tätäkin sekotyötä saa ostaa ihan virallisesti. Ne antavat jopa kuvata itsensä tiedotusvälineisiin kassan takana – toisin kuin silloin ennenwanhaan, kun yhä toimittiin antaa ymmärtää -pohjalta.

"Myymälävartioinnin historia on pitkä sekä värikäs. Siinä on aina ilmennyt kaikenlaista outoutta, joka kesti aikansa."

No, nyt on sitten in house trendinä ja koko S-ryhmä on Reilan käsissä; se aloitti kaupan töitä tekevillä oranssipaidoilla vaan sittemmin väittää tarjoavansa myös oikeaakin vartiointia. Tiedäpä häntä. Jos täälläpäin ei ennen kuulunut koko asiasta mitään, nyt kuuluu vain pelkkää huonoa. Sitäpaitsi joensuunseudun ensimmäinen oli Staffpoint.

En välitä tietää, että oliko tarkka paikka silloin vuosia sitten joku peräreijolalainen supermarket vai PKO:n pahin rähinä- ja painikehälytysmarket keskustassa – aivan sama. Sankarimyyjät ovat pilkattavia sääliöitä ja turvamyyjät ällötys; molempien toivon lähinnä katoavan maan pinnalta mahdollisimman nopeasti.

Äsh. Eivät ne – keitä ikinä ovatkaan – tätäkään tekstiä näin etäs lue. Johan on maailma malliinsa mennyt, jos ei itsellä ole tuota vähää työnhakutaitoja; tänne pitää tulla pyörimään. Eivät turvamyyjätyötä tarjoavat turvafirmat ja työvoimatrokarit ole mitään salakauppiaita; kyllä heidät löytää sekä tavoittaa ihan normaalisti.

"Johan on maailma malliinsa mennyt, jos turvamyyjäksi pyrkijä ei itse löydä turvafirmoja ja työvoimatrokareita."

Hah-hah-haa. Vai luulevatko ne täällä kerrotun, että missä on kovin palkka ja parhaat edut? Kyllä minä niin nauroin, kun 00:lla ensikerran huomasin juoru-ukkojenkin googlettelevan ja levittelevän Suoli24:n ”tietoja” itsestäni. Niinpäniin; tietotekniikka tekee ihmisen tyhmäksi, saamattomaksi ja uusavuttomaksi.

Ihan unohtuu, että onhan Kontiolahdessakin riittävästi näitä marketista järkkärin ostaneita liki satavuotiaita eläkeukkoja, jotka mielellään kyselisivät ”keikoista”. Jos olisin koskaan avannut suuni, ne olisivat epäilemättä kohta siellä itsekin sisältöjään tuputtamassa – halvemmalla tai ilmaiseksi – vielä minulla namedroppaillenkin.

Jos huomaan, että kyllin tollo vastapuoli luulee freelancerin tarkoittavan materiaalia pyytämättä lähettävää kuin odottaa näkeekö sen lehdessä vai ei – en taatusti jeesaa häntä pätkääkään. Turva-alan kortinkantajia tai sillepyrkijöitä sympatisoin vieläkin vähemmän, jos mitenkään mahdollista. Sopii uskoa tällä sanomisella.