Häiriköinti joukkoliikenteessä – kovasti vastustaa, mutta ei silti tee mitään

MTV:n Joonas Mustonen teki nettijutun syrjinnästä joukkoliikenteessä, mikä olisi jäänyt lukematta ilman ylösnostoa Seitsemän uutisten lopputeksteissä, joita en katsellut omasta televisiostani. Puuttumisvastuu on aiheellinen kysymys. Venla Ouattaran käsitys kuljettajien toimintatapojen epäyhdenmukaisuudesta on totta.

Ehkä minun pitäisi tällä kokemuksella nähdä punaista yhdenmukaisuus -sanasta, koska itselleni se on tarkoittanut kieroilua, jolla sanoja yrittää saada erikoiskohtelua ansioistaan ja säännöistä piittaamatta. Tai valitusten vastaanottaja valittaa, koska ei halua itselleen valitettavan. Puhutaanpa siis joukkoliikenteessä häiriköinnistä.

Aihe on minulle tutumpi kuin tykkäänkään ties kuinka monesta kaupungista ja liikennevälineestä. Melkein 30 vuotta sitten humalaiset lähiöluuserit yrittivät piirittää minut syntymäkaupungissani, kun olin lomalla armeijasta; olivat kuulleet että olin sotilaspoliisimies ja lennokasta juttua riitti – omasta mielestään ainakin.

"On syytä kysyä, että kenellä on vastuu puuttua häirintään joukkoliikenteessä. Epäyhdenmukaisuus on tosiasia."  

Reaktioni olivat kuitenkin aika lyhytsanaisia ja tylyjä. Tiedä, mitä hakivatkaan; ainakin matka keskustaan oli ankea. Turha oli odottaa apua; kuljettaja vain ajoi ja muut matkustajat pälyilivät olematta näkemättä mitään. Lopputulos: ei omaisuus- tai henkilövahinkoja ja lopun iltaani sain viettää rauhassa itse valitsemassani kapakassa.

Mutta siitäpä otettiin uusinta vuotta myöhemmin, kun ainakin yksi asianosaisista oli sama. En suostunut noteeraamaan kaksikon huutelua lainkaan – tälläerää puolen bussin päästä – olivatpa kuinka äänekkäitä tai törkeitä tahansa. Sitten he yrittivät kärjistää tilannetta heittelemällä nuuskanpalasia; eivät osuneet eivätkä lianneetkaan.

No, nyt näytin nuuskanpalaa kuljettajalle, ja kysyin, että aikoiko hän vain katsella vierestä tälläistä käyttäytymistä. Osoitin asiallaolevat, joita hän kutsui päänaukojiksi; eli – yllätysyllätys – kuljettaja tiesi koko ajan mitä oli tekeillä. Hän poisti kaksikon. Myöhemmin sain kuulla, että minä muka heittelen ihmisiä syyttä ulos busseista.

"Näytin nuuskanpalaa kuljettajalle, ja kysyin, että aikoiko hän vain katsella vierestä tälläistä käyttäytymistä."  

Sitten vaihtuu kaupunki. Aina aika-ajoin minulla oli kiusaannuttavana aamubussiseurana ties mistä kotoisin ollut ei-kantasuomalaisoletettu. Hänellä oli tapana ruveta tuijotuskisaan; ja pysäkillä poistuttaessa odottaa että siirryin ovelle, minkä jälkeen änkesi taakseni mahdollisimman epämiellyttävän lähelle.

No, seuraavaksi bussissa, jossa matkustin; hortoili tolkuttomasti humalassa ollut mies, joka oli likainen ja vertatihkuva kaatuilun sekä maassapyörimisen vuoksi. Asiasta sanoessani kuljettaja säksätti, että ei poista koskei tämä häiritse eikä aio odottaa poliisia pysäkillä ties kuinka kauaa. Kuivasinpa veritipan nahkatakistani, eikä muuta.

Seuraavan tapauksen sattuessa matkustin metrolla kotiin, koska olin käynyt vuoron päätteeksi varusvarastolla; olin vaunussa, jossa mies haukkui naista. Olisikohan hän kääntänyt katseensa pois – arvailen – tämän taas äänenlähde koki loukkaukseksi, jota purki. Välillä oli äänessä, välillä hiljaa. Liian arvaamatonta, en puuttunut asiaan.

"Asiasta sanoessani kuljettaja säksätti, että ei poista tätä koskei hän häiritse; eikä liioin odota poliisia pysäkillä ties kuinka kauan."  

Sitten olin sunnuntain vapaalla; kävin kävin keskustassa elokuvissa, kävelin vähän ja kahvittelin tavallista paremmassa paikassa. Paluumatkalla bussiin tuli kaksi turjaketta, jotka valitettavasti istuivat viereeni; äänekkäämpi heistä piti jalkojaan penkillä ja alkoi hakemaan huomiotani puheillaan, muttei sitä saanut.

Hän nimitteli milloin poliisikokelaaksi ja milloin oli kuulemma mielipide viiksistäni. Kerran; vasta hyvän ajan päästä, katsoin asianomaista suoraan silmiin, mutten todennut kummoistakaan uhkaa. Mitälienee äsken putkastapäästettyjä – näin arvioin keskustelun, jonka kuulin tahtomattani – menivät menojaan itse, kun pysäkkinsä tuli.

Sattuihan sitä lähijunassakin. Siinä rungossa neljä matkustajaa istui yhdessä kasassa; eli nyt naamatusten olivat minä, narkkarioletettu ja miehen sekä naisen pariskunta. Narkkarioletettu käpälöi naista, yritti viedä tämän käsiveskan ja sitten olisi varmasti tullut nyrkkitappelu ellen olisi hälyttänyt apua VR:n lähiliikenteen turvakeskuksesta.

"Narkkarioletettu käpälöi, yritti viedä käsiveskan ja olisi tullut nyrkkitappelu ellen olisi hälyttänyt apua paikalle."

Piti olla kännykkä ja kannatti tietää juna, kulkusuunta sekä seuraava asema; sain myös kantaa jaloista, koska paikalle tullut asemamies työskenteli yksin. Konduktööri ja pariskunnan mies kiittelivät, mutta täysi vaunu ihmisiä teeskenteli ettei huomannut mitään. Tänään ne olisivat varmaan videoineet kaiken ja postanneet sen nettiin.

Lopulta tuli toiseksiviimeinen kerta, kun olen Helsingissä käynytkään; asuin jo muualla, mutta tavarani olivat yhä varastoituna kaupungissa. Oli ollut välttämätön viranomaisasiointi; matkustin siitä pois raitiovaunussa, kun yht’äkkiä jollekin Torsti Koskisen aikaiselle huumepoliisin asiakkaalle tuli minusta kyttäfiilis.

Sen päättelin puheenpulputuksesta, jonka tämä varjoisten kujien poika kovalla äänellä esitettynä käytävän toiselta puolen minulle omisti. Siinä piti sitten käydä läpi vasta alussa olleen Aarnion jutun senhetkinen vaihe ja vaikka sun mikä. Puhuin tahallisen epämääräisesti; jätin esimerkiksi sanomatta koko nimeni sekä ammattini.

"Täysi vaunu ihmisiä teeskenteli ettei huomannut mitään. Tänään ne olisivat varmaan tehneet kännykällä nettivideoita."  

Kauniimmin ei ole Pohjois-Karjalassakaan. Kantaväestöisoletettu vanha ämmä veti avokämmenellä luultua vaihto-opiskelijaa naamaan. Ja kun häiriköintiin taipuvainen humalainen afrikkalaiskarjalaismies ei päässyt bussiin; ruvettiin pysäkillä jo ennalta poraamaan rasismikohua. Sanoin, että tuskin; olihan tämä jo tiesmonesko kerta.

Ainakin kertaalleen muistan kuljettajan myöhemmin matkan aikana puhutelleen matkustajia tästä asiasta; osallistuin keskusteluun kerraten liikennehenkilökunnalle laissa säädettyjä järjestyksenpitovaltuuksia, jotka ovat olleet olemassa jo koko minun elinaikani. Sekä, onhan heillä myös se tehostettu rikosoikeudellinen suojakin.

Joukkoliikenteessä voivat matkustaa kaikki ihmiset. He voivat käyttäytyä kaikenlailla kaiken aikaa; lopputulos riippuu pääosin siitä, että estääkö heitä mikään tai tuleeko seurauksia. Siksi liikennehenkilökunnan lisäksi tarvitaan lukkoja, tekniikkaa, valvomoja, järjestyksenvalvojia, vartijoita, lipuntarkastajia ja vähän dekkareitakin.

"Joukkoliikenteessä voivat matkustaa kaikki. Käyttäytyminen riippuu vain siitä estetäänkö heitä tai tuleeko seurauksia."  

Niin; sitä minä tässä vaan bloggaan, että mitäs sitten kun linja-auto seisoo pysäkillä joko odottamassa syrjijöiden poistumista tai hälytettyä apua? Ja saisiko ehkä olla paikallinen lakko, jos netissäjuoksevat kännykkävideot vihjaavat kuljettajan puuttuneen heihin mitenkään fyysisesti eivätkä tilaaja tai operaattori tykkää tästä?

Sekä; olihan tuossa MTV:n nettijutussa muistutus vuosien takaa – miltä näyttää, kun yrittää pakoilla lipuntarkastusta kuvitellen liikkumisvapautta sekä ruumiillista koskemattomuutta. Jostain kumman syystä kaikki aina haluavat kaiken hyvän itselleen, mutta ei mitään huonoa ja se pitäisi vielä saada sormea nostamattakin.

Ihmekään, että tässäkin tapauksessa halutaan ensisijassa keskustella syrjinnästä eikä häiriköinnistä – joukkoliikenteen turvallisuutta mainitsemattakaan. Siispä; itse asiasta viis – kohua tavoiteltiin, mutta syntymättäpä jäi. Vähän kuin se entinen poliittinen nuori, joka kannatti kyllä kovasti, mutta ei kuitenkaan koskaan äänestänyt Kyseistä Puoluetta.