Vahinko, liioittelu ja perusteettomuus voimankäytössä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Lähtökohtani on yksittäistapaus, jossa muistamaton siviili kyselee kaksi viikkoa jälkeenpäin mitä tapahtui, kun ravintolareissu oli päättynyt jalan kipsaamiseen murtuman vuoksi. Siihen itsessään en kuitenkaan ota kantaa, koska en tunne tapahtumia enkä liioin aio ottaa niistä selvääkään.

Aletaanko siitä, että toimintatapa totuuden etsimiseen on ollut takaperoisin mahdollinen. Traumatisoituu uudestaan tai lisää, tuhlaa aikaansa ja saa huonoja neuvoja; sekä luo datajäljen, jonka avulla hänet itsensä voidaan myöhemmin kyseenalaistaa. Ei näin. Väärin meni jokseenkin tasan kaikki.

Mitä varten poliisi, syyttäjä tai tuomioistuin ovat olemassa? Ne eivät selvitä jotain, koska se olisi kiva tietää eivätkä käsitelläkseen kovan kohtalon nostamia sapekkaita tuntoja. Niiden toiminta ei liioin ole pohdiskelevaa totuudenetsintää ja tiedettäkin se on vain hyvin pieneltä osalta – kyse on rikosvastuun toteuttamisesta yksittäisessä tapauksessa.

"Poliisi, syyttäjä ja tuomioistuin toteuttavat rikosvastuuta. Ne eivät selvitä asioita, koska olisi vain kiva tietää."

Siviili ei tätä tajua tai myönnä, mutta jos on hyväksytty ja tehtävässä oleva järjestystä ylläpitävä henkilö toimialueellaan – saa määrätä sekä pakottaa toisen tottelemaan. Et siis päätä totteletko vai et; jos käsky kuitenkin oli laiton, asia selvitetään jälkeenpäin ottamalla yhteyttä turvafirman vastaavaan hoitajaan. 

Voit halutessasi viisastella hätävarjelusta kuinka paljon tahansa, mutta ensin et pärjää ja sitten saat vielä rangaistuksenkin – jos siis valtuuksien ylitys ei ollut ilmeistä. Mikäli mentiin voimankäyttöön eli tottelemaan pakottamiseen; ainoa mahdollisuutesi on antautua heti, eli niin lakata niin vastustamasta kuin sanoa se ääneenkin.

Voimankäyttö ei ole mitään kutitettelua, verkostoitumista tai ryhmäytymistä; sitä tehdään tosissaan. Kaikkia jurismeja en välitä luetella – tahtova katsokoon ne itse sieltä kuin muunkin lakinsa lukee – pääpointti on soveltuvuus. Mutta, vaikka voimankäyttö on laillista väkivaltaa; se ei silti ole ikinä rankaisua eikä kostoakaan.

"Järjestystä ylläpitävällä henkilöllä on oikeus ensin määrätä ja sitten pakottaa tottelemaan. Sinä et sitä asiaa päätä."

Otsikkoni kolmikko on iso harppaus pois pakko- ja voimakeinojen käytön tavoitetasolta – jos tuollaista tapahtuu, mennään jo hyvää matkaa pimeällä puolella. Teen selkeän arvoasetelman; vahinko oli tahaton, liioittelussa lähtökohta oli oikea vaikka lopputulos menikin väärin sekä perusteettomuus on aina paljasta pahaa.

Vaikka siis on koulutus, hyväksyntä, perehdytys ja kertaus tehtävään; ei silti muutu kaikentietäväksi eikä -voivaksi. Siispä, kun toimii elävää ihmistä vastaan todellisissa oloissa, joista kumpaakaan ei hallitse – voi sattua vahinko. Esimerkiksi kohdehenkilö yritti alkaa neuvotella, sai suhteettoman reaktion tai juoksi surmansuuhun.

Siksi kavahdan häveliäästi etäisyystekniikaksi kutsuttua tönäisyä rinnasta, koska voi käydä buffalosti eli mennään selälleen, takaraivo auki ja se on henki pois. Tai rovaniemesti, kun piti sitten koettaa ”torjua” teleskooppipatukan iskua eli hyvä kun ei sille tielle lähdettyään menettänyt koko silmäänsä.

"Vahinko on tahaton, liioittelun lähtökohta oli oikea vaikka lopputulos väärä ja perusteettomuus on aina pahuutta."

Asenteellinen on tietysti sitä mieltä, että väkivalta on aina väärin eikä toista saa alistaa. No, siitäpä tulevat mieleeni Minneapolis ja Hennala; niissä puskettiin vastaan ihan kunnolla, mutta vain aiheuttaen itselleen peruselintoimintojen romahduksen. Viimemainittu jäi henkiin, koska suorittajat äkkäsivät sen ja alkoivat heti elvyttää.

Niin. Minneapolisissa hätäkeskus ei piitannut Patrol Guidesta jättäen käskemättä kenetkään neljästä omasta vastaavaksi; Hennalassa ylikonstaapeli-kenttäjohtaja toljotti vieressä, mutten havainnut hänen edes yrittäneen johtaa minkäänvertaa. Oliko sattumaa, ettei siellä käynyt niinkuin Espoon Isossa Omenassa kävi yksityisille?

Älä siis luule, että voimankäyttäjä ei niin sanotusti voisi mennä vapaaottelijana eli töniä, kaataa saattamatta, ottaa täyskontaktia, kuristaa tai tehdä muuta vastaavaa. Polams:n ”viiden päivän yliopiston molempien oikeuksien kandi” osaa jesseillä tästä hätävarjelun ja voimankäytön erona, mutta se on silkkaa luonnonvarojen hukkaa.

"Minneapoliksessa ja Hennalassa vastaan panemalla sai ainoastaan aikaan sen, että päätyi itse elvytettäväksi."

Toinen syyni tämän tekstin kirjoittamiseen on kansalaiskeskusteluissa toistuvat tietämättömän tyhmät hokemat puuttumattomuutensa puolusteluksi. Kuinka puuttuja saa enemmän penalttia kuin tekijä, joku on erikoissuojelussa tai epäillyn pitäisi joutua teon vuoksi johonkin germaaniseen valtiokiroukseen ja niin edelleen.

Kummempi ei nähdäkseni ole se järjestystä ylläpitävä henkilökään, joka käyttää valtansa väärin. Ei siis tyydy toimimaan maksajan hengessä vaan käyttää vartioitavaa kuin omaansa, asettaa itsensä toisen yläpuolelle tai tekee kenelle tahansa laitonta väkivaltaa. Ensin heitellään, tönitään ja kaadetaan tai pidetään mitensattuu.

Sitten käsketään maahan vaikkei perusteita ole vielä edes taluttaa tai raudoittaakaan, sekä lyödään patukalla käsivarteen vaikka yleensä ihmiset kylläkin kävelevät jaloillaan eivätkä käsillään. Sumuttimella joko ruiskitaan huvikseen tai käristetään jo täysin hallinnassaolevia. Esimerkiksi. Minä itse en muuten tehnyt näin koskaan.

"Toimimattomuuttaan puolusteleva tavis ja valtaa väärinkäyttävä ammattilainen ovat lopulta yllättävän samankaltaisia."

Kuuluvatko omalakinen kurinpito, muiluttaminen tai muu vastaava tämän otsikon alle? Eivät yksiselitteisesti. Ehkä, jos turvatehtävä oli tekosyy päästä ihmisiin kiinni tai rikoksentekoväline; aihe vain ei sanottavasti huvita minua. Joillekin moinen on näet ”väkivaltakulttuurin myöntämistä”, vaikka oikeasti se on poikkeuksen poikkeus.

Lievimmilläänkin ihmiset, jotka olivat kielteisessä mielessä poikkeuksellisia jo syntyjään, tai heillä oli joku päänsisäinen painolasti kuin lähti kohtaamisessa liikkeelle; alkavat sen varjolla venkoilla. Ei. ”Oikeutesi” tai ihmisyytesikään eivät edellytä mitään vaihtokauppoja – lopeta jankuttaminen.

Järjestystä ylläpitävä henkilö ei ole velvollinen antamaan sinun kännykkäkuvata lupaansa, ei tarvitse ”puhua ensin kameralle joka sitten puhuu sinulle” eikä sinulla ole liioin oikeutta itsevalitsemaasi toimitustodistajaankaan. Höpöhöpö. Raportointi on niinikään jälkikäteistä, kirjallista etkä sinä sitä hoida omasta puolestasi.

"Omalakinen kurinpito, muiluttaminen ja vastaava voivat joskus kuulua tämän otsikon alle, mutta ei juuri nyt."

Olen aivan liian kokenut, jotten rupea vannomaan kenestäkään mitään enkä sen tai tämän tapahtumista – ne selviävät jälkeenpäin, kun totuutta on edes koetettu selvittää. Tuloksesta ei ole takuita. Tosiaan. Mitä meinaat? Ymmärrän, että tietämättömyys kiusaa ja vastauksettomuus rääkkää, mutta rajansa pitää yllykkeelläkin olla.

Kaksi viikkoa saattaa riittää todistajille – jos heitä ylipäätään oli – katoamiseen, unohtamiseen ja havaintojen sotkemiseen tavalla, mikä tekee heistä tutkinnallisesti hyödyttömiä. Tapahtumailmoitus sekä työvuorolista ja -kirjanpito löytynevät; myös valvontakameratallenteet ovat todennäköisesti saatavilla, jos siis hakija osaa työnsä.

Mihin päädymme tästä? Toivottavasti parempaan ymmärrykseen voimankäytön monimuotoisuudesta ja arvaamattomuudesta, mutta eiköhän tästä tule taas yksi teksti, jonka lukee vain joko vanha vihamies, nettirähjääjä tai molemmat – mielessään tiedät kyllä mikä. Täkäläiset tulevat tänne vain uteliaisuuttaan kääntymään ja sattumalta.

"Mihin päädymme tästä? Toivottavasti parempaan ymmärrykseen, mutta kukaan ei taida jaksaa lukea tänne asti."

Niin. Voimankäyttötilanteessa piti jo vuosikymmeniä olla riittävä määrä yhdenmukaisesti koulutettuja ja varustettuja suorittajia, sekä kovasti suosittelen myös siitä vastuullisen johtajan nimeämistä. Pokkani on tosin yhä pettää jo moista kirjoittaakin. Tiedetään; totuus voi olla – ja turhan usein onkin – täsmälleen päinvastainen.

Totuus on, että teettäjää ei kiinnosta; hän haluaa häiriön tapahtumattomaksi tai vaikutukset pois. Tuottajaa kiinnostaa vain paljonko tästä voi laskuttaa ja miten vähän pitää maksaa. Päättäjä on tahtoo yksipuolisen oikeuden määrätä kuka saa tai ei saa, sekä rahastaa siitä.

Toimenpiteen kohde haluaa joko käskijäksi, hyötyjäksi, pois häpeästä tai normalisoitua. Siksi päätymisen aiheuttanut sanottu ja tehty kielletään, vähätellään, luritellaan pois tai väännetään henkilökohtaisuudeksi. Kuinka moni täysillä vääntänyt, mutta hävinnyt rupeaakin sen jälkeen sinun kaveriksesi? Niinpä.

***

Voimankäytön suorittaminen ja arviointi ovat helppoa vain sellaisille, jotka eivät tiedä mitään sekä jälkeenpäin arvuuttelevat asioita sillä perusteella, mille ne hänestä näyttävät. Oikeasti se on tasantarkkaan päinvastoin. Jäljet vartalossa kertovat vain, että siinä ne ovat  – eivät yhtään enempää.