Maailmankuvavaivaiset ja vallankäyttökateet

Kävin toverin Facebook-seinällä keskustelua vinkumisesta, että Paavo Teittisen pitäisi muka jäävätä itsensä kaikista Wille Rydmania koskevista jutuista, koska rikosilmoitus. Voi kuinka tutulta tämä kuulostikaan – taas. Sellaista se maailmankuvan muokkaaminen ja vallankäyttö vain ihmisellä nimittäin teettää.

Opettele mitä tarkoittavat minäkuva, ihmiskäsitys ja maailmankuva; ymmärrä niiden olevan kahdensuuntaisessa vuorovaikutuksessa keskenään. Käsitteet näet liittyvät toisiinsa sekä muodostavat yhdessä inhimillisen identiteetin. Journalismin tehtävä on tasapainoisen ja tosiasioihin perustuvan maailmankuvan rakentuminen yleisölle.

Hyväksy, että journalismi ei ole objektiivista – moinen on olemassa vain jossain mittaustieteen laboratoriossa – se on riippumatonta sekä moni-ilmeistä ja -äänistä. Journalismi ei liioin ole totuus vaan se pyrkii totuudenmukaisuuteen. Siksi päätökset tehdään itse, niistä vastataan yleisölle sekä harjoitetaan itsesäätelyä.

"Opi ensin peruskäsitteet ja journalismin tehtävä, koska ilman niitä et tule ymmärtämään paljoa muutakaan."

Siispä; journalismi kertoo usein totta olevia uutisia, jotka sinä silti torjut, koska jokin niissä on ristiriidassa inhimillisen identiteettisi kanssa. Tavallisimmin tökkää joko kerrottu, kertoja tai kertomistapa. Tämä ei kuitenkaan ole vaarallista, sillä johan sinä nyt ihan suojaton hölmö tai selkärangaton tuuliviiri muuten olisit!

Jos oikeasti tiedät totuuden, jota joko ei löydetty tai kerrottiin vajavaisesti; pyydä puheenvuoro ja kerro asia niinkuin se on. Voi tosin osoittautua, ettet tiennytkään, kerroit lähinnä miltä sinusta tuntuu nyt sekä halusitkin tuoda itseäsi esiin jonkin asiaan nähden täysin toissijaisen syyn vuoksi. Tiedetään.

Saat tuntea tunteesi ja voit myös ilmaista ne, mutta puheenvuoro jää varmasti saamatta, jos käyttäydyt tämän varjolla sopimattomasti. Puheenvuoron saaminen myös vaikeutuu, mikäli et voi toimia omalla nimelläsi sekä naamallasi. Mikset voi? Mikä kukaan toinen on puolestasi asiallasi juoksemaan?

"Journalismi kertoo usein totuuden, jonka sinä torjut, koska jokin siinä on ristiriidassa identiteettisi kanssa."

Journalismilla on valtaa, koska sen tehtävä on muokata yleisön maailmankuvaa; mutta valta ei tee käyttäjästä sen paremmin kaikkivoipaa, hyvää kuin pahaakaan. En saa kiinni, mitä tarkoitetaan keskusteluilla, joissa journalistin pitäisi teeskennellä kuin olisi jonkunsortin virkamies. Ei hän ole.

Kyllä journalismikin tunnistaa hyötymis- ja vahingoittamistarkoitukset kiellettyinä asioina, joihin sortuminen tietää vakavia ammatillisia sekä usein myös oikeudellisia vaikeuksia. Entä sitten? Ei niiden periaatteellinen olemassaolo tarkoita, että kumpikaan on toteutunut juuri nyt tässä tapauksessa. Sano mitä näit ja perustele se!

En pidättäne hengitystäni. Olen minä nimittäin niin kokenut, että tiedän jo miten nämä jutut tapaavat mennä. Kunhan vain ölisevät todellisuudenkieltämispäissään, luulevat voivansa komennella yleisöön pääsemisen varjolla sekä etenkin henkilöivät asiat. Sellaista se joukkoviestintä vain ihmisellä teettää.

"Mitä tarkoitetaan keskusteluilla, joissa journalistin pitäisi teeskennellä kuin olisi jonkunsortin virkamies? Ei hän ole."

Että minä tiedotusvälineiden vastuuasemissa ollessani ehdin perusteellisesti kyllästyä kaikkitietäviin nimettömiin, jotka lähinnä halusivat lievittää omaa sieluntuskaansa tai nähdä kuinka pitkälle pystyvät manipuloimaan toista seurauksitta. Oltiinkohan siellä oikeasti vähääkään huolissaan siitä mistä kulloinkin niin kovasti kohkattiin?

Minulta ainakin meni motivaatio vetää monologia, jossa yritän arvailla mitä joku mahdollisesti tarkoitti ja koettaa vastata siihen. Paitsi, ettei ilmeisesti olisi saanut vastata; sekä, sekin, mikä koski jo muita asioita ja ihmisiä, tuppasi kääntymään lemmikistään tai inhokistaan sanotuksi, kun tarpeeksi vinolla mielellä väkisin väänsi.

Puhumattakaan kirjeenvaihtotapauksista, toimittajan ammatin omistajista sekä soveliaisuuden valvojista; kaikilla niillä oli mielestään paljon asiaa, mutta johdonmukaisesti he mokailivat itsensä marginaaliin. Ei keskustelu ollut koskaan tasainen, eikä toimittajalta helppo viedä viimeistä sanaa, vaikka olisi ehkä pitänytkin.