Pidän asiantuntemukseni itselläni, kiitos vaan

(Kuva: Jari Kähkönen) Yleisesti olen sitä mieltä, että palkkatyö on yliarvostettua;
ja erityisesti olen hyvilläni, koska minusta ei ole täällä saatu kiinni eli kunnan tai
koulutuskuntayhtymän palkansaajaksi. Viestintäkanavat varmasti jodlaisivat nyt.

Kontiolahden Kirkonkylän nuorisotilan sulkeminen on saanut selityksensä. Jos ihan suoraan sanon, minun kunnan turvallisuusvastavana ollessani – virka mitä ei ole olemassakaan – se myös pysyisi suljettuna. Mikäli etsivä nuorisotyö ei tarvitsisi tiloja tukikohdaksi tai projektikäyttöön; ne luovutettaisiin pois.

Jälkimodernin ajan nuorisotyön tavoitteita ja menetelmiä en tunne, mutta minulle on selvä, että keneltäkään ei siedetä aivan päivänselviä rikoksia tai niiden uhkaakaan. En ymmärrä, että miksi nuorten tulisi saada valita ohjaajansa tai osoittaa ei-valitulle mieltään. Varsinkin, jos valinta tapahtuu oikullisesti ja tulos voi muuttua.

Linjani olisi laittaa häiritsevä pihalle yhdeksi illaksi, vakavat tapaukset pysyisivät poissa lopun vuotta tai toimintakautta ja mahdottomat luovutettaisiin poliisille. Moinen ei tietenkään olisi minkäänsortin automaatio vaan pitkän kehityksen johtopäätös; sitä ennen olisi puhuttu, kuultu, hyvitetty, soviteltu ja asetettu rajoja. 

"Selitys sulkemiseen tuli. En tunne jälkimodernia nuorisotyötä, mutta rikollisuutta tai sen uhkaa ei siedetä."

Paperi-Pielisjokiseudun jutussa vihjataan kiehtovasti, että pääosan ongelmia aiheuttivat ammattikoululaiset, joita olen kylänraitilla kuullut mainittavan mopojonneiksi. Hienoa; voidaan olla varmoja, että keskustelut kotona soveliaan käytöksen rajoista jäivät siveiksi haikailuiksi siellä missä niitä olisi eniten tarvittu.

No, mitäpä odottaa yhteisöltä? Ovathan sen arvot näemmä nuorisotyöntekijöiden arvostus pelkästään kunnan palveluksessa olemisen perusteella, nostalgiset haikailut menneisiin aikoihin ja jo poistuneisiin ihmisiin tai sisällötön tunteiden ilmaisu. Näin minä arvioin näkemääni somekeskustelun tynkää. Varsinainen aikuisyhteisö te olette!

Kyllä se pohjimmiltaan vain on niin, että jokaisella yhteisöllä on ansaitsemansa nuoret. Teini-ikään tullessa he ovat osaavat jo lukea sosiaalista koodeksia, mutta toteuttavat sitä omien – yleensä puutteellisten – resurssiensa mukaisesti. Siispä; tiedetään mitä ei saanut tehdä vaan turhan usein tehdään niin silti.

"Yhteisöllä on ansaitsemansa nuoret. Teinit osaavat lukea sosiaalista koodeksia, mutta kyky noudattaa sitä on puutteellinen."

Seutukunnalla tulisi olla akuutisti tietoinen moisen elämänmallin vaarallisuudesta; sen muistutti tällä viikolla mieleen Pride-organisaattoreiden yleisönosastokirjoitus Karjalaisessa häiriköinnin ja lippuvarkauden jälkimainingeissa. Skinit mellastivat välinpitämättömyyden suojassa; samoin tekevät nyt Kontiolahden nuoret.

Siis; ainakin ne nuoret, jotka ylipäätään ääntään käyttämällä ja tilaa ottamalla selvittävät paikkaansa yhteisössä. Heitä on vähemmistö, mutta huonon harkintakyvyn ja tapojen osaamattomuuden vuoksi joukko näkyy sekä kuuluu enemmän kuin kaikki nuoret yhteensä – kielteisesti. Enemmistö nököttää hiljaa paikallaan apaattisena.

Mutta, niinkuin eräässäkin kahakassa pressiä hoitaessani vuosia sitten; sanoin Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen varaesimiehelle muuna lauantaina: jos ei kiinnosta, senkuin ilmoittaa vain. Minulla oli parempaakin käyttöä päivälleni kuin meilailla haluttomille heitä liikuttamattomista asioista – se sopii nyt myös Kontiolahteen!

"Seutukunnalla tulisi olla tietoisia elämänmallin vaarallisuudesta; muistuttivat Pride-organisaattorit kirjoituksessaan."

Yleensäkin olen sitä mieltä, että palkkatyö on yliarvostettua. Erityisesti olen vilpittömästi iloinen, koska minuun ei ole päästy kiinni; en siis ole tullut ajautuneeksi kunnan tai koulutuskuntayhtymänkään palkansaajaksi, jolla tietenkin viestintäkanavat jodlaisivat näissä oireilu- ja isottelutilanteissa. Pidän asiantuntemukseni itselläni, kiitos vaan.

Nuorista viis. Kun lukiomme psykologian tuntiopettaja pääsi opetusvelvollisuutensa täyttymisen varjolla valitsemaan töitään; hän totesi poisviskaamastaan ryhmästä, johon muuten minäkin kuuluin ettei ole niin köyhä, että täytyisi typeryksiä opettaa. Silloin irvistin, kun sanat kuulin; nyt ymmärrän täysin hänen tuntojaan.

Hah-hah. Minä siirryin piiriautoon ja näin nukkumalähiön rivarinpihassa tutunoloisen bemarin; varmistin puhelinluettelosta tunnistukseni, koska olin liian tuore kundi enkä vielä osannut tarkata ja opetella rekisterinumeroita ulkoa. Hän oli luonut nahkansa; muuttui keskustalukion lehtoriksi, joka ideoi opetusta ja antoi aiheesta haastatteluja.