Minä, asiantuntija

(Kuva: Jari Kähkönen) Liikaa pohtiva ja vääriä asioita harrastava proletaari tai intellektuaali
vailla keskiluokan asenteita ja koristeita tarvitsee jonkin tavan käsitellä ajatuksiaan.

Näyn kirjoittaneen tuollaisen otsikkoluonnoksen, kun oletettavasti olin juuri katsonut Ronald Reagania käsittelevän dokumenttisarjan avausjakson. Ajattelin reaganismia; muuttuuko jokainen tarina lopulta todeksi, jos sitä muokkaa kyllin hartaasti ja toistaa riittävän usein? Tuskinpa, mutta kokeillaan silti.

Kolumnoipa Asta Leppä muuten kiehtovasti itselleen nauramisen vaikeudesta positiivisuuspakkoisessa kiiltokuva-ajassamme. Se toi mieleen Ricky Nelsonin Garden Partyn, jonka suomennoskaan ei ollut huono, mutta tylsytti silti ikävästi alkuperäisen vedon terän. Minä haluan tulla osaamiseni perusteella tunnustetuksi asiantuntijaksi.

En minä nimittäin tätä teidän huviksenne tee, mutta olen myös osaton häiriintyneeseen kiinnostukseenne, huumorinne huonouteen ja puuttuvaan elämäänne. Sen olin joutunut keskenäni päättämään jo kauan ennenkuin nyt keskustelin Rysky Riiheläisen FB-seinällä salaliittoteoreetikkojen kutsumisesta vieraiksi viihdeohjelmiin.

"En minä tätä teidän huviksenne tee. Häiriintynyt kiinnostus, huumorin huonous ja puuttuva elämä eivät ole minun syytäni."

On inhimillisesti tavattoman julmaa nauraa toisen marginalisoitumiselle tai häiriintyneisyydelle viihteenä; puhumattakaan yleisön pettämisestä sallimalla sananlevitys tai elämäntavan normaalistaminen. Silti; vaikka keski-ikäiset ja keskiluokkaiset eivät ilmiötä tunnekaan, koska eivät kuuntele nuorisoradioita.

Olisinko minäkään loputtomiin tyytynyt olemaan epämukavan suorasukainen todenpuhuja, jota tirkistellään nurkan takaa sosiaalipornon hengessä ja vahingonilosta tiristen; saadakseen tietää kenet se tänään haukkuu? Tai olla edustaja, joka toimii toisten puolesta vaikka väkisin – sekuntiakaan sen jälkeen – tajuttuani olevani sitä?

Nii-in; ja olihan sekin entinen työ”kaveri”, joka laskujeni mukaan käänsi kelkkansa kaikkiaan kolmasti – ensin ilkkui, sitten kehui kun näytti läpimurtoa pukkaavan ja viimeksi oli loukkaantuvinaan kouluttamattomuudestani. Ja; se oma oppiarvo oli, mikä? Tuo oli vain ohimenevä välivaihe, joka joutikin jättää taakseen.

"Olisinko loputtomiin tyytynyt epämukavan suorasukaisen todenpuhujan rooliin tai edustamaan vaikka väkisin?"

Jos ei muuta kuin [samat] vanhat olisi [ikinä ollutkaan], olisin [uudelleenkouluttautunut]. Et voi miellyttää kaikkia, joten ole mieliksi itsellesi. Nuo ovat hakasulkeita lukuunottamatta Nelsonin lyriikkaa, joka sopii myös kaltaiseeni puolioppineeseen. Minulla on pääsy, mutten vain ole välittänyt koettaa numerus claususta.

Se johtui mieleeni, kun luin Ville-Juhani Sutisen toimittaman Utopiasosialistit -kirjan, joka päättyi Elbert Hubbardin novelliin ja Karl Kautskyn esseisiin. Olisi tärkeää pitää kiinni vilpittömästä mielestä; sen estämättä, etten itseäni miksikään korruptoituneeksi omaneduntavoittelijaksi katsokaan. Pitäisikö ehkä olla?

Ristiriitaiset odotukset ovat kuitenkin lähtökohtieni seuraus. En tunne oloani kotoisaksi oikeastaan niin proletariaatin kuin intelligentsiankaan parissa. Tulin kai aina jääneeksi jollain tavalla välitilaan; liian ajattelevaksi ja vääriä asioita harrastavaksi duunariksi tai älyköksi vailla keskiluokan oletuksia ja koristeita. En anna sen rajoittaa itseäni.

"En katso itseäni miksikään korruptoituneeksi omaneduntavoittelijaksi. Pitäisikö minun ehkä olla sellainen?"

Mystifioinko minä? Kautsky käytti tätä sanaa, kun käsitteellisti opettajan asemaa, jonka älykkö helposti ottaa työväenliikkeeseen liittyessään. No, jokainen on sokea omalle hengenlennolleen; tuskin olisin maailman ensimmäinen kynämies, joka ei ole hauska vaikka niin luuli, ja nokkeluuden sijasta olikin käsittämätön.

Minusta moisesta puhuminen on ylipäätään huti; tulisi ymmärtää, että vallanpitäjät haluavat olla monitulkintaisia säilyttääkseen asemansa ja älyköt taas testaavat harjoitetun oppijärjestelmän kyynisyysastetta. Se on siis pohjimmiltaan liberaalin demokratian pysymiselle olennainen piirre, josta ei pidäkään päästä irti.

Että selittele sinä maisteri vain rauhassa dadaasi, tajunnanvirtaasi tai metafysiikkaasi; luulethan korrektista terminologiasta seuraavan oikeamielisyyden, jonka vartiointi hah – mokoma skolastiikka – on ainoa todellinen asiantuntijuutesi. Viiva muistiinpanojen alle. Edes koko yleisöni muodostava trollikaan ei lukenut tähän asti – samantekevää.