Kohtaanto-ongelma – yksilöiden yhteiskunnan viimeinen suuri yhteinen kertomusko?

En perusta uutisoinnista, joissa työmarkkinoita kuvaillaan joko maantieteellä, nimikkeellä tai numeroilla. Itse k-sanasta taas en taida kirjoittaa mitään kaunista. Tee äläkä puhu; jos ei vakuuta toimintatavallaan, kohtele kunnolla eikä maksa toden arvon mukaan, ei oikeasti tarvitse lisää työntekijöitäkään.

Miksi noiden kanssa ei vain yksinkertaisesti voi keskustella

Onhan tässä tullut maanpyllistyksestä ja asepalvelijuudesta eräätkin tekstit naputettua vuosien mittaan. En enää välitä lukea enkä kirjoittaa kummastakaan, mutta Karjalaisen Terhi Nevalaisen kolumnin jälkeen voin tuskin muutakaan kuin avata tekstinkäsittelyohjelmasta aanelosen Times New Romanin neljätoistaisella.

Ei ole ilmaista lounasta eikä keskustelualustaakaan julistaa mitä ikinä haluaa

(Kuva: Jari Kähkönen) Ampumarata-, jeeppimekaanikko- tai lomakassi pienen täydel-
tä kaupallisuusmetaforaa.

YLE:n MOT-toimitukseen kuuluvaksi oletettu Jouni Munukka oli tekevinään nettijutun poliisiväkivallasta käräjätuomion ja virkamiesoikeudellisen menettelyn ratkaisun perusteella. Vaan erifontin viimerivilläkö se olennainen tulikin? Lainaan:"Onko sinulla juttuvinkki poliisin toiminnasta? Ota yhteyttä //." 

Ei tämä maailma niin toimi

Tätä ne eivät soittaneet keikalla. On sitten Youtubesta, jos joku ei itse tajunnut. Krediitit: Giant Robot ja Stupido Records

Kirjoittaisiko vielä kerran yksinäisyydestä, täysin loppuunsahatusta aiheesta? Pakkotervehtijä, joka ei ole esitellyt itseään ja kenen kanssa minulla ei ole mitään tekemistä; tuppaa toisinaan yrittämään smalltalkkia esimerkiksi säästä. Mikä oikeus kenelläkään on olettaa ovelleen tultavan tarinoimaan halutessaan?

Hyväuskoista, hyväuskoista

Vantaan sellimurhaoikeudenkäynnin istuntouhoilu sekä moottoripyöräpoliisia päin tahallaan ajamisesta antavat aihetta arvostelulla viranomaisten itsetyytyväisen hyväuskoista kehittymättömyyttä. Saa tosiaan sanoa, että onneksi ei käynyt pahemmin. Joensuun "joukkotappelu"? Nauru ja pieru.

Kevätkatsaus

Kevät toi-kevät toi skeittarin, kevät toi-kevät toi narkkarin, kevät toi kulmille spurgunkin ja paikalle stevarin; näin rallattelin joskus itsekin mukaellen Kipparikvartetin Muuraria, kun kyseiset urbaanin ympäristön ilmiöt olivat ajankohtaisia. No, kevätilmiötpä ne ovat Kontiolahden kirkonkylässäkin, näemmä.

Elämällä se elämä selviää, sanon minä

(Kuva: Jari Kähkönen) Kai tuoltakin on tänään joku päässyt, valmistunut
tai saanut päästötodistuksen.

YLE-kolumnisti Roope Lipasti on oikeassa, että käyttäytyminen -oppiainetta ei ole; yleisen elämänviisaudenkin hienovarainen taritseminen tuotti pahemman kerran sattumanvaraisia lopputuloksia. Kyllä löytyy myös – niitä hyviä tyyppejä – sujuvia esiintyjiä, jotka eivät osaa mitään eivätkä tee puolta siitäkään. 

Lisää provokaatiota tai möläyttelyjä ei enää kaivata, Kaarina Karhapää

(Kuva: Jari Kähkönen)

(Karjalaisen netti 26.5.25 sekä printti 27.5.25) Olehan opettamatta sallitun ja kielletyn rajaa muille, kun et näemmä tunne sitä itsekään. Suomessa saavat kyllä kantaa puukkoa muutkin kuin vain koulutettu ja valtuutettu työntekijä, jos se on ehdottoman välttämätöntä työtehtävän vuoksi.

Sarjanäpistelijä keppihevosena

(Kuva: Jari Kähkönen) On se – ei Juankosken – vaan joku S-Market, nyt kuitenkin.

Juankosken S-Marketissa käy sarjanäpistelijä, raportoi YLE Kuopion Pekka Niiranen. Häkellyttävän laajassa nettijutussa ei mainita mitään vartioinnista – sen kuulin vasta Radio Suomen iltapäivästä – kahdesti, sivulauseessa. Onpa ”niputtamisella” ja...tädää...yrityslähestymiskiellolla kiehtova keppihevonen.

Menikö tunteisiin?

On se ihminenkin nykyään kummallinen – lyhytjänteinen, viihteenkaipuinen ja pinnallinen – olento. Ollen täysin vailla eloonjäämisen haasteita tai edes todellisen elämän ongelmia – se härnää päätoimekseen toisia hupia saadakseen. Ei, ei siis todellakaan mene tunteisiin – sinä turhake.

Melko todellisuuspakoista menoa

Haluat siis olla turvassa, kun osoitat mieltäsi? Valitettavasti et tunne ihmisluontoa ja tanssahtelet – kaunayhteiskunnasta karanneen – turhan ellei turmiollisen – kulttuurisodan ympärillä. Sitä on tänään tietoverkko täynnä; metodina provokaatio ja päämääränä tienaaminen eli julkkikseksi pääseminen. 

Tuttua juttua, jos ihmisiä harrastaa

(Kuva: Jari Kähkönen)

YLE Areena tyrkytti minulle Vakoojat-podcastin jälkeen Luomiskertomusta Markus Nummen Käräjistä. Lääninetsivähahmon luonnehdinta pedantiksi, besserwissermäiseksi, omaa merkitystään korostavaksi ja siten myös koomiseksi puhutteli oudosti. Tämähän on tuttua juttua, jos ihmisiä harrastaa.

Vaihdoitte sitten ihan umpihaalareihin ja selkäpainatuksetkin vaikuttavat nyt isommilta? Niin sekä KST:n auto on nähty!

Joensuussa oli ihan tavallinen kauppalauantai. Nautin Coffee Housessa ison kupin mustaa teetä hunajalla, niin valko- kuin tuplaasuklaisetkin cookiet sekä kävelin Torikadun poikki Isoon Myyhyn istuen pääkäytävän ympyräpenkille. Odotin viitsimystä taivaltaa kohti elokuvateatteri Tapion lippukassaa.

Liian kevyt asiantuntijoille, liian raskas rahvaalle

(Kuva: Jari Kähkönen)

Ah, kuinka tiedostankin keskeisimmän vaivani ajattelijana ja kirjoittajana – ei ylipäätään moisiin puhteisiin omistautumiseni eikä pitkäsanaisuutenikaan – vaan suuntaamisen vaikeuden. En kelpaa sen paremmin asiantuntijoille kuin rahvaallekaan, mutta mitä sitten? Etsi sinä mielihaluasi vaikka tekoälystä.

Vihakurssi ajanilmiönä

Vai alkoi vihavalmentaja YLE:n Perjantai -mikrodokumentissa markkinoida negaamalla; kutitellen, että josko vastapuolessa olisi piileviä tunteita, joita tökkien saisi reaktion ja – ennenkuin itse mitään huomaakaan – ostikin jo tarjolla olevan opin paremmasta elämästä. Jos siis tarvetta ei ole, se luodaan.