Menikö tunteisiin?

On se ihminenkin nykyään kummallinen – lyhytjänteinen, viihteenkaipuinen ja pinnallinen – olento. Ollen täysin vailla eloonjäämisen haasteita tai edes todellisen elämän ongelmia – se härnää päätoimekseen toisia hupia saadakseen. Ei, ei siis todellakaan mene tunteisiin – sinä turhake.

En näpyttäisi näppäimistöäni, jos en edes kuvittelisi minulla olevan jotain vakavaa sanottavaa käsillä olevaan aiheeseen. Itsestäni ei tarvitse välittää, mutta on ihan eri asia, jos jotkut tomppelit onnistuvat öykkäämään, möykkäämään tai hölisemään heikompansa tekemään huonoja ratkaisuja yksin vuokseen.

Mitä sitten, jos kammoat – ehkä jopa pelkäätkin viranomaisia – syistä, joista vaikenet häpeissäsi, koska tiedät mokomien merkitsevän mitään vain omassa navassasi? Tai esitätpä nyt vain automaattihankuri-räkyttäjää, sillä podet alemmuudentunnetta oppimisvaikeutesi ja kanttisi pettämisen vuoksi. Ihan syyttä.

"En kirjoittaisi, jos en edes kuvittelisi minulla olevan jotain vakavaa sanottavaa käsillä olevaan aiheeseen."

Jos kaltaisesi itseoppineet anti-intellektuellit tätä maailmaa johtaisivat, mahtaisi siitäkin tulla yksi varsinainen ryhmäajatteluparatiisi; se kanta voittaisi, mikä sanotaan hauskimmalla tavalla. Tai metafysiikan raja menisi sinun pohtimisen arvoiseksi julistamiesi – hyvin vähien – kysymysten kohdalla.

Eikö kukaan saa mitään tietää, jos sinä olet paikalla? Niinikään; uskomisesi ja tykkäämisesi saat survoa omavalintaiseen ruumiinaukkoosi, jos et koht’sillään ala päästä asiaan tai perustele paremmin. Säästä minut varhaislapsuutesi kielteisiltä ryhmäytymiskokemuksilta sekä vuorovaikutustaitojen kehittymishaasteilta.

Tätä pärstäkerroinperiaatetta ja toisten pennalistista maanrakoon nuijimista – ikäänkuin he olisivat pulikoita tivolin pelihallin pölkyssä – surkeampia ovat enää vain sanakateet ja yleislannistajat. Kuule; peruskielteisen valittajanluontosi voit pitää omana voittonasi – ei tee vaikutusta enkä minä sillä mitään tee.

"Säästä minut kielteisiltä ryhmäytymiskokemuksiltasi sekä vuorovaikutustaitohaasteiltasi."

Näihin mietteisiin otsikoksi ottamani nettiviisastelu tai elämänkoululaisuus minut sai. Totisesti; ei ole helppoa elää tekopuolueettomien asiantuntijoiden, skolastikkoa leikkivien viiden päivän yliopiston molempien oikeuksien kandien ja typerää kompaa suoltavien kansanmiesten välimaastossa. 

Kaikilla niillä on oma itsensä mittana eivätkä osaa perustella, kun tunteilivat ratkaisunsa, vaikka kysyttäessä kiistävätkin. Asia-argumenttejä ei koskaan tainnut varsinaisesti ollakaan, joten keksittiin sitten suuttua väitetystä tavasta millä heille on muka puhuttu. Tai hyväksytään mitä tahansa, jos sen ulkoinen muoto kelpasi.

Että pitäisi vielä kaiken tämän jälkeen hallita naamansa ja olla spontaanisti räjähtämättä raivosta, kun joku kehtaa kysyä menikö tunteisiin. Luonnollisesti jättäen aina noin 30%:tin tulkinnanvaran, jotta vittuiliko, eikö kuunnellut/unohtiko itsekin oman sanottavansa vai josko sittenkin ihan sanoi mitä tarkoitti.

"Tekopuolueettomien, skolastikkoa leikkivien ja typerän komman suoltajien välimaastossa ei ole helppo elää."

Ymmärrän; harvapa pitää pilkkanapitämisestä – taviksista puhuttaessa kyse on todennäköisimmin jo jonkunsortin tasapainottomuudesta tai persoonallisuuden toimimattomuudesta – eivät he näet ole kunkkuja, joilla on oltava hovinarri. Siispä; ymmärsitkö edes sen mitä luulet ivaavasi ja kuinka tämä edistää jotain hyvää?

Sinulla on sormet, suu sekä internettiin yhdistävä päätelaite, muttet tiedä mitään etkä osaa sitäkään ilmasta julkaisukelpoisesti – pidä suusi kiinni ja näppisi kurissa. Postaaminen on erhe; se ainoastaan ruokkii tiedotusvälineiden palkansaajien kuvitelmaa yhteydestä kansaan sekä somejättien mainosmyyntiä.

Nostin otsikon laatikonpohjalta, koska kyllin moni asia mediallisessa akanvirrassa ärsytti. Niistä mainittakoon vain Karjalaisen Pride- ja koulupuukotuspääkirjoitukset, Pelastakaa Lasten sosiaalipsykologin YLE-haastattelu lapsille puhumisesta väkivallasta sekä keskustelu HS:ssa Malmin sairaalan raiskausjutun hoviin menosta.