Viesti vastaanotettu: pidä varasi

(Kuva: Jari Kähkönen) Lukemattomat pikkunilkit, joilla ei ole murto-osaakaan Suomen
Leijonan valtaa sekä voimaa; rohkaistuvat nyt keulimaan toimittajille, koska uskaltavat.

KRP on juridista kalastusretkikuntaa; kyselee Viestikoekeskus-jutusta uteliaisuuttaan ja huvikseen(1,2). Toimittaja taas jättää vastaamatta niin puoliperseisesti, ettei perustelujen pitäisi kelvata edes yläasteen luokkalehdessä tai kansanopiston journalismilinjalla. Mutta nehän halusivatkin vain hiljentää.

Minä tiedän jo vanhastaan ulkojournalistisilla eläjillä olevan vaikeutta ymmärtää sellaisia käsitteitä kuin toimituksen itsenäisyys ja julkaisemattoman aineiston suoja. Se ei poliisille tai armeijalle kuulu, että millaisia juttuja tehdään, mikä sisältö on eikä montako osaa sarjaan tulee. Journalismi valvoo niitä eikä päinvastoin. Piste.

Helsingin Sanomien toimituksen ja johdon taso ei kuitenkaan näytä nykyään olevan kaksinen, jos vastuuseen vedettävälle ylipäätään annettiin kysymykset etukäteen ja niissä oli lisäksi hälytysmerkki. Luulla nyt, että mitään vastaiskua ei tule? Hohhoh. Juttujen pitäisi olla niin valmiita, että keskeytys- tai hävittämismääräys on tehoton.

"KRP on juridista kalastusretkikuntaa ja toimittaja jättää vastaamatta täysin puoliperseisesti perustellen."

Jokseenkin joka ainoa kyseenalaistettava haluaa nimittäin tietää mitä toimittaja tietää, mistä on tietonsa saanut ja mitä aikoo tehdä. Jos ne kerrotaan, avuttominkin yrittää vaikuttaa juttuun hyviä puoliaan korostaen tai mustamaalaamalla tekijää ja lähdettä. Tekijän, lähteen sekä median kimppuun käydään myös salaa omissa verkostoissa. 

Seuraavaksi pystyvämmät yrittävät siivota, peitellä, vähätellä tai olla ensimmäinen kuin asiasta julkisesti kertoo. Pakkokeinot mainitsin ylempänä, koska luonnollisesti valtiollinen toimija on vastapuolena jotain aivan muuta. Mitä luulette; mahtaako Suomessa edes olla kunnon oligarkkeja, joiden kosto tuntuisi yhtään missään?

No, toisaalta; jos ihminen on niin töhö, että hän tarvitsee jonkun HS-kovalevynirroitussetin tai toimitusvahtimestarin apua, koska muuten syntyy sotku ja vielä soittaa hätänumeroonkin asemansa ilmoittaen niin onhan se jo aika onnetonta. Oltiinko tässä ylipäätään paljastamassa mitään epäkohtaa?

"Kaikki yrittävät jotain: korostaa hyvyyttään, mustamaalata, siivota jälkiä tai kertoa asiasta ensimmäisenä itse."

Tohdin tehdä epäkohtakysymyksen, koska ilmeisesti asiallinen asia on mennyt perseelleen ja nyt kisataan enää siitä kuin hölmöltä kukin näyttää lopputuloksena. Asia on alkanut elämään omaa elämäänsä; sen näkee niin avoimesti uutisoinnin sekaan heitetystä hiljentämisviittauksista kuin toimittajan venkoilustakin.

Valtio onnistui puuttumaan Helsingin Sanomien uutisointiin ja tämä on aivan tavattoman huono juttu. Lukemattomat pikkunilkit, joilla ei olisi takanaan murto-osaakaan Suomen Leijonan valtaa sekä voimaa; rohkaistuvat nyt keulimaan toimittajille, koska uskaltavat. Parasta olisi, että kaikki ei ollut tyhjäntakia. Muuttaa valtion salaisuus julkiseksi.

Mitään vastaavaa ei Suomessa ole tapahtunut sitten niiden päivien, kun poliisi yritti suorittaa kotietsinnän Hesarin Harri Nykäsen työpöydälle 1980-luvulla. Soneran jutun ja Panama-paperien joissain käänteissä oli ehkä hetkittäin hieman samoja piirteitä, mutta onneksi tilanne ei koskaan kärjistynyt oikeasti pahaksi.

"Tohdin tehdä epäkohtakysymyksen, koska asiallinen asia meni perseelleen ja nyt kisataan enää hölmöltä näyttämisestä."

Sellaista se elämä on, jos ei tee mukavan vapaasti kirjoitettuja kivoja juttuja kiinnostavista ihmisistä ja ilmiöistä. Kaikki ei tosin ole yksioikoista sittenkään; usein olen ihaillut Liperin Kotiseutu-uutisten tinkimättömän rehellisen vähäeleistä tapaa uutisoida vaikeistakin paikallisista asioista. Joskus yksipalstainenkin on rankka veto.

Toisaalta, pyörittelen yhä päätäni outoudelle, jolla täkäläinen Pielisjokiseutu käsitteli erään seksuaalirikostapauksen. Olen kokeneena rikos- ja oikeustoimittajana varmasti sitä mieltä, että julkisissa selosteissa ei ikinä lue sitä kaikkea mitä uutisoinnissa oli. Koko nimi ja syntymävuosikin piti sitten kertoa, mutta miksi; siitä vaiettiin. 

Siispä; saatat uutisoida vaikka akuutin maailmanlopun, mutta vain huomataksesi kaiken olleen tulleen ja menneen ihmisten mielissä ilman sen suurempaa vaikutusta. Aina siis juttu ei ole skuuppi eikä juttukaan muuta toimittajan elämää; ei silloin eikä lopuksi ikäänsäkään. Mutta; pidä varasi tai pysy vaarattomammissa hommissa.