Etkai luule minun kertovan sinulle tarinaani?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Moitin Suuren Punamustan Syövän nobodya toimittajaa ja anonyymeja toimitussihteereitä huonosta otsikoinnista sekä saamattomuudesta – sitten näin tilastoista talosta käydyn kääntymässä etusivulla. Pettyivät, jos luulivat minun tähtensä hyvätkin herjat laskettelevan. Tarinaanikaan en kyllä aio kertoa.

Väitän itselläni olleen vastoinkäymisiä vähintäänkin keskimääräisen suomalaisen verran; kuitenkin haluni jakaa niitä hyytyi erään saman vartiopoteron kanssakärsijän toteamukseen, että hänelle ne kelpasivat huvin aiheeksi. Ja vaikken enää mitään kertonutkaan – tulin huomaamaan uteliaisuuden sekä pahojen puheiden pysyvän.

Työt työnä – ne ovat julkisia ja siksi käyn siellä ajoin itsekin, mutta älä erehdy luulemaan minua julkisuuden henkilöksi. Ihan sama, mitä teet työksesi tai harrastat; toimittajaoletettu, Loden-hatusta juttusille pyrkivä lähijunajuoppo ja Suoli24:lle postaava mikäliene nettifriikki – te saatte kaikki yhtä tylyn vastaanoton.

"Älä erehdy luulemaan minua julkisuuden henkilöksi, koska en aio kertoa 'tarinaani' kenellekään. Olipa kysyjä kuka tahansa."

Tiedostan, että koska en jaa useimpien kanssaihmisten kiinnostuksenaiheita tai itseilmaisutapaa; herätän heissä huomiota sekä uteliaisuutta. Oma huomioni ja uteliaisuuteni herää kuitenkin vain arvioidakseni, että onko edessäolevasta ruojasta vaaraa tai haittaa; en ole vähääkään utelias hänestä sellaisenaan.

Koska kieltäydyn niin pelleilemästä kuin uhkaamastakin, minuun totutaan – viimeistään ajan kanssa. Silti – kauniisti sanottuna omanlaisuuteni – aiheuttaa herkissä ja vaikutteille alttiissa kaikenlaisia kiusaannuttavia reaktiota, joita he eivät valitettavasti useinkaan malta pitää sisällään. Se on kuitenkin heidän ongelmansa.

Havaintojeni mukaan vastaanottajalta edellytetään yleensä vähintään tiedeyliopiston maisterinpapereita, jotta varsinaisen erimielisyyteni vähäisyys ja toisenlaisuuteni suhteellinen tavanomaisuus käsitetään oikein. Sitä älköön luultako hyväksymiseksi tai fanitukseksi – hahahaa. Päinvastoin. Nehän kysyvät:”Mikä luulet olevasi?”

"Tiedän herättäväni kanssaihmisissä huomiota ja uteliaisuutta, mutta he itse eivät minua sanottavasti kiinnosta."

En ole ylipäätään kiitollinen mediallinen hahmo. En temppuile vaan teen tarkoituksellisia sekä harkittuja ratkaisuja, joiden takana myös seison. Saatan käyttää räväkkää kieltä, mutta vain jos se on asiaan nähden perustelua. Tiedän; vaan en kuitenkaan välttämättä jaa tietojani helposti ymmärrettävässä, ja arkeen soveltuvassa muodossa.

En tarvitse julkisuutta mihinkään, joten en anna haastattelua ellei huvita enkä liioin oletusarvoisesti sano mitään klikkiotsikkoa tietävääkään. Siksi toisekseen, miksi tämän päivän ei-ketään-tuntevat näyttöpäätteentoljottaja-toimittajat minulta mitään kysyisivätkään; hakukone etsii sen, mikä jostain netistä jutuksi kopioidaan.

Koska minua on siis yhtä turha yrittää "johtaa" kuin "kaveeratakin", mediallinen hyväksikäyttö tai pellenäpitäminenkään ei onnistu. Eivätkä toimittajat sitäpaitsi kestä tähteni enempää toisten pilkkaa, nauramista ja kyseenalaistamista kuin kukaan muukaan. Viisaat siis kiertävätkin minut kaukaa, koska vaistoavat tämän jo ennalta.

"Yläpuolelleni ei tulla, viereeni ei jäädä enkä omaperäisyydestäni huolimatta ole muutenkaan kiitollinen mediahahmo."

Että minua naurattavat tänään jatkuvasti toistetut moniäänisyys ja -muotoisuus; loppujenlopuksi hyväksytyt elämäntavat sekä ajattelumallit eivät nimittäin ole hyvin laajat. Ja hyväksymättömiäkään ei kyetä käsittelemään asiapohjalta – osoittamaan poikkeama yhteisön ydinarvoista sekä sen turmiollisuus. Jos niissä nyt sellaisetkin on.

Päädytäänkö näin peräti ajatukseen, jossa journalismi on niin täysi tarinatalouden ilmiökeskeisyyttä kuin olla saattaa, mutta minua vain vilkuillaan etäältä eikä pidetä minään? Kas kun ei kysytä, että jos kerran tiedät ja osaat niin paljon – missä se näkyy? Ei alkuunkaan ihanteellista oman minäkuvan ylläpitämisen kannalta.

Taidan kuitenkin ajatella niin, että ei muuten paljon kiinnosta. Jos ymmärryksesi rajat menevät tässä ja hyväksyntää – kunnioituksesta puhumattakaan – ei ole tulossa, se on sinun ongelmasi. Kai silläkin jokin raja pitää olla, että mitä "nähdyksi tuleminen" tai "arvostus" saavat maksaa? Terve. Sinulle en olisi tarinaani kertonutkaan.